Lidmanin maali laiha lohtu - Napapiiriltä kotiin pisteittä

2.5.2015

Kerho 07 Akatemian vieraskiertue jatkui lauantaina, kun se kohtasi kauden toisessa sarjaottelussa Rovaniemellä FC Santa Clausin. Isäntäjoukkue oli saanut mukaansa Veikkausliigassa pelaavasta RoPS:ta kolme pelaaja, näistä varsinkin entinen SJK pelaaja Tommi Haanpää aiheutti nopeudellaan päänvaivaa Kerhon nuorelle ryhmälle. Kerho sai pelin painettua erikoistilanteissa isäntäjoukkueen päätyyn, mutta Santa iski nopeilla ja vaarallisilla vastaiskuilla jo ensimmäisellä puoliajalla 2-0 lukemat. Santa jatkoi maalintekoa heti toisen puoliajan alkuun, joten loppumatsissa Kerho pyrki jopa pienellä riskilläkin maalintekoon. Kertaalleen tässä onnistuttiin, kun Emil Lidman iski voimalla Jordi Lahnalakson keskityksen verkkoon. Vieraskiertue on nyt ohi ja kaksi seuraavaa ottelua päästään pelaamaan viimein kotikentällä Seinäjoella.

FC Santa Claus AC - Kerho 07 Akatemia 3-1 (2-0)
1-0 7 min Jaakko Paavilainen
2-0 29 min Jaakko Paavilainen
3-0 51 min Santeri Kumpula
3-1 79 min Emil Lidman

Ottelu alkoi varovaisesti tunnustellen. Ensimmäiseen tilanteeseen pääsi Kerho, mutta pallo harmittavasti hiukan ohi vapaana olleen Emil Lidmanin. Pallo jäi elämään ja siitä vastahyökkäys Santalle. Entinen SJK pelaaja ja Seinäjoen kasvatti Tommi Haanpää, pelasi sen nopeasti Jaakko Paavilaiselle ja tämä vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Maalin jälkeen Akatemia painoi päälle ja sai peräjälkeen lyhyessä ajassa viisi kulmapotkua. Näistä ei kuitenkaan saatu kuin pari hyvää vetoa aikaiseksi. 25 minuutilla Santan laituri pääsi oikealta karkumatkalle ja yrittämään maalia. Paavo Valakari kuitenkin torjui.

2-0 maali syntyi jälleen Paavilaisen lapikkaasta ja jälleen nopeasta vastaiskusta. Kerholla oli ensin kulma ja siitä syntyi vastahyökkäys jossa Haanpää suti pallosta ohi. Tämän jälkeen Paavilainen pääsi koittamaan ja pallo maaliin kun puolisen tuntia oli pelattu.

Kerholla oli paikka kaventaa ottelu 38 minuutilla, kun kuudentoista alueen kulman ruuhkasta saatiin kova veto kohti maalia, mutta Santan maalivahti torjui sen sormenpäillään kulmaksi. Kulma oli jo Kerhon yhdeksäs ja tälläkin kertaa se päättyi tuloksettomasti. Tauolle mentiin 2-0 tilanteessa.

Kerho oli koko ensimmäisen puoliajan pinteessä Santan nopeiden hyökkäysten kanssa. Ne tulivat todella kovalla vauhdilla ja niissä pääsivät jopa ylivoimahyökkäyksiin katkon jälkeen. Silti Kerhokin sai varsinkin erikoistilanteita, mutta Santan puolustus, 192-senttisen RoPS toppari Jarkko Lahdenmäen johdolla, siivosi maalinedustan tehokkaasti. Kerho myös yritti antaa kulmia lyhyinä, mutta ei päässyt murtautumaan paikkoihin.

Kerho sai kylmää vettä niskaan heti toisen jakson alkupuolella kun Santeri Kumpula vei Santan jo 3-0 johtoon. Jälleen tilannetta edelsi Kerhon hyvä paikka, jossa Joonas Rantala nappasi pallon Lahdenmäeltä ja täräytti sen ylärimaan. Siitä vastahyökkäys ja Kumpula täysin yksin maalinedustalla. Kun noin tunti oli pelattu, syötti Emil Lidman vaihdosta sisään tulleen Niko Hietaharjun vapaaksi rangaistuspilkun kohdalle. Tämä vedettiin kädestä nurin, mutta erotuomari Harri Siniaalto ei rikettä nähnyt ja peli jatkui. Sama mies pääsi hetkeä myöhemmin paikkaan ja laukoi kohti maalia, mutta Santan maalivahti oli hyvin sijoittunut ja liimasi pallon.

Emil Lidman näytti taitojaan noin vartti ennen pelin loppua, kun hän pyörähti pallon kanssa näppärästi kuudentoista viivalla ja sai vedon kohti maalia. Santan maalivahti kuitenkin vaivoin torjui sen kulmaksi. Kulmasta ei kuitenkaan saatu mitään aikaan. Lidman kuitenkin rikkoi Kerhon kuparisen hetkeä myöhemmin. Ensin Jordi Lahnalakso keskitti vasemmalta ja Santan maalivahti ei ylettänyt keskitykseen. Lidman oli takana vapaana, otti pallon haltuunsa ja tykitti sen voimalla verkkoon.

Lisämaaleja ei hyvästä yrityksestä huolimatta nähty ja ottelu päättyi harmittavaan 3-1 tappioon.

- He pystyivät muuttamaan suuntaa riistojen jälkeen nopeasti. Vähän huolimatonta ja lepsua meiltä, emmekä olleet tarpeeksi mukana pelin alussa. Meidän pitää olla vaan valmiimpia kun peli alkaa, emmekä voi jäädä ihailemaan kaverin paikkoja. Oli meilläkin omat paikkamme ja monia hyviä hetkiä, mutta tänään nämä vastaiskut kostautuivat aika kovalla tavalla. He saivat myös kaksi maalia nopeasti ja vielä kolmannen heti toisen puoliajan alkuun. Täytyy kuitenkin korostaa että yritimme sen jälkeen aivan loppuun saakka, tänään emme vain saaneet sille tulosta, päättää vastuuvalmentaja Max Peltonen.

Kerho 07 Akatemia:Paavo Valakari MV, Joonas Rantala, Joona Lautamaja, Joona Ala-Hukkala, Tuomas Rintamäki (46› Niko Hietaharju) Arttu Aromaa, Juho Kemppinen (85› Jesse Sundman), Emil Lidman, Sami Viljanen, Jordi Lahnalakso ja Rasmus Karjalainen (72› Nikko Ruokangas)

Ensi viikonloppuna Akatemia pääsee viimein kotikentälle, pelattuaan kaksi ensimmäistä ottelua vieraissa. Myös kevään kaksi viimeistä harjoitusottelua oli vierasmatseja, joten yli kuukausi on jo kulunut edellisestä kotiottelusta. Kerho 07 Akatemia isännöi sunnuntaina 10.5. Jouppilanvuoren tekonurmella yhtä sarjan ennakkosuosikkia, eli AC Kajaania. Ottelu alkaa klo 18.30.


Emil Lidman onnistui maalinteossa Kerhon vierasottelussa Rovaniemellä.

Alkuun