Lauantaina harjoituspelissä vastaan Vasa IFK

26.1.2018

 

SJK kohtaa lauantaina harjoitusottelussa Vasa IFK:n klo 15:45 (HUOM! Alkamisaikaa siirretty 15 min eteenpäin. Vanha alkamisaika klo 15:30, uusi alkamisaika on klo 15:45). Ottelu pelataan Wallsport Areenalla. Vastassa on tuttu naapuriseura, jossa valmentajana on SJK:n entinen pitkäaikainen valmentaja Max Peltonen. Lisäksi joukkueessa pelaa muutama tuttu pelaaja.

SJK:ssa puolestaan on entisiä VIFK:laisia, kun nykyinen SJK:n sports manager Christoffer Kloo on seuran kasvatti ja entinen päävalmentaja kausilta 2009-2010. Toisella kaudella hänen apunaan toimi nimenomaan Max Peltonen, mutta sitä edellisellä kaudella SJK:n nykyinen päävalmentaja Tommi Kautonen.

- Hyvä saada tähän tämmöinen harjoituspeli IFK:ta vastaan. Tarkoitus on että saadaan isolle ryhmälle minuutteja ottelussa. Muutama akatemiapelaaja tulee mukaan, mutta heillä on oma tapahtuma perjantaina illalla, joten katsomme sen mukaan keitä käytämme. Missään tapauksessa akatemiapelaajille ei tule täysiä minuutteja, koska heillä on oma täysimittainen ottelunsa alla, sanoo SJK:n päävalmentaja Tommi Kautonen.

Lauantaina kentällä nähtäneen niitä pelaajia, jotka eivät olleet mukana viime viikolla pelatussa Suomen Cupin ottelussa.

- Reuben Ayarna on aloittanut harjoittelun flunssan jälkeen tällä viikolla, mutta tämä ottelu tulee hänelle liian aikaisin. Samoin säästelemme vielä Billy Ionsia ja Kyle Konweaa tuleviin kamppailuihin. Myös Joonas Sundmanilla on pikkkukolhuja, kertoo Kautonen.

Harjoitusottelu SJK - VIFK lauantaina 27.1. klo 15:45 Wallsport Areenalla. Otteluun on vapaa sisäänpääsy. Tervetuloa!



Max Peltosen Vasa IFK vastaan


SJK saa vieraakseen tutun valmentajan ja joukkueen, kun Vasa IFK saapuu Seinäjoelle. Joukkueen nykyinen päävalmentaja Max Peltonen toimi SJK:n valmentajana yhdessä Christoffer Kloon kanssa kausilla 2011-2012 ja hän jatkoi edustusjoukkueen valmentajana myös Simo Valakarin ottaessa päävalmentajan tehtävät. Sen jälkeen Peltonen siirtyi SJK Akatemian päävalmentajaksi, ja tiet erosivat kaudella 2015. Sen jälkeen hän siirtyi Palloliiton piirijoukkueen valmentajaksi. Vasa IFK:n päävalmentajana hän on ollut nyt viime kaudesta alkaen.

Viime kaudella Vasa IFK oli Kakkosen lohkossaan kolmas, Ykköseen nousseen AC Kajaanin ja GBK.n takana. Tulevaan kauteen VIFK lähtee jälleen yhtenä lohkon ennakkosuosikeista ja kohtaa tulevalla kaudella SJK:n akatemian U23:n samassa lohkossa.

Joukkueessa on muutama liigasta tuttuja pelaajia, ja muutama SJK:n reservijoukkueesta tuttu pelaaja. Lähes 200 ottelua VPS:ssä pelannut keskikenttäpelaaja Tony Björk ja samaa seuraa edustanut oikean laidan pelaaja Mustafa Maki, ovat jo ennestään tuttuja nimiä. Puolustaja tai keskikenttäpelaaja Nikko Ruokangas ja hyökkääjä Aleksi Pöntinen ovat puolestaan pelanneet aiemmin SJK Akatemiassa tai Kerho 07:ssa.

Vasa IFK:n tunnetaan vahvana kasvattajaseurana ja nytkin mukana on muutama poikamaajoukkueiden pelaaja.

Vaikka SJK ja VIFK ovat kohdanneet toisiaan aiemmin harjoitusotteluissa, on varsinkin SJK:n akatemian joukkueet pelanneet monet kerrat heitä vastaan. SJK on kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana VIFK:n vain kerran virallisessa ottelussa. Se tapahtui kaudella 2013 Suomen Cupissa, kun VIFK onnistui tiputtamaan 1-0-voitolla Ykkösessä tuolloin pelanneen SJK:n. Samana vuotena pelattiin myös viimeisin harjoitusottelu ja siinä SJK oli vahvempi 4-0-luvuin.



Harjoitusottelussa pyritään saamaan kaikille minuutteja

SJK pelasi viime viikolla kauden ensimmäisen virallisen ottelunsa, kun se kaatoi Suomen Cupissa 4-0-luvuin PKKU:n. Joulukuussa SJK kohtasi harjoitusottelussa FC Hakan ja silloin tuli voitto 3-0-luvuin.

Osaa SJK:n vanhoista tai uusista pelaajista ei ole vielä nähty kuitenkaan kentällä kummassakaan aiemmassa ottelussa ja nyt ainakin muutaman odotetaan tekevän tämän kauden ensiesiintymisensä SJK-paidassa.

Suomen Cupin ottelussa ei voinut pelata peliluvan puuttumisen vuoksi maalivahti Jesse Öst, ja puolustaja Joel Mero oli siinä ottelussa pelikiellossa. Reuben Ayarna sairasti aiemmin influenssan ja varotoimenpiteenä hän oli poissa joukkueen harjoituksista viikon ajan. Nyt hän on taas mukana harjoituksissa, mutta ei ole mukana vielä lauantaina. Pikkukolhuja on parannellut hyökkääjä Billy Ions ja ruotsalaispuolustaja Kyle Konwea huilaa vielä tämän ottelun. Myös Joonas Sundmanilla on pikkuvammoja ja e iole mukana.

Varmuudella sivussa on ainoastaan nuori hyökkääjä Maximo Tolonen, joka on Suomen U17-maajoukkueen mukana Valko-Venäjän Minskissä pelattavassa Development Cup 2018 turnauksessa.

Akatemian pelaajia tuskin nähdään mukana muutamaa pelaajaa enempää, sillä SJK:n akatemian U23-joukkue kohtaa omassa harjoitusottelussa päivää aiemmin perjantaina klo 18:45 SJK U20-joukkueen. Myös SJK U17 pelaa tänä viikonloppuna, kun se aloittaa sunnuntaina SM-karsinnan Wallsportissa klo 13:50 FC Jazzia vastaan.

Siten tänä viikonloppuna pääsee näkemään kaikki SJK:n pelaajat akatemiaa myöden tositoimissa Wallsport Areenassa. Kaikkiin otteluihin on myös vapaa sisäänpääsy. Tervetuloa!

Pe 26.1. klo 18:45 SJK U23 - SJK U20, harjoitusottelu
La 27.1. klo 15:45 SJK - VIFK, harjoitusottelu (HUOM! Alkamisaikaa siirretty 15 min eteenpäin. Vanha alkamisaika klo 15:30, uusi alkamisaika on klo 15:45)
Su 28.1. klo 13:50 SJK U17 - FC Jazz, SM-karsinta

SJK:n pelit Suomen Cupissa jatkuvat jälleen ensi viikon perjantaina 2.2. klo 19:00 vierasottelulla KPV:tä vastaan. SJK:n kannattajaryhmä Klopit järjestää peliin kuljetuksen ja peli näkyy suorana maksullisilta Ruutu+ ja ISTV palveluista. Seuraava kotipeli on Suomen Cupissa lauantaina 10.2. klo 15:30 pelattava SJK - TPV. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa sekä arkisin klo 9-16 SJK Shopissa.

Alkuun