123 456 7890

Kahden vuoden pelaajasopimuksen SJK:n kanssa tehnyt Niko Markkula on kokenut puolustaja, jonka pelipaikka on oikealla laidalla. Veikkausliigan otteluita on kasassa yli 130 ja viime kauden päätteeksi hän juhli SM-hopeaa FC Interin kanssa. Hän on JJK:n kasvatti, mutta edustanut Suomessa kasvattajaseuransa lisäksi FC Hakaa ja FC Interiä. Ulkomailla hän on pelannut Ruotsin Eskilstunassa ja hän haki myös tänä talvena paikkaa ensin ulkomailta, ennen sopimuksen lopullista varmistamista SJK:n kanssa.

Se meni silleen, että Interiltä oli tullut jo kauden aikana signaalia, että he haluaisivat jatkon sinne, mutta mulla meni tuo viime kausi sen verran hyvin itsellä ja ikääkin alkaa olemaan sen verran, että halusin mittauttaa arvoni ulkomailla. Että nyt oli tavallaan sille se viimeinen hetki. Joten otin ihan rauhallisesti siinä ja katsoimme agentin kanssa ulkomaan vaihtoehtoja, kertoo Niko Markkula.

SJK oli muhun jo silloin yhteydessä, mutta sanoin, että katsotaan vasta kauden jälkeen. Sitten kun täällä selvisi valmentaja- ja muut kuviot, niin tulin käymään täällä. Dorman soitti ja pyysi tutustumaan. Olin päivän ajan täällä ja hän esitteli minulle fasiliteetit ja suunnitelmat. Minulle jäi todella ammattimainen fiilis siitä.

Oli siinä joitain ulkomaisia seuroja joista oli kiinnostusta, mutta kun en ole niin nuori enää, niin haluan, että se paikka on semmoinen, missä pääsen pelaamaan ja missä on muuten kaikki hyvin. Jos sitä olisi vielä parikymppinen, niin olisin varmasti lähtenytkin, Markkula arvelee.

Mutta mulle tuli niin hyvä fiilis tästä SJK:n jutusta silloin ja Honkavaaran kanssa kun juttelimme, niin kävimme läpi pelitapa jutut ja muut, niin nekin tukee mun ominaisuuksia. Siitä sitten vähän ajan päästä soittelin jo agentin kanssa, että ei tässä oikein ole mun mielestä mitään semmoista fiksua tai järkevää muuta siirtoa mihin kannattaisi lähteä. Ja sanoin itse, että haluan nyt kiinnittää tän SJK-diilin. Halusin tänne.

Sitten aika nopeasti tapahtui kaikki. Muutto meni tosi hyvin ja nyt ollaan täällä oltu vähän päälle viikko tyttöystävän kanssa. Kämppää on kalustettu. Tyttöystävä löysi täältä myös työpaikan, vaikka tarpeen tullen siinäkin oltiin valmiita auttamaan. Se oli tosi hienosti ajateltu, mutta hän kävi kuitenkin itse täällä työhaastattelussa ja sai sen paikan. Se meni kyllä kaikin puolin hyvin.

Tyttöystäväni kannusti minua siinä, että ei tarvi miettiä, että saako hän työpaikkaa. Sanoin hänelle kuitenkin, että haluan tehdä tämän siirron ja haluan hänet mukaan. Joten hän oli siten tärkeä tuki mulle siellä takana, kiittelee Markkula tyttöystäväänsä.

SJK aloitti harjoitukset ensin joulukuussa ja jäi talvitauolle vähän ennen Joulua. Harjoituksiin on palattu taas Uuden Vuoden päivän jälkeen, 2. tammikuuta ja loputkin sopimuspelaajat liittyvät mukaan tämän viikon aikana. Markkula aloitti SJK:n mukana vasta tammikuussa.

Olen nyt neljät treenit ollut mukana ja hyvä meininki meillä on ollut. Hyviä nuoria kundeja. Itse en vielä kuitenkaan tunne kaikkia ja en ole vielä ihan täydessä kunnossa. Olen jutellut fysioiden kanssa ja he sanoivat, että on tärkeä aloittaa oikein, ettei kuormita itseä heti liikaa. Menee muuten paikat rikki heti, Markkula kertoo.

Todella hyvä fiilis on kuitenkin aivan kaikesta oikeastaan. Todella ammattimaisesti on kaikki hoidettu. Itse odotan jo todella innolla, että pääsee ihan täysillä kiinni tähän treenaamiseen ja ensi lauantaina kun on matsi, niin kyllä mä olen sanonut kaikille, että mä ehdottomasti haluan pelata. Mutta ymmärrän kyllä, jos he eivät laita mua vielä pelaamaan.

Markkula on syntynyt Jyväskylässä ja edustanut pisimpään urallaan kasvattajaseuraansa JJK:ta. Suomessa hän on pelannut lisäksi FC Hakassa ja viime kaudet FC Interissä. Väliin mahtuu kuitenkin reilun puolen vuoden mittainen pesti Ruotsin kolmannen sarjatason Eskilstuna Cityn riveihin.

Se Ruotsin keikka oli ihan hyvä. Se oli semmoisessa vaiheessa, että olin asunut siihen asti koko elämäni Jyväskylässä ja halusin lähteä pois, johonkin ihan uuteen, sanoo Markkula.

Asiat ei siellä kuitenkaan mennyt silti ihan siten kuten piti. Pelasin siellä todella montaa eri pelipaikkaa. Pelasin laiturina, keskikenttää ja puolustajana. Olin vähän semmoinen joka paikan höylä. Se ei varsinaisesti ollut ihan ammattilaisseura, sillä mun lisäksi siellä oli yksi entinen AIK:n veskari, jotka olimme täyspäiväisiä. Muut kävi päivällä töissä ja treenattiin siksi iltaisin.

Yhdeksän ottelun jälkeen sitten sanoin koutsille, että haluan purkaa tämän diilin ja en ole valmis tähän touhuun. Mulla oli siinä muutamia muita paikkoja Ruotsissa tarjolla, ja oli mahdollisuus mennä näytille yhteen Allsvenskan- ja yhteen Superettan seuraan. Tulin sitten kuitenkin takaisin Suomeen. Seuraavalla kaudella pelasin Valkeakoskella, mutta asuin Tampereella. Suurin osa meidän joukkueesta asui silloin Tampereella, kertoo Markkula.

Valkeakoskella vierähti vain yksi kausi, 14 ottelua ja niissä kaksi maalia. FC Haka pelasi tuolloin Ykkösessä.

Menin vielä sen jälkeen takaisin Jyväskylään ja aloitin opiskelut. Suoritin markkinoinnin opintoja oppisopimuksella pelaamisen ohella. FC Inter osoitti jo silloin kiinnostusta mutta en halunnut jättää opintojani kesken, joten pysyin vielä JJK:ssa ja sanoin, että katsotaan jos ensi kausi menee hyvin, niin sen jälkeen. Se sitten meni hyvin ja siirryin kauden päätteeksi FC Interiin.

Siirto Interiin tapahtui tammikuussa 2017, mutta seuraavasta kaudesta tuli Markkulalle painajainen. Kausi alkoi hyvin ja pelitkin sujuivat, mutta loukkaantuminen toukokuussa piti hänet sivussa aina heinäkuuhun asti. Paluu kentille jäi lyhyeksi, vain yhden minuutin mittaiseksi ja sitkeä vamma vaati operaation sekä pitkän kuntoutuksen. Seuraavan kerran mies pääsi pelaamaan vasta vuoden päästä heinäkuussa 2018. Juuri uransa isoon nousuun saanut Markkula, oli lähellä jopa lopettaa jalkapallon kokonaan tuona aikana.

Siinä tuli sitten se 16 kuukauden helvetti. Ja täytyy sanoa, että se kasvatti minua ihmisenä ja pelaajana todella paljon. Sen jälkeen olen oppinut todella paljon arvostamaan tätä lajia ja kaikkia pikkujuttuja eri tavalla.

Ehkä olen vähän katkerakin siitä ajasta, sillä silloin tuli se ensimmäinen maajoukkuekutsu ja jouduin silloin kieltäytymään siitä. Sitä ei ikinä tiedä miten urani olisi mennyt, jos olisin siinä vaiheessa ollut kunnossa. Mutta toisaalta, en minä halua velloa niissä vanhoissa murheissakaan. Se kasvatti minua ja nyt näkee asioita ihan toisella tavalla, kertoo Markkula.

Nyt näyttää, että tässä on kuitenkin niin sanotusti onnellinen loppu. Pystyin jatkamaan pelaamista ja viime kausi meni todella hyvin. Mulla ei ollut mitään muuta odotusta siihen kauteen, kuin että haluan pysyä terveenä. Siitä sitten mitä pidemmälle mentiin, niin pelit meni hyvin. Saimme tosiaan kauden päätteeksi hopeaa, pelasimme europeleissä ja minä onnistuin niissä. Joten kyllä se oli erittäin siisti juttu.

Ja kuten sanoin, niin nyt sitä osaa arvostaa tätä lajia paljon enemmän. Tämä on raakaa joissain kohdissa, mutta sitten se taas antaa todella paljon sulle, sanoo Markkula, joka sai viime syksynä myös uudelleen kutsun Suomen A-maajoukkueeseen.

Kauden 2019 lopulla FC Inter nousi lopulta hopealle sekä taistelemaan kultamitaleista aivan viimeiseen otteluun asti. Lopulta voiton vei viimeisessä kohtaamisessa KuPS ja Interin osa oli jäädä hopealle.

Jossain vaiheessa loppukautta se alkoi jo näyttää, että KuPS menee menojaan, mutta me saatiin käännettyä se vielä, kun voitettiin toiseksi viimeinen peli Helsingissä ja KuPS pelasi tasan Hongan kanssa. Saimme siten mestaruuspelin heitä vastaan vielä Turkuun ja sehän on aika harvinaista, että viimeisessä pelissä mestaruus tuolla tavoin ratkeaa. Siellä oli tupa täynnä ja todella huikea fiilis, mutta sitten meillä ei vaan riittänyt paukut. KuPS oli yksinkertaisesti parempi siinä pelissä, myöntää Markkula.

Todella siisti peli se oli kuitenkin ja tottakai futarina sitä nauttii kun stadion on täynnä. Siellä oli oikeasti hyvä meininki. Kaikki oli mukana siinä pelissä. Mulla meni siinä vähän tunteet ylikin ja otin punaisen kortin.

Mutta tuotahan se on, kun sä elät mukana siinä tunteessa. Välillä menee yli ja välillä ei. Todella mahtava tapahtuma se oli ja just siistiä, että saatiin siirrettyä se ratkaisu siihen viimeiseen peliin, kertaa Markkula vielä viime kauden ratkaisua.

Markkula sanookin, että yksi tärkeimpiä motivaation luojia on yleisö ja heidän tuki. Seinäjoella hän uskoo tunnelmaa riittävän.

Olen pelannut täällä Seinäjoella ja täällä on kyllä aina todella hyvä tunnelma. Täällä yleisö reagoi pelin tapahtumiin. Joissain paikoissa sä kuulet sen 90 minuutin aikana, kun lokit välillä naukuu jossain taustalla, mutta joissain paikkakunnilla, kuten just Seinäjoella, ihmiset osallistuu. Ja mun mielestä sitä saisi tapahtua paljon enemmän. Mun mielestä yleisön pitää saada osallistua huutamalla ja välillä jopa yrittää psyykata vastustajia ja tälleen, kertoo Markkula.

Ensi kesänä Suomi pelaa ensimmäistä kertaa miesten EM-lopputurnauksessa ja vaikka Markkula ei ole vielä A-maajoukkuedebyyttiänsä tehnyt, oli hän jo mukana Suomen EM-karsintajoukkueessa vaihtopenkillä päättyneissä karsinnoissa. Mahdollista siis on, että hän saattaa lähteä mukaan myös EM-lopputurnaukseen. Markkula itse katsoo tilannetta kuitenkin nöyrästi.

No joo, onhan siitä ollut puhetta. Mutta mä en oikeastaan sitä mieti ollenkaan. Mä tiedän sen tilanteen, että jos ei sieltä yhtään äijää ole pois, niin en mä mukana silloin ole. Mutta jos sieltä on muutama äijä pois mun pelipaikalta ja näin poispäin, niin mulla on ihan realistiset tavoitteet sinne päästä. Mutta mulle on tärkeintä se, että mä aloitan tämän projektin täällä SJK:ssa nyt.

Ja odotukseni tulevaan kauteen on aika korkealla. Meillä on mielestäni Suomen paras suomalainen valmentaja täällä tällä hetkellä ja me ollaan saatu hyviä sainauksia. Meillä on vanhat hyvät pelaajat täällä, kuten Hetemaj, joka on iso johtaja ja hän on pysynyt täällä. Täällä myös hyviä nuoria kundeja tulossa. Mulla on siten hyvä fiilis ylipäätään tästä koko hommasta.

En halua mitään tiettyä tavoitetta asettaa, että pitääkö meidän olla jollain tietyllä sijalla, mutta jos me pelaamme omalla tasolla, treenit menee meillä hyvin ja pääsääntöisesti pelaajat pysyy terveinä, niin kyllä mä sanon, että se tulee näkymään sitten sijoituksessa.

Kaikkiaan, todella innolla odotan, että lähtee nyt nää treenipelit ja Suomen Cupit käyntiin. Ja sitten kun se varsinainen Veikkausliiga alkaa, niin erittäin innoissaan tässä tulee olemaan, Markkula vakuuttaa.

SJK kohtasi jo viime vuoden puolella FF Jaron harjoitusottelussa Honkavaaran valmennuksessa. Markkula ei ollut tuolloin vielä kentällä, mutta oli katsomossa paikan päällä ja nyt tulevana lauantaina, hänet saatetaan nähdä myös kentällä, kun SJK isännöi Wallsport Areenassa naapuriseura VPS:aa. Ottelu alkaa klo 14:00 ja siihen on vapaa pääsy.

Lauantaina heti derby-peli ja VPS vastassa. Tietenkään heidän viime kausi ei ollut sellainen mitä he ajattelivat ja he tippuivat Ykköseen. En henkilökohtaisesti myöskään tiedä vielä yhtään, onko siellä vaihtunut kuinka paljon joukkue ja mikä siellä on tilanne. Mutta onhan heillä aina se peli-identiteetti semmoinen, että he perustavat sen siihen pallonhallintaan. En nyt usko, että siitä on lähdetty ihan valtavasti hommaa muuttamaan.

– Jännä peli tulossa kuitenkin. Meilläkin tässä on paljon uusia äijiä ja varmaan molemmilla on jotain testipelaajia mukana. Joka peli lähdetään kuitenkin voittamaan ja derby-pelit varsinkin. Koko Wallsport Areenan katsomo on varmasti täynnä ja suurin osa meidän faneja, niin ei sitä saa todellakaan hävitä, painottaa Markkula lopuksi tulevasta ottelusta.

Voit lukea lisää Niko Markkulan urasta SJK:n aiemmasta julkistusuutisesta, jossa on mukana hänen tarkempi esittelynsä.

Vuoden ensimmäinen harjoitusottelu SJK – VPS pelataan siis lauantaina 11.1. klo 14:00 Wallsport Areenalla. Otteluun on vapaa pääsy. Suomen Cup alkaa tammikuun lopussa ja ensimmäinen kotipeli siinä on helmikuun alussa. Kausikortit kaudelle 2020 on myynnissä lippu.fi -kanavissa ja myyntipisteissä sekä arkisin klo 9-17 SJK Shopissa. Talven otteluohjelman löydät tästä linkistä.