123 456 7890

Leyton Orient tuo brittiväriä
Seinäjoen Jalkapallokerho pelaa tiistai-iltana kansainvälisen harjoitusottelun Englannin kolmannella sarjatasolla pelaavaa lontoolaista Leyton Orientia vastaan Seinäjoen Keskuskentällä.

Brittijoukkue saapui Suomeen viime torstaina ja korvaa Sheffield Unitedin, jonka alun perin piti tulla Keith Armstrongin järjestämälle kiertueelle. Sheffield Unitedin managerivaihdoksen jälkeen seura ei halunnutkaan lähteä sovitulle kesärundille, joten “Keke” etsi nopealla aikataululla korvaajaksi ehkä kiinnostavamman vaihtoehdon itä-lontoolaisen Leyton Orientin muodossa.

Leyton Orient on siinä mielessä mielenkiintoisempi joukkue kuin Sehffield United, että se esitti viime kaudella aivan erinomaisia otteita FA Cupissa, maailman arvostetuimmassa cup-kilpailussa.

Manageri Russell Sladen suojatit kaatoivat nimittäin cupissa Valioliigaan keväällä nousseet Norwich Cityn ja Swansea Cityn pakottaen Arsenalin tasapeliin kotikentällään pudoten lopulta vasta uusintaottelussa. Pääsy 16 parhaan joukkoon oli kuitenkin huikea saavutus perinteikkäältä 130-vuotiaalta pikkuseuralta.

Manageri Sladen suojatit avasivat Suomen kiertueensa Ilveksen vieraana tupsukorvien 80-vuotisjuhlaottelun tiimoilla voittaen kamppailun 3-2 Tammelassa Dean Coxin, Alex Revellin ja Charlie Danielsin rankkarin turvin.

Ottelu oli Orientille vasta kauden toinen, sillä ennen Suomen keikkaa joukkue voitti kauden ensimmäisessä harjoitusottelussaan Braintree Townin liigan ulkopuolisen joukkueen 3-1.

Kerholle tilanne on tietenkin toisenlainen kuin vasta liigakauteen valmistautuvalle Leyton Orientille. Kerho on pelannut tällä kaudella vallan mainiosti niin sarjassa kuin harjoituskaudellakin. Luonnollisesti toiveet ja odotukset ovat olleet korkealla, mutta mielessä on pidettävä, että joukkueen rakentaminen nopealla aikataululla saattaa joskus tuottaa kasvukipujakin.

Niitä ei tulosten valossa ole järin paljon ollut nähtävillä, mutta peleissä on ajoittain ollut hieman nihkeää. Siihen oma syynsä on tietenkin sillä, että lähes poikkeuksetta on yritetty keksiä, miten murtaa 11 miehen puolustuskuvio. Aika kivasti on kuitenkin pystytty löytämään siihenkin ratkaisuja, sillä 14 sarjapeliä on tuottanut 12 voittoa.

Kerho oli viimeksi tulessa lauantaina hakien selvän 5-0 (2-0) -voiton yleensä hankalaksi osoittautuneelta FC Vaajakoskelta. Kyseessä oli kauden suurin vierasvoitto ja toiseksi suurin voitto sarjapeleissä kuluvalla kaudella.

Tiistain kamppailu on Kerholle jo kauden neljäs kansainvälinen ottelu. Talvella pelattiin II KOMIA-turnauksessa ensin ruotsalaista Djurgå;rdens IF:ää vastaan ja hävittiin 2-1 Aki Sipilän taukojohtoon oikeuttaneesta maalista huolimatta. FC Flora puolestaan antoi kitkeränmakuisen oppitunnin jalkapallon hienouksista samaisessa turnamentissa kouluttamalla Kerhoa peräti 7-0. Siinä kävikin kerralla selväksi, miksi he hakevat paikkaa Mestarien liigassa ja me Ykkösen karsinnoissa.

Kauden kolmas kansainvälinen matsi pelattiin Puolan leirin aikana RTS Widzew Lodzia vastaan. Lodz heitti kehiin peräti yhdeksän edustusjoukkueen pelaajaa treenipelissä, mutta Kerho pelasi todella hyvän ottelun, joka päättyi lopulta 1-1 -tasapeliin Christian Sundin maalattua pilkulta johtomaalin vieraille.

Kerho peluuttanee ottelussa koko arsenaaliian niin kuin vain on mahdollista. Pelikiellossa viikonloppuna ollut Lee Brennan palaa ryhmään ja tänään Seinäjoelle testiin saapuva Owen Price on myös käytössä. Miika Asunmaa ja Petri Niemi sen sijaan pelaavat reserveissä Orient-matsin jälkeen Sisu-Palloa vastaan. Sivussa ovat myös loukkaantuneet Toni Kujala, Jesse Jääskeläinen ja Tiitus Lehtinen.

Valmentaja Christoffer Kloo ei ole maisemissa, sillä “Toffe” on suorittamassa A-valmentajakurssia Eerikkilässä. Niinpä A-junioreiden vastuuvalmentaja ja edustusjoukkueen kakkosluotsi, Max Peltonen, on vetovastuussa tiistai-iltana.

Briteille ottelulla on merkitystä siinä mielessä, että Leyton Orientin sarja alkaa 6.8. ja joukkueella on tavoitteet korkealla. Viime kauden loistava cup-menestys on antanut ryhmälle uskoa, että seitsemättä sijaa pystyttäisiin parantamaan ja taistelemaan jopa noususta Championshipiin. Viime kaudella joukkue jäi niukasti ulos pudotuspeleistä.

Ei ihan eka kerta
Brittien vierailu Seinäjoelle ei ole lainkaan ihan ensimmäinen kerta kun vieraita sumujen saarilta nähdään Keskuskentällä. Aikaisemmin, 90-luvun alussa, TP-Seinäjoki toi brittijoukkueita useilla kausilla vierailemaan Suomessa. Kaikki eivät Seinäjoella pelanneet, mutta muutama mukava muisto on jäänyt niiltäkin vuosilta.

Ihan ensimmäinen vierailija 90-luvun alussa oli Norwich City, tuolloin I divisioonassa eli Engalnnin korkeimmalla sarjatasolla pelannut joukkue, joka sittemmin pelasi mm. Bayern Mncheniä vastaan menestyksellisesti UEFA Cupissa. TP hävisi Keskuskentällä joukkueelle 3-0 Walesin maajoukkuemies Jeremy Gossin maalattua kahdesti ja Robert Fleckin kertaalleen. Norwich City pelasi myös Kokkolassa, Eurassa ja Vaajakoskella.

Seuraavilla kahdella kaudella vieraana nähtiin Ipswich Town, jonka kanssa TP pelasi 0-0 ja hävisi 4-0. Ipswich vieraili myös mm. Raumalla, Tampereella ja Helsingissä. Swindon Town kävi Suomessa TP:n tuomana peräti kolme kertaa. Seinäjoella joukkue voitti Peter Thornen viidellä maalilla ottelun 5-1. Joukkueessa nähtiin myös Norjan MM-kisavierailija Jan-Å;ge Fjörtoft. Muita vastustajia Swindonilla olivat mm. FC Hämeenlinna, JJK, FC Inter Riihimäen Palloseura ja Dundee United, jonka TP myös toi Suomeen.

Skottiseuroista myös Aberdeen ja waleslainen Swansea City kävivät Suomessa TP:n organisoimilla kesäkiertueilla.

Kiertueisiin tuli taukoa monestakin syystä. Lama iski urheiluseuroihin ja Valioliigan perustamisen jälkeen suurseurat eivät enää olleet erityisen kiinnostuneita nin pienestä markkina-alueesta kuin Suomi. Nykyisin matkat suuntautuvat järjestään joko Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan tai Arabimaihin. Pienemmät seurat harvoin ovat minkäänlaisia kassamagneetteja suomalaisille, mutta ainakin Tampereella nähtiin noin 2500 katsojaa lehtereillä, joten nyt näyttäisi Leyton Orientille olevan tilausta!

Sopiva testi
Kerholle Leyton Orient on varsin sopiva testi tähän kohtaan, vaikka ottelun myötä ottelusumasta tulikin aika tiukka. Britit tarjoavat haastavan vastustajan ja takuulla erityylisen kuin mihin Kakkosen Lohko C:ssä on totuttu.

Kovia pelejä tarvitaan, jos halutaan ajatella, että joukkue on syksyllä kypsä ja valmis taistelemaan noususta Ykköseen. Ei Kerholle erityisen helppoja pelejä kuitenkaan ole ollut Kakkosessakaan tarjolla kuin pari kappaletta, mutta nyt saadaan maistaa erittäin tiukkaa taistelua, sillä Leyton Orientin joukkueessa jokainen pelaaja taistelee peliajasta ja -paikasta liigapeleihin.

Ennakkoon ottelu on kiinnostanut runsaasti. Kerhon Facebook -sivuilla matsiin on ilmoittautunut enemmän katsojia kuin mihinkään muuhun tämän kauden tapahtumaan pois lukien Suomen Cupin 7. kierroksen ottelu HJK:ta vastaan. Ainakin se kielii mielenkiinnosta tiistain matsia kohtaan.

Kerhon yleisökeskiarvo Keskuskentällä on jo yli 1000 katsojaa ja hyvät otteet kentällä ovatkin olleet parasta markkinointia matseille. Niinpä voisi kuvitella, että myös tiistaina katsomossa nähdään hyvä määrä futisfaneja. Tiettävästi myös Orientin kannattajia on tulossa Seinäjoella ainakin kourallinen. Kenties nyt saadaan pystyyn ihan kunnon kilpalaulanta Kloppien ja vieraiden kannattajien kesken hyvässä hengessä!

Slade tyytyväinen kiertueeseen
Vierasjoukkueen manageri, Russel Slade, on ollut erittäin tyytyväinen mahdollisuuteen tulla Suomeen pelaamaan kolme ottelua.

– Olen todella iloinen voidessani tuoda joukkueeni Suomeen meidän harjoitusleirillemme. Matka on erittäin tärkeä meille valmistautuessamme uutta kautta varten Engalnnissa ja odotamme erittäin innokkaasti otteluita Ilvestä, SJK:ta ja FF Jaroa vastaan, sanoi Slade reissun alla.

– Tämä tarjoaa meille loistavan mahdollisuuden olla yhdessä joukkueena pidemmän aikaa. Uusien pelaajien tulon myötä tämä antaa joukkueelle tilaisuuden hitsautua yhteen, Slade jatkoi.

– Viime kaudella meillä oli loistava asenne ja joukkuehenki, joiden myötä saavutimme kaiken sen, minkä saavutimme. Tämä leiri Suomessa tarjoaa meille mahdollisuuden luoda samanlaisen tunnelman myös uudelle kaudelle. Kolme matsia tarjoavat meille hyvän haasteen ja on erittäin mielenkiintoista kohdata erityylisiä joukkueita, Slade pohdiskeli kiertueen antia.

Suomalaisjoukkueiden kunto tässä vaiheessa kautta ei ole yllätys Sladelle. On täysin ymmärrettävää, että Leyton Orient ei vielä ole fyysisesti parhaimmillaan parin pelatun ottelun jälkeen.

– Tiedän, että täällä kausi on kesken ja joukkueet ovat fyysisesti hyvässä kunnossa. Se puolestaan antaa meille signaaleita siitä, missä vaiheessa me itse olemme. Meidän kannaltamme katsottuna ainoa päänmäärä on saada joukkue valmiiksi kauden ensimmäiseen sarjapeliin, joka pelataan elokuun 6. päivänä. Olen kiitollinen kaikille kolmelle seuralle tästä mahdollisuudesta valmistautua kauteemme erinomaisella tavalla, Slade jatkaa analyysiään.

– Viime vuosi oli meille loistava. Pääsimme 16 parhaan joukkoon FA Cupissa ensimmäistä kertaa 29 vuoteen vieden Arsenalin aina uusintaotteluun saakka. Lisäksi sijoituimme paremmin kuin kertaakaan sitten vuoden 1993. Meille on luvassa kiehtovia aikoja pyrkiessämme parantamaan menestystämme seuraavien 12 kuukauden aikana ja toivon, että tämä yhdeksän päivän vierailu auttaa meitä olemaan niin valmiina kuin mahdollista saavuttaaksemme tuon tavoitteen, kauden lähestymisestä innostunut Slade tiivistää tunnelmat Leyton Orientin leirissä.

Ottelu Seinäjoen Keskuskentällä alkaa klo 19.00. Kerhon leirissä toivotaan yleisön saapuvan ajoissa paikalle, sillä jo viikko sitten ottelussa FC Kiistoa vastaan nähtiin melko pitkiä lippujonoja, vaikka myyntipisteitä oli lisätty. Myös tällä kertaa portit ovat avoinna ainakin tuntia ennen ottelun alkua ja lipunmyyntipisteitä on kolme. Kaksi sijaitsee pääkatsomon puolella ja yksi aurinkokatsomon pesäpallokentän kulmauksessa. Lippujen hinnta ovat 10/5 .

Tervetuloa seuraamaan kesäherkkua Lontoosta.