123 456 7890

Eremenko junior kohtaa ensimmäistä kertaa veljensä ja valmentaja isänsä.

SJK matkustaa lauantaiksi Pietarsaareen, missä se kohtaa harjoitusottelussa isäntäjoukkue FF Jaron. Ottelu pelataan Pietarsaaren Tellushallissa ja se alkaa klo 15.30. YLE Areena lähettää koko ottelun suorana lähetyksenä ja lähetys näkyy Suomen lisäksi myös ulkomailla. Luvassa on myös suoria pelaaja- ja valmentajahaastatteluja.

Ottelun suurimman mielenkiinnon lauantaina varastaa Eremenkojen perhe, joka kohtaa ensimmäistä kertaa toisensa eri joukkueissa. SJK:n paitaan tänä talvena siirtynyt Alexei Eremenko junior on kohdannut urallaan kasvattajaseuransa Jaron vain muutaman kerran, mutta ensimmäistä kertaa siellä on myös hänen isänsä Alexei Eremenko senior valmentajana ja pikkuveli Sergei kentällä pelaajana.

Siitä tulee erikoinen peli. Olen pelannut urallani isän kanssa, sekä veljeni kanssa, mutta nyt pitäisi pelata heitä vastaan. Olen kohdannut Jaron, vuonna 2001 kaksiosaisessa karsintapelissä, kun pelasin vielä FC Jokereissa. Silloin isäni vielä pelasi, mutta ei Jarossa. Silloin ensimmäinen osa pelattiin Vaasassa, koska kenttä ei ollut Pietarsaaressa kylmän sään vuoksi kunnossa. Helsingissä sitten hävisimme muistaaksni 4-3. Itse tulin vaihdosta sisään ja tein silloin kaksi maalia, muistelee SJK:n keskikenttäpelaaja Alexei Eremenko junior.

Lauantain ottelu on tietenkin vain harjoituspeli, joten se on sekä heille että meille valmistautumista kauteen. Mutta peli tulee kuitenkin suorana lähetyksenä ja se on myös iso tapahtuma Pietarsaaressa. Toivottavasti siitä tulee hyvä matsi ja ei tule kenellekään mitään loukkaantumisia. Molemmille joukkueille tärkeää saada hyvä harjoituspeli alle, päättää Eremenko junior.

Harjoitusottelu FF Jaro – SJK lauantaina 20.2. klo 15.30.

Suora lähetys YLE Areenassa, tässä linkissä.

Valmentajat Alexei Eremenko senior ja Simo Valakari Pohjanmaan derbyn alla vuonna 2014.

Pietarsaaren FF Jaro tulossa takaisin

SJK ja Jaro ovat kohdanneet toisensa moneen kertaan viime vuosina. Jokatalviset harjoitusottelut, Liigacupit ja kesällä sarjassa. Nyt sarjapeleihin tulee kuitenkin ainakin vuoden tauko, sillä Jaro vaihtoi sarjapykälää alemmaksi viime kauden päätteeksi.

Jaron putoaminen ei seuralle ole kuitenkaan niin kova isku ja joukkue jatkaa edelleen laadukasta työtä valmentajansa Alexei Eremenko seniorin johdolla. Pelaajistokin pysyy melko samanlaisena kuin Veikkausliigassa.

Joukkue on myös vahvistunut paluumuuttajilla, kun Thomas Kula ja Papa Niang ovat liittyneet joukkueeseen. Myös laitapakki Kyle Curinga ja maalivahti Sam Jammeh ovat uusia nimiä. Mukaan on tullut myös uusia pelaajia Meksikosta, keskikenttäpelaaja Josue Soto ja hyökkääjä Alvarado Morin.

Puolustuksen testipelaajina mukana on norsunluurannikkolainen Hassoma Bino Bamba ja venäläinen Egor Potapov.

Puolustustuksen vakionimi Johan Brunell odottaakin, että joukkue taistelee tiensä takaisin ensi kaudella, mutta sitä ennen suurin huomio kohdistuu lauantain peliin.

Tulee olemaan mielenkiintoista kohdata Losa. Viimekauden lopulla hän oli iso osa meidän pelaamistamme. Hän on uskomattoman taitava ja tykkää pallosta. Nyt emme ole pelanneet enää niin paljoa keskikentän keskeltä kun hän ei ole enää mukana, mutta meillä on muita vaihtoehtoja treenattuna, kommentoi Jaron puolustaja Johan Brunell YLE Sportenin haastattelussa.

On varmasti pietarsaarelaisyleisölle mielenkiintoista nähdä hänet eri joukkueen paidassa. Meidän täytyy olla tarkkana hänen pitkien syöttöjensä kanssa ja sulkea häneltä tila pallon kanssa, arvioi Brunell.

Brunellin oma pelaaminen ottelussa on vielä epävarmaa, sillä hän missasi torstain harjoitukset varotoimenpiteenä vanhan loukkaantumisen jäljiltä.

Lauantaina kentällä kohdannee melko todennäköisesti kuitenkin Eremenkon veljekset Sergei ja Alexei. Brunell odottaa siitä jännittävää kamppailua.

Jos Alexei pelaa kymppipaikalla ja meillä on puolustavassa roolissa Sergei, niin siitä tulee melkoista vääntöä heidän välillään. Se on varmasti mielenkiintoinen kohtaaminen molemmille veljille, ja on hauska nähdä kumpi vetää sen pidemmän tikun. Tietenkin itse toivon että se on Sergei, sanoo Brunell YLE Sportenin haastattelussa.

SJK ja Jaro kohtasivat viime kauden päätösottelussa Seinäjoen Keskuskentällä. SJK voitti tuolloin Suomen mestaruuden ja ottelun 2-0 luvuin.

SJK pelaa jo viidennen ottelun kahteen viikkoon

Lauantain ottelu on SJK:lle jo viides kahden viikon sisällä ja monelle pelaajalle on tullut paljon minuutteja edellisissä otteluissa. Osa pelaajista on myös ollut flunssassa, joten kierrätystä nähtäneen joukkueessa.

Todennäköisesti kierrätystä tullaan näkemään, jotta saamme hieman tasattua pelaajien kuormitusta. Meiltä on varmuudella myös sivussa Aleksis Lehtonen, Emil Lidman, Henri Aalto ja Toni Lehtinen. Todennäköisesti myös Mehmet Hetemaj, Johannes Laaksonen ja Matej Hradecky. Osa on flunssassa ja Hradecky sai pienen tällin jalkaansa viime matsissa. Richie Dorman aloitti tänään harjoittelun, mutta ei ole mukana vielä lauantaina, kertoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Jaroa vastaan on kuitenkin aina kiva, mutta haastava, pelata. Se on hyvä futisjoukkue, joka pelaa hyvää futista, Valakari toteaa lopuksi.

SJK pelaa lauantain jälkeen vielä yhden ottelun Liigacupin alkulohkossa, kun se kohtaa ensi viikolla vieraspelissä Rovaniemen Palloseuran. SJK on jo varmistanut Liigacupin finaalipaikan. Vastustaja varmistuu lauantaina 20.2. kun PK-35 Vantaa kohtaa IFK Mariehamnin. FC Lahti johtaa tällä hetkellä lohkoa ja selviytyy finaaliin, jos PK-35 Vantaa ei voita IFK:ta vierasottelussa. Voitolla PK-35 Vantaa etenisi finaaliin. Finaali pelataan Seinäjoella lauantaina 19.3.

Alexei Eremenko kohtaa oman kasvattajaseuransa lauantaina.