123 456 7890

Mahdollisuus repäistä
Seinäjoen Jalkapallokerholla on loistava mahdollisuus repäistä johtonsa Kakkosen Lohko C:n kärjessä kymmeneen pisteeseen maanantai-iltana kotikentällään. Silloin vieraaksi saapuu aikaisemmin Kerhon vastuuvalmentajana ja vielä viime kaudella SJK:n A-junioreiden SM-sarjajoukkueen luotsina toimineen Esa Haanpään opastama vaasalainen FC Kiisto.

Luonnollisestikin tuo irtiotto vaatii kotivoittoa, joita kauden tähän mennessä pelatuista kuudesta kotiottelusta on Kerholle kirjattu viisi yhden ottelun päätyttyä tasapeliin sarjanousija Vihtavuoren Pamauksen kanssa.

Vaikka talvikaudella pelatuissa harjoitusotteluissa Kerho olikin FC Kiistoa etevämpi kahdesti, niillä otteluilla ei ole nyt mitään painoarvoa. Nyt pelataan pisteistä ja Kerho on saanut ensimmäisten kahdentoista sarjaottelun aikana todeta, että kaikki vastustajat lähtevät taistelemaan raateluhampaat hiottuina, 11 miestä pallon alla, muodostaen parhaat mahdolliset miinakentät ja pyrkien iskemään kipeasti sauman saadessaan.

Viime kierroksella eilen sarjakakkosen, iisalmelaisen PK-37:n, vieraissa tyrmännyt TP-47 oli siinä onnistua, sillä Mikael Muurimäen tasoitusmaali tuotti pohjoisesta pisteen mukaan vasta kun peliä oli pelattu jo 93. minuutille saakka. Ottelu päättyi Torniossa siis 1-1.

FC Kiisto on todella vaarallinen ja vaikea vastustaja Kerholle. Näin nyt vain on aina ollut. Neljässä aiemmin pelatussa sarjapelissä Kerho ei ole onnistunut FC Kiistoa koskaan voittamaan. Siinä on historian havinaa, mutta siinä on myös karua todellisuutta, sillä vaasalaiset ovat omalla pelityylillään aina aiheuttaneet Kerholle enemmän päänvaivaa kuin inhimillisesti soisi.

Viime kaudella FC Kiisto vei Harri Kevarin valmennuksessa ensimmäisen kohtaamisen Keskuskentän sateessa nimiinsä numeroin 2-1 (1-0) ja historia toisti itseään Kaarlenkentällä myöhemmin syyskierroksella, jolloin lukemat olivat taas kelta-musta-asuiselle isäntäjoukkueelle identtiset.

Kevään ensimmäisessä ottelussa Juho Mäkiniemi vei vieraat johtoon juuri ennen taukoa ja vain viisi minuuttia puoliajan jälkeen Miika Ekström lisäsi etumatkan kahteen maaliin. Olipa vierailla mahdollisuus järjestää vieläkin tylymmät numerot, mutta Pekka Liukkonen epäonnistui rankkarissaan Petri Tuomelan pelastettua tilanteen loistavasti. Noin 13 minuuttia ennen loppua Ville Pajula ehosteli loppunumeroiksi FC Kiiston 2-1 (1-0) -voiton.

Vaasassa Mikael Muurimäki vei vieraat ensimmäisellä puoliajalla johtoon, mutta huimassa vireessä ollut Ilkka Laiho käänsi ottelun kotijoukkueen eduksi kahdella toisen puoliajan maalillaan.

Kaudella 2009 FC Kiisto teki ranskalaisen visiitin Ykköseen, joten silloin ei kohdattu lainkaan. Sen sijan Kerhon ensimmäisellä kaudella, vuonna 2008, molemmat ottelut pelattiin tasan. Ensin haettiin pinna Kaarlenkentältä numeroin 1-1 (0-0) Marko Hutun vietyä vieraat johtoon 66. minuutilla ottelussa, jota kerho kyllä hallitsi, muttei kyennyt hyödyntämään tuota hallintaa. Ja luonnollisestikin siinä sitten kävi niin, että Antti Puikkonen tasoitti ottelun 12 minuuttia ennen loppua.

Syyskierroksella vieraaksi Keskuskentälle saapui hurjassa nosteessa ollut sarjajohtaja. Kerho puolestaan oli saanut mukaan paluumuuttaja Ville Pajulan ja intoutuikin Jari Kujalan ohjauksessa yhteen kauden parhaista esityksistään pistäen Harri Kevarin suojatit ahtaalle. Tuloksena oli kuitenkin taas 1-1 (0-1) -tasapeli. Arto Saranpää vei vieraat ensimmäisellä jaksolla johtoon, mutta Tommi Haanpää tasoitti ottelun toisella puoliajalla.

Treenipeleissä Kerho on voittanut toki FC Kiiston muutamaan otteeseen. Viime talvena kokeiltiin ensin osaamista Wallsportissa ja siellä kotijoukkue vei peliä selvästi voittaen lopulta 3-1 (2-0) Matti Lähitien, Petter Meyerin ja Miika Asunmaan maaleilla. Vieraiden kavennuksen seitsemän minuuttia ennen loppua viimeisteli hienolla puskulla Hannes Hautala.

Mustasaaren Botnihallaissa Kerho voitti FC Kiiston puolestaan 2-0 (2-0) Miika Asunmaan ja Petter Meyerin osuttua tälläkin kertaa.

Sarjakauden alusta lähtien FC Kiisto on kuitenkin esiintynyt todella vakuuttavasti Esa Haanpään luotsaamana. Sarja lähti käyntiin kotivoitolla TP-47:sta numeroin 2-0 ja tilille on kertynyt jo kahdeksan voittoa yhden tasapelin lisäksi. Se on melkoisen mukava saldo ottaen huomioon, että Haanpään luotsaama ryhmä muuttui viime kaudesta melkoisesti. Enää ei nimittäin ole nähty kovin usein sankarin viittaan pukeutunutta maalivahti Peter Kauppia, eikä puolustuksen päällikköä, Jani Kujanpäätä, kehissä.

“Eski” on kuitenkin haalinut ryhmään nuorta intoa melkoisesti antaen nuorisolle mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Joukkueesta löytyy esimerkiksi viime kaudella Kerhon A-junnujen SM-sarjajoukkueessa pelanneet Nicolas Tuisku, Juuso Kevari, Mikko Inki ja Robert Forss. Ei FC Kiisto toki ihan hiljaa siirtomarkkinoilla ole ollut, vaan riveihin on tullut mm. Jesse Iivonen, Tuomas Kiiskilä, Bin Bin Yang, Hannes Hautala, Lauri Karri ja Benjamin Slotte.

Vaasalaisten leirissä on odoteltu tätä ottelua kovasti. Sehän on selvää, että heillä ja varsinkin “Eskillä” ottelussa on paljon pelissä. Enemmän kuin ne kolme sarjapistettä, voisi joku väittää. Se on kuitenkin ihan luonnollista, eikä herätä millään tavalla negatiivissävytteisiä fiiliksiä ainakaan Kerhon leirissä. Kerhollehan tilanne on ihan sama kuin joka viikko: vastustaja haluaa aiheuttaa sen ensimmäisen tappion hinnalla millä hyvänsä. Tässä ei siis ole sinällään mitään poikkeavaa. Toki tarjolla on kymmenen pisteen etumatka, mutta tappiokaan ei muuttaisi asetelmia, silti Kerho johtaisi sarjaa edelleen.

FC Kiistolle pistekin nostaisi joukkueen sarjakakkoseksi, sillä nyt kakkossijaa hallussaan pitävä PK-37 romahti kotonaan ja on hävinnyt jo neljä ottelua.

Vieraiden maalintekovoimasta ovat vastanneet neljä kertaa viimeisteen Juho Järvisen lisäksi kolmasti osuneet Tuomas Kiiskilä ja Ilkka Laiho. Kotijoukkueen tykki on ollut Petter meyer 11 osumallaan. Chris Cleaverilla maaleja on neljä, Lee Brennanilla, Mikael Muurimäellä ja Aki Sipilällä kullakin kaksi tilillään.

Kerhon leirissä suuri jännitys ottelun tiimoilla suuntautuu siihen, millaisen kelin säiden haltijat tarjoavat Pohjanmaan El Clasicolle. Mikäli sää on kohdillaan, kuten nyt näyttäisi, voi Keskuskentän lehtereille hyvinkin tulla oikea yleisöryntäys ja jopa puolitoista tuhatta katsojaa. Kuulostaa muhkealta ja niinhän se onkin, mutta alkukauden yleisömäärät puhuvat tällaisen puolesta. Kerhon keskiarvo Keskuskentän otteluissa on nimittäin yli tuhat katsojaa matsia kohti ja Kakkosen kaikissa peleissä 950 tietämillä. Viimeksi pelatussa kotiottelussa VIFK:ta vastaan rikkoutui taas kerran Kerhon Kakkosen yleisöennätys, joka kirjataan nyt lukemin 1150.

Kerholta ottelusta sivussa ovat pitkäaikaispotilaat Jesse Jääskeläinen, Toni Kujala ja Tiitus Lehtinen. Aki Sipilän Torniossa saama lihasvamma asettaa miehen katgoriaan fifty-sixty. Pelaaminen on mahdollista, mutta tilannetta tutkitaan. Matti Lähitie pelasi Torniossa noin puoli tuntia ja mikäli “Masse” hakee paikkansa aloituksesta, antaa se valmentaja Christoffer Kloolle vaihtoehtoja kokoonpanon muokkaamiseen muilla osastoilla riippuen siitä, pelaako “Massen” vierellä Mikko Ylihärsilä vai Kalle Taimi. “Myhille” on käyttöä muuallakin ja myös Kalle Pystyy pelaamaan vaikkapa laitapakkina.

Kerhon varoitustili näyttää ihan kelvolliselta siinä mielessä, että kukaan ei ole pelikiellossa. Kolmella lapulla matkassa ovat Petter Meyer ja Timo Rauhala. Kahdessa kortissa on puolestaan neljä pelaajaa ja yhden varoituksen pelaajia on viisi, joista tosin Petri Hutun pääsääntöinen työmaa löytyy reserveistä. FC Kiisto on pelannut aikaisempiin kausiin verrattuna varsin siistiä peliä. Neljä lappua, eli kaiken logiikan mukaan pelikiellon verran, on Jani Takalalla. Kahdessa lapussa on kolme palaajaa ja kahdella on yksi varoitus, eli tilanne on todella loistava siinä mielessä, ettei pelikieltoja ole näköpiirissä.

Kotiottelun isäntänä toimii maanantai-iltana yhteistyökumppaneista Databros. Matsi alkaa Keskuskentällä klo 18.30. Tervetuloa seuraamaan Kakkosen Lohko C:n todellista hegemonia- ja kärkiottelua sankoin joukoin!