KuPS puolusti voiton Suomen Cupissa

4.4.2015

SJK takoi päätään KuPS:n puolustumuuriin lähes koko 90 minuuttia ja vierasjoukkue onnistui kahdesti paikoistaan. Siten SJK:n unelma Cup-voitosta mureni jälleen. KuPS onnistui ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkusta ja SJK tasoitti Wayne Brownin kaukolaukauksella. Toisen puoliajan alussa SJK:lla oli puolestaan paikka mennä johtoon pilkulta, mutta vieraiden maalissa loistanut Tomi Maanoja nappasi Akseli Pelvaksen yrityksen. Loppuluvut iski vaihdosta tullut Juha Hakola, lähes ensimmäisellä kosketuksella. SJK yritti vimmatusti maalintekoa aivan viime hetkille asti, mutta Maanoja ja KuPS puolustus kesti SJK:n vyörytyksen.



Kuvat Antti Huhtamäki, luvaton käyttö kielletty.

SJK - KuPS 1-2 (1-1)

0-1 15min Petteri Pennanen rp.

1-1 44 min Wayne Brown

1-2 65 min Juha Hakola

Ottelu alkoi varovaisissa merkeissä ja molemmat pelasivat ensimmäisen 10 minuuttia tarkasti. Sitten SJK otti pallohallinnan ja piti sen koko ottelun ajan. Silti KuPS pääsi iskemään ensimmäisen maalin, kun puolustukselle sattui pieni virhe ja pallo pelattiin pystyyn keskikentältä linjan taakse. SJK:n maalissa Mihkel Aksalu lähti hyvin vastaan palloa, mutta ei osunut palloon vaan ikäväkseen mieheen ja pallo laitettiin pilkulle. Aksalu aavisti väärin ja Petteri Pennanen laittoi pallon varmasti maaliin.

SJK painoi päälle hullun lailla takaa-ajoasemassa, mutta ei saanut murrettua KuPS:n koko joukkueen puolustusta. KuPS myös pelasi varsin kovaa ja tuomarilinja tämän salli.

Lopulta minuutti ennen loppua pallo pelattiin alaspäin Zeljko Savicille, joka jatkoi pallon heti Wayne Brownille. Brown leikkasi muutaman askeleen sisäänpäin ja ampui paristakymmenestä metristä pallon etualakulmaan.

Toisen puoliajan alussa SJK sai kulman. Kulmasta pallo pelattiin taakse Cedric Gogoualle, joka jatkoi toisella tolpalla olleelle Akseli Pelvakselle. Pelvas yritti saksaria, mutta puolustaja sai kätensä väliin. Tuomari näki tilanteen ja pallo pilkulle. Akseli Pelvas meni pallon taakse. Tomi Maanoja oli kuitenkin KuPS maalissa hyvin mukana ja aavisti Pelvaksen vedon, torjuen sen varmasti.

Epäonnistuneen pilkunkin jälkeen SJK painosti ja maali niin sanotusti roikkui ilmassa. Kuitenkin KuPS teki 64 minuutilla vaihdon ja otti Juha Hakolan sisään. Hakola sai pallon vasemmalla laidalla, leikkasi sisään ja laukoi todella komealla kaukolaukauksella pallon yli Mihkel Aksalun ja takayläkulmaan. Tilanne oli ensimmäinen missä Hakola oli mukana ja samalla ensimmäinen veto kohti SJK maalia, jollei lasketa 0-1 osumaa rangaistuspotkusta.

SJK yritti hyvällä asenteella pelin loppuun saakka ja tilanteita syntyi jatkuvalla syötöllä. Kuitenkin KuPS:n hyvin pelannut puolustus ja Maanoja hoiti varmasti kaikki tilanteet ja kesti pelin loppuun saakka. Siten SJK:n tie nousi jälleen Suomen Cupissa pystyyn ja KuPS jatkaa 1-2 voitolla 16 parhaan joukkoon.

- Tämä oli tälläinen peli, missä me hallitsimme koko 90 minuuttia ja sitten vastustaja saa kaksi paikkaa, rankun ja kaukolaukauksen. Olemme tietenkin pettyneitä, sillä tavoitteemme oli voittaa Suomen Cup. Mutta meidän täytyy nyt kerätä itsemme ja nostaa katseemme ensi viikonloppuna alkavaan Veikkausliigaan, toteaa SJK:n parhaimpiin tänään kuulunut Wayne Brown ottelun jälkeen.

- Kaikkihan sen näki, että tänään oli tälläinen taistelupeli, kortteja nousi ja välillä tuli osumaakin. Kova oli peli, mutta kovat oli jengitkin. SJK ehkä piti enemmän palloa, mutta kyllä meilläkin oli muutama paikka. Se on päivän kunnosta kiinni, arvioi ottelun jälkeen KuPS maalivahti Tomi Maanoja.

- Tänään KuPS:n puolustus voitti meidän koko joukkueen hyökkäyspelin. Siinä oli vedenjakaja tilanne toisen puoliajan alussa. Jos olisime siinä saaneet pilkusta maalin, olisimme olleet johdossa. Cupin luonteeseen kuuluu että se on tulos tai ulos ja me emme saaneet sitä tulosta. Tietenkin suuri pettymys, mutta nyt keskitymme sitten sarjaan. Meidän suunnitelmat ei tästä kuitenkaan muutu mitenkään. Tänään saimme vähän alkumakua siitä mitä vastustaja pyrkii meitä vastaan tekemään ja me opimme tästä, arvioi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari tappiota.

SJK:n cuptaipaleet loppuivat ja seuraava ottelu on sitten jo Veikkausliigaa. SJK matkaa kauden avauksessaan Turun Veritas Stadionille, missä se kohtaa isäntäjoukkue FC Interin sunnuntaina 12.4. klo 17.00.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Richie Dorman, Cedric Gogoua, Henri Aalto, Zeljko Savic (76' Timo Tahvanainen), Mehmet Hetemaj (87' Toni Lehtinen), Johannes Laaksonen, Jussi Vasara (66' Bahrudin Atajic), Wayne Brown, Akseli Pelvas ja Tuco.




Kuvat Marko Tuominiemi / MyShot, luvaton käytty kielletty.

Ottelun videokooste, sekä haastatteluissa Wayne Brown, Tomi Maanoja ja Simo Valakari:

Alkuun