123 456 7890

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa jatkaa SJK:n pääyhteistyökumppanina seuraavat kolme vuotta. Kyseessä on merkittävä yhteistyösopimus ja se on jatkoa jo vuosia jatkuneelle hyvälle yhteistyölle. Uusi sopimus kattaa kaudet 2019 – 2021. LähiTapiola on SJK:n lisäksi Wallsport Areenan ja OmaSp Stadionin yhteistyökumppani.

Olemme todella iloisia yhteistyön jatkumisesta. Jatko on merkki siitä, että yhteistyö on sujunut hyvin molemmin puolin ja asetetut tavoitteet ovat toteutuneet. Pitkä sopimus mahdollistaa myös pitkäjänteisen sisällön kehittämisen ja siten mahdollisimman hyvät tulokset jatkossakin, kertoo SJK:n myyntijohtaja Teemu Virtanen.

Olemme tehneet yhteistyötä jo Kakkosesta lähtien SJK:n kanssa. Yhdessä olemme kokeneet nousut ja mestaruudet, sekä heikommatkin hetket. LähiTapiola on aloittanut merkittävän yhteistyön Suomen Palloliiton kanssa ja tätäkin taustaa vasten jalkapallon kehittyminen Etelä-Pohjanmaalla on myös LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan ja SJK:n yhteinen asia, kommentoi LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sirpa Hakala-Ostensen

LähiTapiola näkyy SJK:n pelipaidoissa, nettisivuilla, markkinoinnissa ja SJK:n harjoituskeskuksessa Wallsport Areenassa sekä kotistadionilla OmaSp Stadionilla. Osapuolet myös toteuttavat yhteistä videomateriaalia ja yhteisiä tapahtumia.

SJK ja LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa järjestävät uuden yhteistyösopimuksen kunniaksi LähiTapiolan Sankarikoulutuksen koko SJK:n joukkueelle ja henkilökunnalle keskiviikkona 13.2. OmaSp Stadionilla. Sankarikoulutus toteutetaan yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Kyseessä on hätäensiapukoulutus. Asia on SJK-väelle läheinen, erityisesti SJK:n hyökkääjä Billy Ionsille, jonka veli menehtyi uintionnettomuudessa viime vuonna. Ions ja SJK haluavat kiinnittää huomiota elvytystaitojen osaamiseen lähipiirissä. Nyt toteutettava LähiTapiolan Sankarikoulutus joukkueen ja henkilökunnan kanssa on osa tämän asian huomiointia. SJK on kutsunut myös paikallisen median paikanpäälle. Sankarikoulutuksesta sekä sen tarkemmasta sisällöstä voi lukea lisää LähiTapiolan nettisivuilta, tästä linkistä.