Kraft seuraava testi

7.3.2008

Kraft seuraava testi
Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa toistaiseksi viimeisen pelinsä Seinäjoki Areenassa. Ainakin tällä kaudella. Lauantaina kohdattavan Närpes Kraftin jälkeen reitti vie seuraavaksi Tampereelle Janne Sallin edustaman Ilveksen vieraaksi ja sen jälkeen matka jatkuu FC Kiiston, JBK:n ja Norrvalla FF:n kotiareenoille. Tosin voi olla, että JBK kohdataan Jouppilanvuoren Tekonurmella, mikäli hiihtokelit sen sallivat.

Joukkue vietti hiihtoloman kahden tappiollisen pelin jälkeen ja palasi maanantaina tosi toimiin kakkosvalmentaja Jari Kujalan ohjauksessa päävalmentaja Thomas Dunnen oltua kotimaassaan, Irlannissa, vierailulla.

"Torstain treenit olivat hyvät. Lukumäärällisesti meillä oli eniten pelaajia ruodussa, mitä tällä viikolla on nähty, eli 14. Se määrä ei ole hyvä, mutta onhan se parempi kuin maanantain seitsemän pelaajaa. Ehkä meillä tänään on sitten 15 ja huomenna saadaan peliin 16 pelaajaa", Kujala kävi tilannetta läpi.

Hyviä uutisia joukkueelle on ollut pitkään sivussa olleiden Mikko Kärjen ja Tiitus Lehtisen paluu pelikuntoon. Myös Toni Kujalan nilkkavamma on parantunut, mutta torstain treeneissä reisi alkoi hieman kiristää. Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kysymys.

Sen sijaan Herni ja Johannes Saranpää ovat olleet nyt parin viikon ajan sivussa. Ensin veljekset olivat reissussa ja tällä viikolla "Hönöä" on kiusannut matkalta saatu vatsapöpö "Jossun" oltua flunssassa. Juha Eteläaho ja Jukka-Pekka Salminen sen sijaan lienevät jo ainakin entisellään, elleivät jopa terveitä. Takareisivammastaan toipunut epäonninen Mikko Väänänen loukkasi heti maanantaina polveaan palattuaan kuukauden huililta mukaan.

"Meillä pelanneista pelaajista Jussi Kankaanpää, Petri Välimäki ja Jukka Ahola pelaavat lauantaina TP-Seinäjoen ryhmässä Raumalla todella vahvaa P-Iiroja vastaan. Penkille on jäämässä nyt kolme pelaajaa, joten liikaa ei vaihtomiehiä ole. Tommi Haanpää aloittaa meillä toisessa laidassa", paljastaa Kujala viikonlopun visioita.

Kraft pelasi viime kaudellakin nojaten vahvasti ulkomaalaisosastoonsa. Nyt ei joukkueen nimilistalla ole kuin neljä ulkomaalaista, mutta epäilemättä muuttovirtaa kääntyy kesää kohti jälleen positiiviseksi. Neljän ulkomaalaisen sopimuspelaajan, Vladan Zlatkovicin, Sasa Bajkusan, Miroslav Rajkovicin ja Zoran Bogesicin, lisäksi aikaisemmin Sepsi-78:ssakin pelannut Zoran Peic on ollut joukkueessa. Muita uusia kasvoja kelta-sinisten joukoissa ovat TP-Seinäjoen B-junioreissa SM-hopeaa voittanut kauhajokelainen Nuutti Panula, Ville Kuusisto ja Jukka Rajala.

Nyt luotetaan myös kotimaiseen valmennusosaamiseen, sillä uudeksi päävalmentajaksi on pestattu Vaasassa ja Ruotsin puolella mainion pelaajauran pelannut Ulf Kortesniemi.

Viime kaudella Kraft kohtasi molemmat seinäjokelaiset sarjapeleissä. TP-Seinäjokea vastaan tuli Jouppilanvuoren Tekonurmella kevätkierroksella pataan selvästi 3-0. Kotonaan Mosedalin komealla kentällä Kraft venyi maalittomaan tasapeliin oranssi-mustia vastaan. Sepsi78:aa vastaan Kraft johti kotonaan tauolla jo 2-0, mutta Juha Järvisen ja Aleksei Budkon maalit nostivat smurffit tasoihin. Kotikentällä Sepsi-78 otti 2-1 -voiton nousten jälleen takaa peliin mukaan. Nyt maaleista vastasivat Edward Anyamkyegh ja SJK:ssa esiintyvä Miika Asunmaa. Viime kaudella närpiöläiset eivät siis onnistuneet seinäjokelaisia kaatamaan sarjapeleissä kertaakaan neljästä yrityksestä huolimatta.

Tämän talven harjoituspeleissä Kraft on tähän mennessä kohdannut vasta VPS-juniorit vieraissa ja mikäli tuohon tulokseen on lainkaan tuijottamista, on huomenna luvassa tiukka testi. Kraft nimittäin voitti kamppailun Botniahallissa 4-2 avattuaan maalihanat jo ensimmäisellä minuutilla superlupaavan poikien maajoukkuepelaaja Kim Bölingin toimesta. Maalinteossa onnistuivat myös Zoran Peic ja Ville Kuusisto VPS-junioreiden sohittua pallon kertaalleen omiin.

Vastaavasti SJK:lla on nyt alla kuusi ottelua. Kahdesti on päästy tuulettamaan voittoa, kerran on pelattu tasan ja kolme kertaa on tullut nokkaan. Kaksi viimeistä ottelua ennen hiihtolomaa päättyivät FC Hakan 3-0- ja FC Kiiston 2-0-voittoihin, eli ainakin nyt toivelistalle on kirjattu maalintekoa.

Peli alkaa lauantaina Areenassa klo 16.00.

Alkuun