Liigacupin puolivälierä lauantaina Wallsportilla

5.3.2015

SJK kohtaa lauantaina klo 16.00 alkavassa Liigacupin puolivälierässä Rovaniemen Palloseuran. Voittaja etenee ottelusta Liigacupin välieriin, mutta samalla ratkaistaan paikka Suomen Cupin 6.kierrokselle, 16 parhaan joukkoon. Ennakkoliput otteluun ovat olleet myynnissä jo hyvän aikaa ja kausikorteilla pääsee sisään ilmaiseksi.

Liigacupissa pelataan pääasiallisesti vain maineesta ja kunniasta, sekä voittolautasesta, jota SJK:lla oli kunnia nostella jo viime kaudella. Samalla palkintona on tarjolla eteneminen Suomen Cupissa. Ensimmäisen askeleen etenee voittamalla jatkopaikan Liigacupin alkulohkosta ja toisen etenemällä kilpailun välieriin. Finaalipaikasta ei etua enää ole Suomen Cupia ajatellen, mutta SJK:n kohdalla mahdollinen finaalipaikka toisi pelin myös kotikentälle. Välierä on arvottu kaavioissa vierasotteluksi. Välierässä tämän ottelun voittaja saa vastaansa voittajan ottelusta Ilves vs. FC Inter.

- RoPS on vahvistunut ja heillä on fyysisesti vahva sekä melko suoraviivainen joukkue. Heillä on myös rutinoitunut joukkue, joka pelaa omilla vahvuuksillaan. Siitä tulee varmasti kova peli. Kenties jopa talven kovin. Me haluamme kuitenkin voittaa, sillä tämä on meille iso ottelu. Me todella haluamme voittaa Liigacupin, sanoo SJK:n valmentaja Chris Cleaver.

RoPS leirissä peliä on odotettu innolla jo jatkopaikan varmistuttua.

- Halusimme Seinäjoelle ja pääsemme sinne. SJK on tällä hetkellä todennäköisesti Suomen kovin joukkue, RoPSin päävalmentaja Juha Malinen sanaili puolivälieräpaikan varmistaneen ottelun jälkeen.

SJK:n keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen myöntää että SJK on tällä hetkellä kovassa iskussa.

- Meillä on joukkue täällä jo valmiina ja moni muu on vielä rakentamassa ryhmäänsä, joten kaipa me sitten olemme tällä hetkellä Suomen kovin joukkue, Laaksonen vastaa Malisen kehuihin.
- Panokset pelissä on kovemmat nyt, kun samalla ratkeaa se että aloitammeko Suomen Cupin viidenneltä vaiko kuudennelta kierrokselta. Olisi hyvä jos tuo tie vähän helpottuisi, joten haluamme tetysti jatkoon, päättää Laaksonen.

Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä Wallsport Areenalla ja SJK:n verkkokaupassa. Ennakoliput ovat halvemmat kuin ovelta ja samalla varmistat sisäänpääsysi etukäteen. Kausi- Kannattaja ja Voittajakerhon korteilla pääsee sisään ilmaiseksi.



RoPS vahvistui merkittävästi ottelun alla

RoPS nappasi riveihinsä vuoden sopimuksella, Suomen U21-maajoukkuepelaaja Moshtagh Yaghoubin. 20-vuotias Yaghoubi on pelannut aiemmin Veikkausliigaa FC Hongassa ja voittanut heidän kanssaan hopeaa ja Suomen Cupin. Kauden 2013 lopuksi hän solmi sopimuksen latvialaisen FK Spartaks Jurmalan kanssa ja sieltä hänet lainattiin Venäjälle, Moskovan Dynamon joukkueeseen. Mosa -lempinimellä tunnettu keskikenttäpelaaja kuitenkin purki sopimuksensa ja tekee nyt paluun Suomen kentille. Hänet nähdään suurella todennäköisyydellä myös kentällä lauantaina.

Yaghoubin hankintaa hehkutettiin mediassa kauttaaltaan RoPS:n merkittävimmäksi suomalaispelaajahankinnaksi koskaan. Innoissaan oli myös joukkueen päävalmentaja Juha Malinen.

- Kyseessä on yksi lahjakkaimmista ja puhutuimmista nuorista pelaajista Suomessa. Kaveri on tunnettu erittäin aktiivisesta pelityylistä, jossa näkyy hänen intohimonsa ja rohkeutensa jalkapalloa kohtaan, kertoi RoPS:n tuoreesta hankinnasta todella tyytyväinen RoPS-luotsi seuran nettisivuilla.


Testissä RoPS:lla on kroatialainen hyökkääjä Vilim Posinkovic, jolla on kokemusta Kreikan ja Turkin toiselta sarjatasolta. Kuluneella viikolla varmistui myös, että maalitykki Aleksandr ”Boris” Kokko pelaa ensi kaudella RoPS paidassa.

RoPS pelasi Liigacupin alkulohkossa yhdessä nousijajoukkue KTP:n ja Suomen Mestari HJK:n kanssa. RoPS keräsi alkulohkossa yhden voiton ja kaksi tasapeliä, maalisuhteen ollessa tasan 6-6. RoPS oli lohkossaan toinen HJK:n jälkeen.

SJK ja RoPS ovat kohdanneet toisensa viime vuosina useita kertoja ja RoPS on aina ollut paha vastustaja. SJK kuitenkin pääsi viime kauden aikana niskanpäälle, voitettuaan rovaniemeläiset kahdesti ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tasattiin pisteet 1-1 tuloksella. Mitään suurimaalista ottelua tuskin on luvassa lauantaina, mutta voittaja otetaan pelissä selville vaikka sitten rangaistuspotkukilpailun kautta.


SJK voitti viime kaudella RoPS:n kahdesti. Seinäjoella kesäkuussa ottelu päättyi SJK:n 1-0 voittoon.


SJK:n miehistö terveenä

Kaikki SJK:n pelaajat ovat jälleen terveenä ja pitkään loukkaantuneena ollut Zeljko Savickin on aloittanut jo täysipainoisen harjoittelun. Savic todennäköisesti kuitenkin ottaa pelituntumaa ensin Kerho 07:n mukana.

SJK:lla on Liigacupissa jo seitsemän ottelun voittoputki, kun mukaan lasketaan viime kauden ottelut. Alkulohkon SJK selvitti puhtaalla pelillä ja se on iskenyt kilpailussa tänä talvena jo 12 maalia neljässä pelaamassaan ottelussa. Liigacupin parhaana maalintekijänä onkin tällä hetkellä SJK:n Akseli Pelvas, joka on osunut jo viidesti. Muita maalintekijöitä on Bahrudin Atajic, joka on tehnyt kolme maalia. Tuco on tehnyt kaksi ja maalin mieheen ovat tehneet Marco Matrone sekä Jussi Vasara.

Vasaran osuma Vaasassa olikin ikimuistoinen ja mies toivoo lisää vastaavia osumia lauantailta.

- Se oli nautittava maali. Jalka osui hyvin. Enää ei ole polvitukeakaan, joten alkaa sekin olemaan oikeassa kulmassa. Pallo osui suoraan putken alle, muistelee tänä talvena joukkueeseen liittynyt Vasara SJK TV:n haastattelussa.

Mielenkiintoinen ottelu on siis tulossa lauantaina ja kannattaa tulla paikan päälle katsomaan miten SJK pärjää vahvistunutta RoPS:a vastaan. Pelistä ei ole tulossa livestriimiä.

Liigacupin puolivälierä SJK - RoPS lauantaina 7.3. klo 16.00 Seinäjoen Wallsport Areenalla.
Ovet ja palvelut aukeavat viimeistään klo 15.00 ja yläkerran pubi palvelee janoisia.

- Pääsylippu ennakkoon 9€ / hlö (ovelta 10€ /hlö).
- Opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät, eläkeläiset ja lapset 6-16 vuotta pääsylippu ennakkoon 4€ /hlö (ovelta 5€ /hlö)
- SJK:n 2015 kausi-, kannattaja-, seura- ja Voittajakerho-kortilla otteluun pääsee veloituksetta!
- Lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit veloituksetta!

Ennakkoliput Liigacupiin ainoastaan Wallsport Areenalta ja SJK:n verkkokaupasta.

Tervetuloa!


Wallsport täyttynee jälleen lauantaina ääriään myöten. Kannattaa tulla paikalle ajoissa.

SJK TV:n haastattelussa valmentaja Chris Cleaver sekä pelaajat Jussi Vasara, Jesse Sarajärvi ja Johannes Laaksonen.

Tästä katsomaan:

Alkuun