123 456 7890

SJK sai salama-alun kotiotteluunsa PS Kemiä vastaan, kun jo kolmen minuutin pelin jälkeen nähtiin ottelun voittomaali. Maalintekijänä oli Tomas Hradecky, joka onnistui PS Kemiä vastaan myös vierasottelussa. SJK:lla oli ottelussa useita paikkoja lisätä johtoa, mutta tällä kertaa maalit säästettiin torstaina odottavaan UEFA Europa League -karsintaan. Voitto teki todella hyvää kahden tappion jälkeen. Se oli suuri asia henkisesti koko joukkueelle ja joukkueen kannattajille. Tiistaina SJK matkustaa Islantiin, missä se kohtaa jo torstaina UEFA Europa League -karsinnassa isäntäjoukkue KR Reykjavikin. Ottelu on ensimmäinen osa ja toinen osa pelataan Seinäjoella torstaina 6.7. klo 19:00. Kotiottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

SJK – PS Kemi 1-0 (1-0)
1-0 3 min Tomas Hradecky

SJK aloitti ottelun vahvasti ja sai vyörytettyä hyökkäyksiä kohti PS Kemin maalia. Pallo saatiin pelattua Johannes Laaksoselle oikeaan laitaan hyvin pariin kertaan jo alkuminuuttien aikana. Ensimmäisellä kerralla syöttö ei tavoittanut omia, mutta toisella kerralla pallo tuli juuri sopivasti Tomas Hradeckylle. Hradeckyn upea kierteinen kaukolaukaus sujahti maaliin aivan tolpan vierestä. Maali oli Hradeckylle kauden toinen, myös ensimmäinen syntyi PS Kemiä vastaan.

SJK:n kova painostus jatkui. PS Kemistä viime kaudella SJK:hon siirtynyt Billy Ions haastoi hyvin kemiläispuolustusta, joka joutuikin rikkomaan Ionsia. Johannes Laaksonen laukoi vapaapotkun noin 20 metristä, mutta Oskari Forsman pystyi nappaamaan sadatta Veikkausliigaottelua pelanneen Laaksosen kudin.

Vartin kohdalla Billy Ions ja Timo Tahvanainen pelasivat hyvin yhteen vasemmassa laidassa. 31-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Tahvanainen keskitti boksiin Elias Ahteelle, jonka kudin Oskari Forsman torjui kulmapotkuksi.

PS Kemi pääsi hiljalleen peliin mukaan, ja otti lopulta pelin hallinnan itselleen. Vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin vähissä, vaikka etenkin Filip Valencic tuotti ongelmia SJK:n puolustukselle.

Toisen puoliajan SJK aloitti jälleen vahvemmin ja loi paljon hyviä tekopaikkoja. 54. minuutilla Matti Klinga ja Billy Ions pääsivät laukomaan. Kemin puolustus blokkasi Klingan vedon ja Forsman torjui Ionsin kudin.

Hetkeä myöhemmin Klinga ja Laaksonen pelasivat hyvin oikeassa laidassa, ja pallo pelattiin juoksuun Elias Ahteelle. Ahde keskitti boksiin ja Timo Tahvanainen pääsi laukomaan, mutta veto meni hieman yli maalin.

Tunnin kohdalla Matti Klinga keskitti oikealta laidalta boksiin Elias Ahteelle, ja Ellu sai hieman onnellakin pallon haltuunsa. Kemin puolustus oli edessä ja seurauksena oli jälleen kulmapotku.

PS Kemi meinasi tulla onnekkaasti tasoihin tunnin kohdalla, SJK-puolustuksen purkupallo meinasi mennä omaan maaliin, mutta Mihkel Aksalu oli hereillä ja pelasti tilanteen upeasti.

Hurjassa iskussa oleva Filip Valencic laukoi kovan kudin vartti ennen varsinaisen peliajan loppua, mutta SJK:n onneksi veto viuhui yli maalin.

Pari minuuttia myöhemmin SJK oli lähellä siirtyä kahden maalin johtoon. Pallo kimpoili hieman ihmeellisesti noin 20 metriin, ja Erfan Zeneli tykitti hurjan kudin, mutta Oskari Forsman pystyi torjumaan.

Erinomaisesta potkutekniikastaan tunnettu Jussi Aalto laukoi ottelun loppuminuuteilla kaukaa hyvän vedon, mutta Mihkel Aksalu torjui hienosti.

Lisäajalla vierasjoukkue pystyi vielä luomaan yhden maalipaikan. Juuso Laitinen syötti pitkän pallon boksiin ja Abdoulie Mansally oli lähellä päästä rokottamaan SJK-puolustuksen pienestä kommunikaatiokatkoksesta.

SJK:n puolustus piti nollan maalivahti Mihkel Aksalun johdolla loppuun asti. Kotivoitto. Nollapeli. Hieno päivä. Perfect day.

Voitto on tietenkin tärkeää, mutta vielä tärkeämpää minulle oli se tapa, jolla se tuli. Kun on tai ei ole palloa, pitää olla selkää, mitä tehdään. Toki virheitä tulee, ja on paljon kehitettävää vielä. Psykologisesti voitto oli tärkeä, sillä pelasimme hyvin edellisissäkin otteluissa, mutta emme saaneet tulosta. Meidän pitää uskoa itseemme ja siihen mitä teemme. Pitää olla aggressiivisempi hyökkäyspäässä. Tomasilla oli hieman ongelmia lihasten kanssa. Ellu täytyi ottaa pois, koska hän oli niin väsynyt, koska oli prässännyt niin paljon. On tärkeää säästää energiaa seuraavaan peliin, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.

Kesäkuu olisi ollut tappioton kuukausi, mutta tänään se katkesi. Varhainen maali ratkaisi pelin. Alussa SJK:lla oli hyvä paine. Sai pelattua niihin taskuihin, jotka tiedettiin. Ei saatu niitä katkottua. Oltiin vähän liian auki, ja puolustuslinja oli liian alhaalla. Päästiin peliin mukaan ja saatiin pidettyä palloa. Se oli ensimmäinen steppi. Tiedettiin, että on hyvä ja iso kenttä. Hirveästi paikkoja ei kuitenkaan tullut. Toisella jaksolla saatiin pallonhallinnan kautta ja vastahyökkäyksilläkin luotua paikkoja. Viimeinen ratkaisu oli heikko. Nostettiin yksi pelaaja lisää hyökkäykseen ja saatiin luotua maalipaikkakin. 1-0, ei voi olla tyytyväinen. RoPSia vastaan on tärkeä peli, taistelemme samoista sijoista ja lisäksi Lapin herruudesta, sanoi PS Kemin päävalmentaja Jari Åhman.

SJK:Mihkel Aksalu MV, Marc Vales, Dani Hatakka, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen, Billy Ions (66′ Erfan Zeneli), Tomas Hradecky (68′ Obed Malolo), Matti Klinga, Jarkko Hurme, Elias Ahde (75′ Facundo) ja Mehmet Hetemaj.

SJK:n seuraava ottelu on UEFA Europa League -karsinnan ensimmäistä kierrosta ja se on ensimmäinen osa ottelu KR Reykjavikin vieraana Islannissa. Ottelu alkaa torstaina 29.6. klo 22:15 Suomen aikaa. Toinen osa pelataan Seinäjoen OmaSp Stadionilla torstaina 6.7. klo 19:00 ja ottelun ennakkoliput saat SJK:n verkkokaupasta. Kaksiosaisen otteluparin voittaja yhteistuloksella, etenee toiselle kierrokselle.