123 456 7890

Lahjat jaossa vai paha pukki vieraisilla?
Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa lauantaina Kakkosen Lohko C:n kauden kolmannessa kotiottelussaan viime kaudella sarjan voittaneen rovaniemeläisen FC Santa Clausin.

Pukit olivat vain kymmenen minuutin päässä noususta Ykköseen viime syksynä kaadettuaan karsinnassa suurimman suosikin Ilveksen kotonaan 5-3. Nousujuhlat loppuivat kuitenkin HIFK:n vieraana kotijoukkueen tehtyä ratkaisevan maalin vajaat 10 minuuttia ennen loppua ja puristettua pisteet lukemin 1-0.

Vastaan tulee yksi niistä joukkueista, joka lähti tähän kauteen suosikkina päästyään viime kaudella hiukan pusikosta yllättämään lähes jokaisen joukkueen.

Nyt joukkueen valmennus on vaihtunut Matti “Bägi” Hiukan vaihdettua hommat John Allenin kaveriksi Rovaniemen Palloseuran valmennusjohdossa ja oululaisen pitkän linjan futismiehen, Tapio Haapaniemen korvattua hänet joulupukkien peräsimessä.

FC Sanra Claus on kuitenkin aloittanut kauden perin erikoisella tavalla. Kotonaan joukkue ei kolmella yrityksellä ole vielä onnistunut ottamaan kuin yhden tasapelipisteen “jänkhäderbyssä” Tornion Pallo-47:aa vastaan. Sen sijaan sarjanousija Haukiputaan Pallo ja monien foorumistien varmaksi putoajaksi tuomitsema ja viime kaudella Lohko A:ssa pelannut Warkaus JK ovat jo hakeneet pisteet Rovaniemeltä.

Vieraskentillä FC Santa Claus on kuitenkin elänyt ennakkosuosikin maineensa edellyttämällä tavalla kukistaen niin FC YPA:n kuin VIFK:nkin. Vierasvoitot ovat irronneet mukaan suorastaan tyrmäyksellä. Ylivieskassa pukit hassuttelivat isäntien kustannuksella 3-0 -voiton ja Vaasassa numerot olivat jo 6-0, kunnes VIFK:n onnistua tehdä hiukan kosmeettisia osumia ja nöyrtyä “vain” 6-2.

Samaan aikaan Kerhon alkukausi on mennyt tulosten valossa asiaa tarkasteltuna niin hyvin kuin se nyt ylipäätään olisi saattanut mennä. Selkokielellä se tarkoittaa viittä peliä ja viittä voittoa. OK, odotukset ovat korkealla, tavoite asetettu nousuun ja halu voittaa jokainen matsi on tietenkin olemassa. Onko se sitten realistista, että joukkue voittaisi 26 ottelua, on ihan toinen juttu.

Ei tässä kuitenkaan ainuttakaan peliä lähdetä häviämään. Hyvää on ollut myös se, että ne pelit, jotka todennäköisesti viime kaudella olisi hierottu tasapeleiksi, on nyt kyetty voittamaan mahdollisimman pienelläkin marginaalilla, eli 1-0. Jokainen 1-0 -voitto on kuitenkin lopulta aivan yhtä arvokas kuin 6-0.

Pelillisesti joukkue ei vielä ole sillä tasolla, jonne sillä on edellytyksiä. On kuitenkin huomioitava sekin, että jokainen vastustaja lähtee suonet adrenaliinia täynnä iskemään juuri Kerhon kimppuun. Se tekee jokaisesta taistelusta verisen ja vaikean. Se on jo todettu. Tuskin siihen trendiin mitään mahdottomia poikkeuksia on luvassa kauden mittaan. Kerhon päänahka nyt vain on se kaikkein halutuin.

Toisaalta on tässä itsekin jo onnistuttu kellistämään menneiden vuosien pahiksia oikein urakalla. Siis siinä mielessä, että ennen Pietarsaaren keikkaa siellä ei oltu voitettu koskaan sarjapelissä ja sama juttu viime lauantain Ylivieskan matsin kohdalla. Tosin se oli vieläkin isompi mörkö kellistettäväksi, sillä FC YPA ei ollut koskaan hävinnyt Kerholle aikaisemmin.

Nyt ollaan sitten itse hiukan samassa tilanteessa FC Santa Clausia vastaan. Neljä kertaa on kohdattu rovaniemeläiset ja syystä tai toisesta joka kerta on voitto kirjattu historiaan Kerholle. Ensimmäisen kerran joukkueet kohtasivat Saarenkylän tekonurmella toukokuussa 2009 ja silloin Kerho voitti vieraissa 2-1. Nyt Ilvestä edustava Ville Pajula ja reserveissä pelaava Petri Huttu olivat vieraiden sankareita maaleillaan Hutun iskettyä voittomaalin 85. minuutilla. Isäntien maalista vastasi Jussi Vatanen.

Syyskierroksen ottelu vuonna 2009 oli mitä eriskummallisin. Ensiksikin se pelattiin Prunttimäessä, koska Keskuskentällä oli jotkut kissanristiäiset, jotka tietenkin ajoivat Kerhon matsin edelle. Toiseksi se pelattiin poikkeuksellisesti lauantain iltaotteluna Tigers-turnauksen vuoksi. Kolmanneksi, Kerho teki silloin pukeista ihan silppua. Jo taiolla isännät johtivat viidellä maalilla ja toisen puoliajan neppailun jälkeen voittonumerot kirjattiin peräti 7-1 Mikael Muurimäen tulitettua hattutempun, Samir Bouroussin osuttua kahdesti, Juha Etelä-Ahon ja Ville Pajulan viimeisteltyä kaksi muuta maalia. Vieraiden ainokaisen teki ahnas maalitykki Ville Ylipaavalniemi.

Viime kaudella Kerho onnistui Rovaniemen Keskuskentällä erinomaisen asenteen, tiiviin joukkuepelaamisen ja kahden kauniisti isketyn maalin turvin ottamaan erittäin herkullisen 2-0 -voiton muutaman Klopin tehtyä huikean pitkän reissun Napapiirille. Reissu oli takuuvarmasti juuri sen arvoinen, sillä ensin Mikko Ylihärsilä huudatti vähäistä seinäjokelaisfanien joukkoa ja lopussa Mikael Muurimäki herkutteli loppunumeroiksi 2-0.

Syyskierroksen kotiottelussa Kerho taisi pelata kauden 2010 parhaan ottelunsa. Ehkä parhaiten ottelua kuvaa HIFK:n Ykköseen nostanen valmentaja Jani Honkavaaran sanat hänen katseltuaan tuon ottelun DVD:n: “Eihän siitä saa mitään ksäitystä FC Snata Clausista kun en eivät satu palloon koko pelissä.” Niinpä. Sääli vain, että tuollaisia esityksiä nähtiin viime kaudella anuharvoin, jos silloinkaan.

Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-1 -voittoon Teemu Penninkankaan, Juha Etelä-Ahon ja lopullisen naulan iskeneen Anssi Syrjämäen osumilla. Vieraiden maalin teki, tietenkin, Ville Ylipaavalniemi.

Sarjataulukossa huomenna kohtaavista joukkueista Kerho on siis lohkon piikkipaikalla ja vierailija FC Santa Claus seitsemäntenä. Eroa on kahdeksan pinnaa Kerhon eduksi tällä hetkellä.

Luvassa ei kuitenkaan ole mikään helppo kakunpala, sillä FC Santa Claus tavoittelee ehdottomasti edelleen lohkon kärkeä. Nopeasti peliään kääntävä joukkue rokottaa kipeästi vastaiskuillaan, jos sille tarjotaan siihen mahdollisuus. Ville Ylipaavalniemi on tälläkin kaudella ollut ihan huikeassa vireessä viimeisteltyyän jo viisi osumaa, joista peräti neljä VIFK:n verkkoon. FC Santa Clausin tilannetta saattaa hiukan hankaloittaa se, että joukkueen terävimpiin raateluhampaisiin kuuluva Antti Peura katseli punaista korttia edellisessä ottelussa Warkaus JK:ta vastaan, mikäli Suomen Palloliiton ontuva Palloverkko lainkaan pitää kutiaan.

Kerho pääsee matsiin aika pitkälle samalla nipulla kuin Ylivieskassa. Vain Aki Sipilän polvi on iso kysymysmerkki. Radik Akhmetkhanovin hiukan kyseenalainen taklaus nimittäin muljautti polvilumpion sijoiltaan. Tosin se pamahti saman tien paikoilleen, mutta vasta tämän päivän magneettikuvat kertovat, onko polvesta jotakin hajalla. Sivussa ovat tietenkin edelleen myös Jesse Jääskeläinen, Toni Kujala, Petri Niemi ja Matti Lähitie.

Sen sijaan Miika Asunmaa pääsi haistelemaan jalkapallon pelailua reservien riveissä keskiviikkona puoliajan verran. Jaakko Lampi ei ole käytössä, koska reisi kiristää ja kiusaa nuorukaista. Peliaika tulee varmasti ensin ressujen kauttaa “Jaskallekin” kun siihen vaiheeseen päästään.

Otteluisäntä Kotijoukkue tarjoaa matsin käsiohjelman, joka muuten löytyy myös nettisivuilta, lisäksi jätskiä ja muuta mukavaa. Kannattaa tulla ajoissa paikalle, jos ennustukset vesisateesta pitävät paikkansa, sillä pääkatsomoon mahtuu paikkanumeroiden valossa 1000 katsojaa. Ja silloin on sitten tiivis tunnelma. Lippuja ei kuitenkaan myydä numeroiduille paikoille, vaan valinta on edelleen vapaa. Matsi alkaa klo 16.00. Tervetuloa tsekkaamaan, onnistuuko Kerho ottamaan kuudennen peräkkäisen voittonsa sarjassa kauden kymmenennessä virallisessa matsissaan.

Kerhon maalitykit

6 Petter Meyer
2 Lee Brennan
2 Chris Cleaver
1 Tiitus Lehtinen
1 Aki Sipilä

Kerhon Veikkaustähdet

10 Petter Meyer
6 Aki Sipilä
3 Lee Brennan
2 Chris Cleaver
1 Ville Ylinen