Maanantaina FC Lahti - SJK klo 18:30

5.5.2018

 

Veikkausliiga jatkuu maanantaina, kun SJK kohtaa vierasottelussa FC Lahden klo 18:30. SJK hävisi edellisen ottelun kotistadionillaan Kuopion Palloseuralle, mutta tuo ottelu on analysoitu, otettu siitä asioita opiksi ja nyt mennään taas eteenpäin. Jalkapallossa ei ole tappioita, vain oppitunteja ja SJK lähtee entistä viisaampana Lahteen.

Isäntäjoukkue Lahti puolestaan antoi itse oppitunnin omassa edellisessä ottelussaan, kun se kaatoi hallitsevan Suomen mestarin HJK:n Helsingissä. Voitto on nostanut itseluottamuksen pilviin FC Lahden riveissä ja SJK:lla onkin varmasti edessä kova haaste maanantaina.

- Meidän edellinen ottelu jätti rutkasti pelillisesti parannettavaa. Meidän pelaaminen näyttää pahimmillaan todella hitaalta, jos meillä ei ole riittävästi pallollista rohkeutta, oikea-aikaista pallollista nopeutta tai oikeissa paikoissa tehtyä pallollista eteenpäin pelaamista. Lisäksi tarvitaan pallottomien pelaajien aktiivisempaa liikettä, kun meillä itsellämme on pallo. KuPS oli meitä vastaan hyvä, ei mitään heiltä pois, mutta meidän olisi pitänyt omalla tekemisellä silti pystyä raapimaan vähintään tasapeli. Meidän pitää myös olla joukkueena yhtenäisempi puolustussuuntaan ja olla tiiviimpi, listaa SJK:n päävalmentaja Tommi Kautonen kohteita joissa löytyy parannettavaa.

- Nyt mennään uuteen peliin taas ja vaikka Lahdessa on varmasti hienon voiton jälkeen hyvät fiilikset, niin tämä peli on taas oma lukunsa. Lahti oli hyvä Helsingissä ja heillä on muutamia hyökkäyspään pelaajia, joiden kanssa pitää olla tarkkana. Meidän täytyy tarkkaan puolustaa esimerkiksi Hostikkaa ja Anieria vastaan, Kautonen jatkaa.

Kautonen itse on syntynyt Lahdessa, saanut siellä jalkapallokasvatuksensa ja hän on sekä pelannut että valmentanut FC Lahdessa.

- No tietenkin, ihmisiähän me valmentajatkin ollaan. Olen pelannut siinä seurassa ja valmentanut sitä seuraa. Se on minun kotikaupunkini ja ottelu pelataan perinteisessä paikassa, eli Kisapuistossa, josta minulla on kieltämättä myös paljon hienoja muistoja sekä pelaajana että valmentajana. Sinne paluu on tietenkin hieman tunteikasta, mutta samalla hienoa. Ja on hienoa viedä SJK sinne pelaamaan, kuvailee Kautonen lopuksi tuntemuksiaan paluusta Lahteen.

Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatteja on Kautosen lisäksi SJK:ssa pelaavat Matti Klinga ja Joel Mero.

- Tottakai me mennään hyvin fiiliksin Lahteen. Ei me nyt enää aleta miettimään edellistä ottelua vaan mennään peli ja päivä kerrallaan. Ja me lähdetään sinne voittamaan. Me tiedetään kaikki, että meiltä löytyy kaikki ominaisuudet siihen, että me voimme voittaa aivan kenet vaan. Meidän täytyy vaan saada tasaisuutta meidän otteisiin, ehkä välttää tietyllä tapaa joitain riskejä, mutta olla kuitenkin edelleen rohkeita. Ehkä jopa rohkeampiakin ajoittain ja nopeampia pallollisessa pelissä. Puolustetaan tiiviimmin. Tosissaan lähdetään sillä fiiliksellä, että voitetaan. Kuten pitää lähteä joka peliin. Ei tässä todellakaan aleta hätääntymään, vaan mennään peli kerrallaan. Lähdetään voittamaan Lahti maanantaina ja siitä sitten eteenpäin, sanoo päättäväisesti SJK:n puolustaja Joel Mero

- Mulle henkilökohtaisesti tietenkin siinä mielessä kiva lähteä Lahteen, että kasavattajaseura ja entinen seurani FC Lahti vastassa. Viime vuonna pelasin debyytin heitä vastaan ja silloin tuli voitto. Ei enempää eikä vähempää kuin sama kuin silloin, eli voitetaan. Siitä lähdetään liikkeelle, lisää Mero lopuksi.

Veikkausliigaa, FC Lahti - SJK, maanantaina 7.5. klo 18:30 Lahden Kisapuistossa. Paikalle menevät SJK-kannattajat voivat ostaa ennakkoliput otteluun edullisesti tästä linkistä. Peliin ei ole lähdössä kuljetuksia, mutta aina SJK-väkeä löytää tietään SJK:n vierasotteluihin. Kisapuistossa vieraskatsomo löytyy aurinkokatsomosta, kentältä katsoen sen oikeasta laidasta.   

Ottelu näkyy suorana maksullisista Ruutu+:n ja ISTV:n palveluista. Seinäjoella sen näkee ilmaiseksi yhdessä muiden SJK-kannattajien kanssa OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barin virallisessa Kisakatsomossa. Siellä ovet aukeavat klo 17:30 ja koko ottelun ajan on voimassa juoma + wings -tarjous. Tervetuloa!



Vastassa FC Lahti

FC Lahden viime kauden loppuratkaisu ei jättänyt ketään kylmäksi. Lahti oli jo valumassa europelien ulkopuolelle, kun se oli jäämässä viimeisessä ottelussa tasapeliin HIFK:ta vastaan. Ottelun lisäajalla HIFK tarvitsi maalin säilymiseen ja Lahti mitaliin. HIFK sai kulmapotkun ja nosti lähes kaikki pelaajansa boksiin. Lahti pääsi vastahyökkäykseen kahdella maalivahtia vastaan. Fareed Sadat pelasi pallon Santeri Hostikalle, joka laukoi pallon varmasti maaliin ja käynnisti hurjat lahtelaisjuhlat.

Tärkein yksittäinen pelaaja Lahden menestyksessä oli maalivahti Aleksandr Vasiutin. Vasiutin pelasi 23 ottelua, joissa Lahti päästi 16 maalia. Muissa kymmenessä ottelussa päästettyjä maaleja oli 15. Vasiutinin pelaamissa otteluissa pistekeskiarvo oli 1,7 ja muissa otteluissa tasan 1. Vasiutinin pelaamista otteluista Lahti hävisi vain kaksi ja muista otteluista peräti kuusi.

Touko-kesäkuussa Toni Korkeakunnaksen valmentama Lahti pelasi peräti 525 minuuttia päästämättä maaliakaan. Median naureskelu neljästä perättäisestä 0–0-pelistä ja viidestä perättäisestä tasapelistä vaihtui ihailuun, kun Mustat Kuhnurit pelasi järisyttävät 15 ottelua putkeen ilman tappiota. Putki katkesi SJK:n vieraana, sattumalta samaan aikaan, kun Vasiutin loukkaantui.

Täksi kaudeksi tilalle tullut makedonialainen Damjan Siskovski ei ollut talvipelien perusteella lähelläkään samaa tasoa Vasiutinin kanssa. Etenkin cupin puolivälieräkarsintaottelu (sic) Hakaa vastaan oli todella heikko. Lahti saikin aivan sarjankynnyksellä iloisia uutisia, kun Aleksandr Vasiutinin paluu Zenitistä ratkesi ja maalivahtihuolet on siten kerralla ohi, ainakin kesäkuuhun asti, jolloin miehen laina Zenitistä päättyy. Maalivahdit ovat pelanneet kolme liigapeliä, ja Vasiutinin ohella myös Siskovski on pelannut hyvin.

Viime kaudella onnistujia oli lukuisia. Kalle Taimi nousi A-maajoukkueeseen asti. Kesken kauden tullut Henri Anier iski hyvään tahtiin maaleja ja Marko Simonovski oli maalipörssissä viides. Lahden parin vuoden takaisesta nuorisotriosta (Jasse Tuominen, Mikko Kuningas, Santeri Hostikka) jäljellä on enää jälkimmäisin. Hostikka pelasi hyvän kauden, joten tästä kaudesta on lupa odottaa entistäkin parempaa. FC Lahti tekee yhteistyötä lukuisten eri seurojen suomalaisseurojen kanssa. Sitä kautta ovat tulleet esimerkiksi juuri Mikko Kuningas, Santeri Hostikka. Mikko Kuningas tuli PEPOsta ja Santeri Hostikka PKKU:sta. Nyt joukkueeseen tuli PKKU:sta myös 18-vuotias Teemu Jäntti, joka pelasi talvikaudella hyvin ja oli juuri viime ottelussa HJK:ta vastaan voiton ratkaisijana.

Sarjataulukossa FC Lahti on neljäntenä, neljän pisteen päässä SJK:sta. Se on voittanut kolme ottelua, TPS:n, Ilveksen ja viimeisimpänä HJK:n. Ainoa tappio on tullut RoPS:lle ja tasapelit Hongan ja KuPS:n vieraana. Kotikentällään Lahti on pelannut vasta kaksi ottelua ja voittanut ne molemmat. HJK-voitto oli puolestaan ensimmäinen voitto vieraissa. HJK-ottelun missasivat loukkaantumisten vuoksi ainakin Loorents Hertsi, Stênio, Xhevdet Gela ja Pavel Osipov.

Viime kauden kolmesta kohtaamisesta SJK voitti yhden, Lahti yhden ja kerran pelattiin tasan. Maalitkin menivät otteluissa tasan 2–2.



SJK:lla edelleen miehiä sivussa

Jalkapallossa tulee aina hetkiä, jolloin peli ei kulje ja taas hetkiä jolloin se kulkee. Myös loukkaantumiset näyttelevät osaansa näissä. SJK voitti alkukauden viidestä ensimmäisestä ottelusta kaksi ja pelasi yhden tasan. Sillä tuloksella kauden alku on ollut Veikkausliigan historiassa SJK:n toiseksi paras. Viides peli, eli Ilves-ottelu vieraissa, oli ensimmäinen viimeisimmästä otteluruuhkasta, jossa pelaajia on ollut sivussa pienten loukkaantumisten tai flunssan vuoksi. Torstaina pelatusta KuPS-ottelusta puuttuikin sitten jo kahdeksan pelaajaa ja se on määrä, joka ei voi olla näkymättä jo kentälläkin.

Moni odottaa kentälle loukkaantumisen vuoksi koko alkukauden missannutta laitahyökkääjä Billy Ionsia ja hänen paluunsa kentille läheneekin päivä päivältä. Maanantai tulee sen suhteen kuitenkin vielä liian nopeasti. Tämän ottelun jälkeen tulee taas hieman pidempi tauko seuraavaan otteluun, ja siten on mahdollista, että Ions nähtäisiin jo mukana kokoonpanossa FC Interiä vastaan 18.5. Pitää kuitenkin muistaa, että koska toipuminen on ollut pitkä, ei SJK halua ottaa mitään riskejä pelaajan terveyden kanssa ja toipumisessa ei saa tulla minkäänlaisia takapakkeja. Vie myös oman aikansa ennen kuin mies on taas täydessä pelikunnossa pitkän loukkaantumisen jälkeen.

Ionsin lisäksi varmuudella on sivussa Aristote Mboma, Jarkko Hurme ja Obed Malolo sekä pelikiellossa oleva Mehmet Hetemaj. Flunssapotilaiden kanssa pitää katsoa päivä kerrallaan ja ratkaisuja edellisen ottelun missanneiden Emile Paul Tendengin ja Jesse Sarajärven kohdalla tehdään sunnuntain viimeistelytreeneissä. Samanlainen on tilanne kolhuistaan toipuneiden Mihkel Aksalun ja Marc Valesin kanssa.

Kun katsotaan tilastoja huhtikuun osalta, ovat Marc Vales ja Emile Paul Tendeng olleet SJK:n ehdotonta parhaimmistoa. Pelaajien onnistumista mittaava analysointiohjelma Instat, antaa oman indeksinsä, jossa katsotaan pelaajien eri osa-alueita ja niiden perusteella pisteytetään jokainen ottelu. Tämän mukaan paras tulos huhtikuulta oli kenttäpelaajista Valesilla, sitten Reuben Ayarnalla, Richard Dormanilla, Ville Tikkasella ja Tendengillä. SJK on tehnyt liigassa kuusi maalia ja Tendeng on syöttänyt niistä peräti kolme. Lisäksi hän oli yhdessä maalissa vahvasti mukana. Hän on antanut otteluissa peräti 11 onnistunutta avainsyöttöä, joista kolmesta on tehty myös maali. Hänellä on ollut 29 harhautusyritystä ja hän on onnistunut niissä 66-prosenttisesti. Se on kova luku, sillä seuraavaksi eniten harhautusyrityksiä on Ayarnalla ja niitä on 15. Toivotaan että Tendeng on toipunut flunssastaan ja on mukana kaatamassa Lahtea maanantaina.



Alkuun