123 456 7890

Kraftista ei paljon vastusta
SJK – Närpes Kraft 2-1 (1-0)

33 min 1-0 Juha Etelä-Aho
58 min 1-1 Kim Böling
70 min 2-1 Jussi Kankaanpää

Vaikka numeroiden valossa kotijoukkue Seinäjoen Jalkapallokerho olikin lujilla Seinäjoki Areenassa vierailleen Närpes Kraftin kanssa, valehtelevat numerot tällä kertaa melko lailla. Kotijoukkue oli nimittäin jokaisella osa-alueella vieraitaan edellä. Se on kuitenkin täysin ymmärrettävää ja niin asian pitääkin olla, sillä ottelu oli Kraftille vasta kauden toinen harjoitusmatsi.

Ensimmäiset 5-6 minuuttia menivät kotijoukkueelta vielä totutteluun, mutta sen jälkeen alkoi peli sujua ja yleisö sai nähdä muutamia aivan erinomaisia syöttösommitelmia. Ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin toki jo pelin neljännellä minuutilla koko alkutalven hyvin pelanneen Jani Asuintuvan noustua pakin tontilta rohkeasti. “Jankkeri” tykitti hyvän vedon kohti alakulmaa, mutta yksi vieraiden neljästä ulkomaanavusta, maalivahti Vladan Zlatkovic venyi torjuen laukauksen.

Noin 25. minuutin kohdalla Juha Etelä-Aho puolestaan pääsi erinomaiseen tekopaikkaan, mutta puski huonosta asennosta pallon yli maalin. Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin taas yksi Asuintuvan upeista nousuista. Tällä kertaa mies petasi paikan Marko Hutulle, jonka veto painui lähes tolppaa nuoleskellen ohi takakulmasta. “Make” pääsi pari minuuttia myöhemmin kokeilemaan uudelleen onnistumatta maalinteossa.

Seuraava tekopaikka tuottikin sitten jo tulosta ja maali oli kerrassaan hieno. Rakentelu alkoi jo keskikentältä, missä joukkueen kippari Jukka-Pekka Salminen pudotti pallon loukkaantumisensa jälkeen ensimmäistä matsia pelanneelle Mikko Kärjelle, joka puolestaan lähetti Jani Asuintuvan karkumatkalle vasemmalla laidalla. “Jankkeri” pisti pari pakkia nippuun, ajoi päätyyn ja keskitti sieltä Juha Etelä-Aholle, joka viimeisteli kylmän viileästi ottelun avausmaalin.

Liekö niin, että kotijoukkue sai vain lisää virtaa johtomaalistaan, sillä vain pari minuuttia osumasta kippari-Salminen kajautti kanuunaansa. Valitettavasti maalivahti Vladan Zlatkovic oli hereillä ja sai torjuttua pallon ylähirren kautta kulmuriksi.

Toinen puoliaika ei tarjonnut aivan niin laadukasta palloilua kuin ensimmäinen. Oma syynsä oli siinä, että Kraft joko pudotti tai valui niin alas, ettei palloja päästy enää pelaamaan laitalinkeille kulmiin samaan tapaan kuin ensimmäisellä puoliajalla. Silti paikkoja tuli lisää ja maaleja olisi pitänyt pystyä viimeistelemään selvästi enemmän.

Marko Hutulla oli mainio paikka 53. minuutilla lisätä johtoa Kajaanista Suomea puolustamasta peliin päässeen Ville Kukkasen tarjoilusta, mutta pallo vain ei löytänyt pesäkkeeseen. Heti perään Tommi Haanpää karkasi laidaltaan, mutta Zlatkovic oli hereillä ja esti nuoren Haanpään aikeet.

Pelikellon näytettyä 55. minuuttia ajoi Ville Kukkanen rangaistusalueelle ja hänet kaadettiin. Erinomaisesti peliä ohjaillut erotuomari Jouni Hietala ei voinut kuin osoittaa pilkkua. “Kuhi” asettui itse ampumaan rankkaria. Ratkaisu oli siinä mielessä melko tajuton, että aika harvoin rikottu pelaaja on niin viileä, että homma toimii. Eipä toiminut nytkään, vaan valitettavasti “Kuhi” pisti pallon taivaan tuuliin.

Suolaa haavoihin tuli heti perään. Koko ottelussa yhden ainoan oikean laukauksen kohti maalia saanut vierasjoukkue rokotti vastaiskullaan, jonka päätteeksi nuori ja nopea poikien maajoukkuepelaaja, Kim Böling, laukoi tasoituksen ohi lähes työttömyyskortistoon joutaneen Jyri Niemisen.

Jussi Kankaanpää nousi todelliseksi “supersubiksi” ratkaisemalla kamppailun ensimmäisellä kosketuksellaan pelivälineeseen. Kankaanpää tuli kehiin 69. minuutilla ottelun avausmaalin viimeistelleen Etelä-Ahon tilalle ja iski heti “Teukka” Hutun komean nousun päätteeksi tarjoileman syötön sisään yhdellä kosketuksella niitaten pallon verkkoon.

Pelillisesti ottelun ensimmäisen puoliajan loppupuolisko oli hyvää ja näyttävää toimintaa mustapaidoilta. Kraftilla on nähdyn perusteella melkoinen tekeminen. Kärjessä pelannut Zoran Bogesic ei paljon palloja saanut ja jos sai, ei kyennyt kehittämään mitään. Nuori Böling on kyllä nopea, mutta hän jäi muun joukkueen tavoin varjoon. Se on kuitenkin varmaa, että hänestä kasvaa todellinen pelimies ja onkin virkistävää nähdä oma kasvatti nousemassa vahvasti Kraftin avauskokoonpanoon.

Kotijoukkueesta oli mukavaa havaita Mikko Kärjen, Tiitus Lehtisen ja Toni Kujalan toipuneen pelikuntoon.

SJK: Jyri Nieminen (78. Matti Tervasmäki), Jani Asuintupa, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Teukka Huttu, Ville Kukkanen (56. Anssi Syrjämäki), Mikko Kärki (56. Toni Kujala), Jukka-Pekka Salminen (78. Jere Jääskeläinen), Tommi Haanpää, Marko Huttu, Juha Etelä-Aho (69. Jussi Kankaanpää)

Kuvagalleria op”