123 456 7890

SJK joutui nöyrtymään kotikentällään, kun VPS onnistui kertaalleen kuumassa derbyssä. Ottelu oli varsin hyvätasoinen ja se olisi oikeastaan voinut päättyä toisellakin tavalla, sillä SJK sai pallon ainakin kertaalleen 0-0 tilanteessa tolppaan ja Facundo oli yllättää kaukaa tulleella nostollaan VPS-maalivahdin. Maalit muuttaa otteluita ja lopulta enemmän ottelussa palloa pitänyt VPS kenties ansaitsi voittonsa. Toisaalta SJK sai enemmän kulmia ja laukoi hanakammin. SJK:n maalissa Mihkel Aksalu venyi pariin kertaan komeaan torjuntaan. Viime ottelussa loistanut Billy Ions joutui jättämään kentän puoliajalla loukkaantumisen vuoksi, joten SJK:n hyökkäysvoima jäi vähiin toisella puoliskolla. Seuraava ottelu on jo ensi torstaina, kun SJK matkustaa Ilveksen vieraaksi Tampereelle. Sitä ennen maanantaina selviää SJK:n tulevien Euro-otteluiden vastustaja.

SJK – VPS 0-1 (0-1)
0-1 73 min Jesper Engström

VPS
hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla. SJK sen sijaan pääsi muutaman
kerran maalipaikkaan prässäämään pallon pois VPS:n alakerralta.
Ensimmäinen vaarallinen
maalipaikka tuli 17. minuutilla, kun Steven Morrissey pääsi laukomaan
täysin vapaasti boksissa. Mihkel Aksalu teki kuitenkin upean torjunnan.
VPS:n puolustuksen
pallottelu meinasi kostautua muutamankin kerran. Kertaalleen SJK sai
kulman, jonka jälkitilanteesta Johannes Laaksonen pääsi laukomaan, mutta
veto painui yli maalin. Puolen tunnin kohdalla
VPS menetti pallon omalla puolustusalueellaan, ja Facundo pääsi palloon.
Facundo laukoi kaukaa, mutta pallo kiersi yli ja ohi maalin.
Jonas Levänen pääsi laukomaan boksissa 34. minuutilla, mutta Mihkel Aksalu teki jälleen komean torjunnan.
Lähimpänä maalintekoa ensimmäisellä puoliajalla oli Erfan Zeneli, jonka 20 metristä lähtenyt laukaus kolahti tolppaan.
Toisellakaan
puoliajalla ei maalipaikoilla herkuteltu. Facundo laukoi reilun tunnin
kohdalla terävästi, mutta VPS-vahti Marko Meerits torjui. Ottelun
voittomaali nähtiin 73. minuutilla, kun Jesper Engström pääsi
laukomaan boksissa irtopallon maaliin.
SJK pääsi vielä lopussa
muutamiin hyviin vetopaikkoihin, mutta VPS:n puolustus pystyi
blokkaamaan tilanteet. Lähimpänä tasoitusmaalia oli Veli Lampi, jonka
pusku meinasi mennä omaan maaliin, mutta Meerits ehti
kuin ehtikin pelastamaan.
On
paljon asioita, joita pitää vielä hioa. Kun saamme pallon, emme voi
aina mennä suoraan. Täytyy myös pitää palloa ja luoda
syöttökombinaatioita. Juoksimme tänään
paljon, ja annoimme myös hyvän prässin usein. Molemmilla oli muutama
paikka. VPS teki toisella puoliajalla ainoasta paikastaan. Billy Ions
tuli ensimmäisen puoliajan jälkeen loukkaantumisen takia sivuun
, sanoi
SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.
Olemme
edistyneet kauden aikana, mikä on positiivisinta. Todella hyvä peli
meiltä, ei ole helppo paikka tulla Seinäjoelle. Puhuttiin ennen peliä,
että jos haluamme
nousta seuraavalle tasolle, tällaisia pelejä pitää voittaa. Loistava
tapahtuma, yleisö mukana ja lämmin keli. Olimme henkisesti valmiita, ja
se näkyi. Kehitys KuPS-pelistä tähän oli hyvä ja puhumamme asiat
kehittyivät
, sanoi VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen

SJK: Mihkel Aksalu MV, Richie Dorman, Dani Hatakka, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen (74’ Tomas Hradecky), Billy Ions (46’ Elias Ahde), Matti Klinga, Facundo, Diego Bardanca, Mehmet Hetemaj (61’ Obed Malolo) ja Erfan Zeneli.

Seuraava ottelu on ensi torstaina 22.6. klo 18:30 Tampereen Tammelassa, kun Ilves isännöi SJK:ta. Seuraava kotiottelu on maanantaina 26.6. klo 19:30 kun Seinäjoelle tulee vieraaksi PS Kemi. SJK:n ensimmäinen Euro-ottelu pelataan torstaina 29.6. Vielä ei ole tiedossa ketä vastaan ja pelataanko silloin kotona vaiko vieraissa.