123 456 7890

Lauantaina pelataan Seinäjoella uuden OmaSp Stadionin avausottelu, kun Veikkausliigaa johtava HJK saapuu SJK:n vieraaksi. Stadionilla joukkueita odottaa täydet katsomot, sillä ottelu on loppuunmyyty kausikorteilla ja ennakkolipuilla. Siten stadionilla on paikalla lähes 6000 ihmistä.

Avajaisottelun kunniaksi portit ja palvelut aukeavat jo klo 11.00, joten ihmisille jää aikaa tutustua paikkoihin hyvissä ajoin ennen ottelua. Myös stadionin edessä olevalla tapahtumatorilla on paljon nähtävää koko perheelle, pienimpiä unohtamatta ja ennen klo 13.30 annettavaa avauspotkua, kuullaan stadionilla juhlapuheita ja nähdään muita juhlallisuuksia. Ottelun järjestelyistä voi lukea lisää omasta uutisestaan SJK:n nettisivuilta.


Itse ottelussa on kuitenkin kyse tärkeistä Veikkausliigan pisteistä.


Onhan tämä iso asia seuran historiassa. On myös iso asia olla osana tätä joukkuetta ja päästä pelaamaan tälle stadionille. Meidän täytyy arvostaa sitä, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.


Tärkeintä on kuitenkin että keskitymme joukkueena oleelliseen, ja että pystymme jatkamaan seuran menestystä, päättää Valakari.


Myös kapteenistoon kuuluva keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj korostaa omiin hommiin keskittymisen merkitystä.


Tämä on iso peli molemmille, sillä voitolla saamme heitä kiinni ja he taas voittamalla kasvattavat etumatkaa. Eli kaikki on vielä aikalailla auki jos me voitetaan peli. Meidän ei kuitenkaan pidä liikaa miettiä näitä. Pelataan vain sitä omaa peliämme. Säästetään energiamme alkuvihellykseen, eikä kuluteta niitä ennen sitä. Siten saadaan hyvä tulos, Hetemaj sanoo.


Joukkueet kohtasivat jo Veikkausliigan alkupuolella Sonera Stadiumilla, missä SJK johti ensin ottelua tauolle mentäessä ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Lopulta HJK onnistui kahdesti ja voitti ottelun harmittavasti 2-1-luvuin.


Tämä meidän ensimmäinen kohtaaminen Helsingissä oli mielestäni vähän epäoikeudenmukainen, sillä olimme mielestäni siinä parempia. Sitten pari nukahdusta ja HJK teki niistä. Pitää olla nyt loppuun asti hereillä, sillä me halutaan ottaa ne pinnat takaisin, mitkä menetettiin siinä ekassa pelissä, jatkaa Hetemaj.


Uransa alussa HJK:ssakin pelannut Hetemaj, on kotiutunut Seinäjoelle erinomaisesti. Jopa niin hyvin, että se on hieman yllättänyt miestä itseäänkin. Uusi OmaSp Stadion vain syventää miehen tunteita entisestään.


Jokainen pelaaja, joka sinne kentälle lauantaina astuu, jää historiaan ensimmäisen ottelun pelaajina. Ja tämä on mielestäni hienoin stadion, mitä Suomessa on koskaan ollut. Se on oikea jalkapallostadion, hyvän kokoinen ja tämmöisiä tarvittaisiin Suomeen lisää. Siellä on kaikki, mitä katsoja ja pelaaja vaan voi vaatia, arvioi Hetemaj OmaSp Stadionia.


Vaikka olenkin ollut täällä vasta lyhyen ajan, niin tuntuu kuin olisin ollut täällä paljon pidempäänkin. Tämä on minulle niin läheinen seura. Täällä on otettu todella hyvin vastaan jokainen pelaaja ja kaikki asiat on hoidettu niin hyvin, että tulee osaksi näitä ihmisiä. Se on varmasti yksi syy miksi minä, ja varmasti me kaikki, haluamme antaa entistä enemmän SJK:lle. SJK on antanut meille kaikille niin paljon ja me olemme mielestäni velvollisia esityksillämme palkitsemaan kaikkia näitä ihmisiä. Seurajohtoa, ihmisiä seurassa ja kannattajia, sanoo Mehmet Hetemaj painokkaasti.


SJK – HJK lauantaina 18.6. klo 13.30 Seinäjoen OmaSp Stadionilla.


Ottelu näkyy suorana Nelosen Futiskierroksen pääotteluna. Lisäksi ohjelmassa seurataan kierroksen muiden otteluiden tapahtumia. ISTV lähettää ottelun tuttuun tapaan nettilähetyksenä ja heillä on ottelusta ennakko- ja jälkistudio. ISTV:n lähetys alkaa klo 13.00.



OmaSp Stadion on loppuunmyyty avajaisottelussaan.

Sarjakärki HJK Seinäjoelle


Veikkausliigaa tasapisteissä IFK Mariehamnin kanssa johtava HJK on pelannut hyvän alkukauden. Se on hävinnyt neljästätoista pelaamastaan ottelusta vain kaksi, pelannut neljästi tasan ja voittanut kahdeksan kertaa. Se on myös tehnyt sarjassa eniten maaleja, yhteensä 24. Oma pää ei ole kuitenkaan ollut mitenkään erityisen pitävä ja joukkue on päästänyt pelatuissa otteluissa enemmän maaleja kuin vaikkapa SJK. Tosin SJK:n tilastokummajaisena on kabinettipäätöksellä tullut 3-0-tappio kauden avausottelusta.


HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuolla on käytettävissään paperilla sarjan laadukkain ja kallein joukkue. Joukkue on rakennettu sen verran kovista nimimiehistä, että joukkueen pitääkin pärjätä Veikkausliigassa. Siksi omat kannattajat ovat olleet valmennusta kohtaan kriittisiä kärkipaikasta huolimatta. Peli ei ole ollut heidän mielestään niin vakuuttavaa kuin hyvään tottuneet fanit haluavat. Varsinkin viime kauden kolmannen sijan tuoma pettymys on lisännyt tunteita. HJK voitti ennen viime kautta Suomen mestaruuden kuusi kertaa putkeen.


Joukkueen kovin pelaaja ja sarjan parhaaksi pelaajaksi mediassa nimetty Taye Taiwo, on kokenut tähti Ranskan, Italian ja Englannin sarjoista. Hänen kova laukauksensa ja erinomainen pelinlukutaitonsa, on nostanut vasemmalla laidalla puolustajana pelaavan nigerialaisen jo Veikkausliigan maalipörssissä jaetulle toiselle sijalle, yhdessä muun muassa SJK:n maalitykki Roope Riskin kanssa. Samaan viiteen maaliin on ehtinyt myös toinen HJK-pelaaja Alfredo Morelos, joka iski viime keskiviikkona hattutempun, kun HJK vieraili Suomen Cupin puolivälierässä Kuopiossa. HJK voitti ottelun 4-1-luvuin.


Muita tähtiä on AC Milanin kirjoilta HJK-paitaan siirtynyt laitahyökkääjä Odu, joka on osunut jo neljästi. Samassa maalimäärässä on myös joukkueen japanilainen pelintekijä Atomu Tanaka. HJK:lla on myös sopimuspelaajissaan erittäin kova kaksikko, ghanalainen keskikenttäpelaaja Antony Annan ja brasilalaissuomalainen Rafinha, mutta Annan on ollut koko kauden loukkaantuneena ja Belgiasta paluun HJK-paitaan tehnyt Rafinha on pelikelpoinen vasta elokuussa.


Viime kaudella SJK ja HJK kohtasivat Veikkausliigassa kolmasti ja helsinkiläiset olivat vahvempia kahdesti. Seinäjoella syyskuussa pelattu ottelu oli kuitenkin paljon ratkaiseva ja silloin SJK murjoi HJK:n Keskuskentällä peräti 3-0.


Tälle kaudelle HJK vierailee Seinäjoella ensimmäistä ja viimeistä kertaa nyt lauantaina ja tuekseen he saavat otteluun peräti neljä bussilastillista kannattajia. HJK-kannattajille on varattu OmaSp Stadionilta omat paikat, omine palveluineen ja omine sisääntuloportteineen. Kannattajat myös ohjataan sisään suoraan bussista, auto kerrallaan. Samoin toteutetaan pelistä pois lähteminen.



HJK kaatui viime kaudella Seinäjoella 3-0 -luvuin.

SJK pääsee otteluun voitto allaan

Täysin terveenä oleva SJK pääsee lauantain otteluun hyvällä itseluottamuksella, sillä alla on 3-1-vierasvoitto PK-35 Vantaasta Suomen Cupin vierasottelussa. Tunnelmaa nostaa myös se, että viimein kaikki SJK-pelaajat ovat pelikunnossa ja kaikilla on jopa minuutteja allaan.


Keskiviikkona ensimmäisen avauskokoonpanopaikkansa tällä kaudella nappasi Mehmet Hetemaj, joka oli sivussa helmikuusta alkaen loukkaantumisen vuoksi.


On huikea fiilis olla taas mukana. Odotus oli niin pitkä, että meinasi jopa välillä vähän usko loppua, kun kipu ei meinannut lakata. Nyt se on kuitenkin poissa ja on mahtava pelata taas. IFK Mariehamnia vastaan oli hieno tulla kentälle ja nyt Vantaalla pelasin melkein koko pelin, mikä myös voitettiin. Joten se maistui kyllä todella hyvältä, kommentoi Mehmet Hetemaj paluutaan tositoimiin.


Hetemajn lisäksi pelikuntoon on toipunut Walesin Messiksi Seinäjoella ristitty Richie Dorman ja viime kaudella sarjan parhaisiin pelaajiin kuulunut laitapuolustaja Timo Tahvanainen.


SJK:lla ei ole pelikieltoja ja ennen cup-ottelua varotoimenpiteenä sivuun otettu Johannes Laaksonenkin saattaa olla mukana riveissä normaalisti.


Viime keskiviikkona SJK:n hyökkääjä Roope Riski katkaisi myös parin pelin maalittoman putkensa ja Riski puhkunee lisähaluja maalintekoon lauantaina. Kaikkiaan Riski on tehnyt tällä kaudella jo seitsemän maalia Suomen Cupissa ja Veikkausliigassa. Talven Liigacupissa hän voitti maalipörssin neljällä osumallaan.


Veikkausliigan syöttöpörssiä johtaa SJK:n oma kasvatti Teemu Penninkangas, joka onnistui iskemään keskiviikkona Suomen Cupissa SJK:n avausosuman komealla syöksypuskulla.


SJK – HJK ottelu näkyy suorana Neloselta, sekä ISTV:n maksullisessa palvelussa.

Ottelun tarkemmista järjestelyistä voit lukea lisää SJK:n nettisivujen omasta uutisesta. Ottelu on loppuunmyyty.

Viimeisin SJK – HJK ottelu Seinäjoella oli SJK:n juhlaa.