123 456 7890

SJK matkustaa perjantaina Kuopioon, missä se kohtaa Kuopio-Hallissa isäntäjoukkue KuPS:n klo 18.30 alkavassa Liigacupin ottelussa.

Liigacup alkoi monen joukkueen kohdalla jo viime viikonloppuna, mutta SJK:lle ja KuPS:lle perjantain ottelu on ensimmäinen.

Nuorekas ja uudistunut KuPS vastassa. Kiva aloittaa kilpailulliset pelit jo tammikuussa. Kuten olen jo moneen kertaan aieminkin sanonut, niin me lähdetään voittamaan jokaista kilpailua mihin osallistutaan, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

SJK on pelannut jo tänä talvena kaksi harjoitusottelua, kun ensin viikon mittaisella harjoitusleirillä Saudi-Arabiassa kohdattiin suurseura Al-Hilal FC ja viime lauantaina Wallsport Areenalla Ykkösen JJK. Toistaiseksi SJK on vielä ilman voittoa, sillä Al-Hilal oli vahvempi 3-1 luvuin ja JJK:n kanssa maalit tasattiin 1-1 tuloksella. Peleissä SJK:n kokoonpano on elänyt melkoisesti ja riveissä onkin nähty testipelaajia sekä paljon omia junioreita.

Youness Rahimi iski komean vapariosuman SJK:n kohdatessa JJK:n Seinäjoella.

Marko Rajamäen valmentama KuPS puolestaan pelasi talven toisen harjoitusottelunsa viime sunnuntaina Tukholmassa, missä se kohtasi Hammarbyn. Tuo ottelu päättyi KuPS:n 2-0 tappioon, mutta aiemmin Suomessa pelatussa harjoituspelissä KuPS voitti KTP:n komeasti 4-1.

Tukholmassa KuPS:n riveissä nähtiin pelaamassa myös SJK-väelle Kerho 07:n riveistä tuttu Joona Lautamaja. Lautamaja muutti Kuopioon kauden päätteeksi opiskelujen perässä ja on harjoitellut KuPS:n sekä heidän reservijoukkueensa mukana. Ruotsissa KuPS ei vielä peluuttanut loukkaantumisista toipuneita Tuomas Rannankaria ja Petteri Pennasta, mutta molemmat ovat jo mukana joukkueen harjoitusringissä.

Myöskään uusi hankinta, topparijärkäle Azubuike Egwuekwe ei ole vielä ollut mukana, mutta häntä todennäköisesti odotellaan joukkueen riveihin perjantain otteluun. Nigerialainen Egwuekwe on Nigerian maajoukkuepelaaja, joka oli mukana, kun Nigeria osallistui Braslian MM-kisoihin 2014.

Tuco pelasi toisen puoliskon JJK:ta vastaan viime lauantaina.

Viime kaudella SJK kohtasi KuPS:n viidesti. Kerran harjoitusottelussa Eerikkilässä, missä pelattiin maaliton tasapeli. Suomen Cupissa KuPS vei Wallsportissa voiton 1-2 tuloksella ja kolmasti kohdattiin Veikkausliigassa. Veikkausliigassa SJK voitti kahdesti, ensin 5-0 ja toisessa kohtaamisessa 1-0. Viimeinen kohtaaminen päättyi tasatulokseen 1-1. Yhteismaalit kaikista viime kauden viidestä kohtaamisesta meni siten SJK:lle luvuin 8-3.

SJK:n joukkueessa loukkaantumisen johdosta sivussa on ainoastaan nuori Aleksis Lehtonen, mutta muuten kaikki sopimuspelaajat ovat Simo Valakarin käytettävissä kokoonpanoa valitessa.

Liigacupin ottelu KuPS – SJK potkaistaan käyntiin Kuopio-Hallissa klo 18.30. Ottelusta ei ole luvassa nettistriimejä, mutta SJK mediatiimi matkustaa paikan päälle ja liveseurantaa sekä aktiivista raportointia on luvassa SJK:n somekanavilla Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa.

SJK:n ensimmäinen Liigacupin kotiottelu pelataan Seinäjoella 10.helmikuuta klo 19.15, kun SJK isännöi Pohjanmaan paikallisottelussa Vaasan Palloseuraa. Tuon ottelun liput ovat myynnissä verkkokaupassa, SJK-Shopissa.

SJK:n talven ja kesän otteluohjelman löydät tästä linkistä, otteluohjelma.