123 456 7890

SJK ja maalivahti Jesse Öst ovat sopineet jatkosta kaudelle 2020. Sopimuksessa on lisäksi sovittuna ehdot jatkolle kaudesta 2021. Öst torjuu palloja SJK:ssa siten ainakin ensi kauden ja mahdollisesti jatkaa myös sen jälkeen.

28-vuotias ja 194-senttinen Jesse Öst, on syntynyt Pohjanmaalla, Pietarsaaressa ja pelannut urallaan Pietarsaaren Jaron lisäksi Ruotsissa Degerfors IF:ssa. Hän on myös ollut mukana Suomen maajoukkueringissä ja pelannut Suomen U21-maajoukkueessa. SJK:n paitaan hän siirtyi kaudelle 2018 ja ensi kaudesta tulee hänen kolmas Seinäjoella.

Olen iloinen että jatkan SJK:ssa. Jo kahden viimekauden aikana SJK:sta on tullut minulle todella tärkeä. Seura, fanit sekä kaupunki ovat jo nyt lähellä sydäntäni. Kivaa jatkaa tutussa ympäristössä ja toivon että seuraava kausi menee paremmin, sanoo Öst.

Haluan vielä lopuksi kiittää meidän fanejamme tästä kaudesta, olette kaikesta huolimatta olleet aina meidän tukenamme, vaikka on ollutkin muutama vaikea kausi, kertoo Öst lopuksi.

SJK:n maalivahtivalmentaja on tyytyväinen Östin jatkosopimukseen.

Jesse Öst on huippumaalivahti ja huippu tyyppi ihmisenä. Hänellä on korkea työmoraali ja hän on aina valmis tekemään töitä joukkueen eteen. Hän harjoittelee kovaa joka päivä, eikä koskaan valita treenimääristä tai valittele mitään pikku kipuja. Siten hän on mielestäni hyvä esimerkki kaikille ja hänen asenne treeneihin sekä peleihin on erittäin hyvä, sanoo SJK:n maalivahtivalmentaja Luis Fernando.

Veikkausliiga on parhaillaan maajoukkuetauolla ja palaa vielä päätöskierrosta varten lauantaina 19.10. Silloin SJK kohtaa OmaSp Stadionilla FC Lahden ja ottelu alkaa klo 15:00. Ennakkoliput peliin SJK:n verkkokaupasta ja arkisin klo 9-16 SJK Shopista. Ottelun jälkeen vietetään OmaSp Stadionilla kauden päätöstapahtuma, josta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Jesse Öst

Pietarsaaressa 20. lokakuuta vuonna 1990 syntynyt Jesse Öst on 192-senttinen maalivahti.

Hän on edustanut Pietarsaaren Jaroa juniorista alkaen ja nousi seuran edustusjoukkueen rinkiin jo nuorena. Sitä ennen hän pelasi Jaron reservijoukkueena toimivan JBK:n paidassa Kakkosessa. JBK:ssa hänellä on kaikkiaan 67 ottelua.

Debyyttinsä hän teki Veikkausliigassa Jaron paidasssa kaudella 2010, tullen vaihdosta sisään. Ensimmäinen avausmaalivahdin paikka tuli kaudella 2011. Kausina 2010-2012 hän pelasi yhteensä 17 liigaottelua ja kaudella 2013 hänestä tuli Jaron ykkösmaalivahti, pelaten kaikkiaan 32 ottelua.

Öst nousi Veikkausliigan maalivahtieliittiin ja Suomen maajoukkuepooliin pelaamalla yli 100 ottelua Jaron paidassa. Debyytti Suomen U21-maajoukkueessa tuli harjoitusottelussa Azerbaidzhania vastaan. Hän kuului tuolloin myös Suomen karsintapelien ryhmään, mutta ykkösmaalivahdin paikasta oli tuolloin kova kilpailu, eikä minuutteja tullut karsintaotteluissa. Öst oli mukana myös Veikkausliigapelaajista koostuvassa Suomen B-maajoukkueessa vuonna 2013, joka kohtasi Yhdysvalloissa pelatussa ottelussa Meksikon.

Veikkausliigassa Öst pelasi SJK:ta vastaan SJK:n mestaruuteen ratkenneessa ottelussa Seinäjoen Keskuskentällä kaudella 2015 ja piti joukkuettaan pystyssä SJK:n kovassa painostuksessa. SJK kuitenkin voitti ottelun ja samalla Jarolle tappio tarkoitti tippumista Veikkausliigasta.

Jaron tiputtua hän teki sopimuksen Ruotsin Superettanissa, toisella sarjatasolla, pelaavan Degerfors IF:n kanssa. Kaikkiaan hän pelasi kahdessa kaudessa Superettanissa 49 ottelua. Degerforsissa hän onnistui myös maalinteossa kaudella 2016 tekemällä joukkueensa tasoitusmaalin, nousemalla mukaan kulmatilanteeseen ottelun loppuhetkillä. Sopimus Degerforsin kanssa päättyi tähän kauteen. Seura tarjosi Östille sopimusta, mutta sitä ei syntynyt. Kauden jälkeen hän kävi tutustumassa SJK:n toimintaan ja lisäksi Norjan toisella sarjatasolla pelaavaan Kongsvingeriin, valiten lopulta SJK:n.

Nyt solmittu jatkosopimus kattaa kauden 2020 ja siinä on optio jatkosta.