Maximo Tolonen jättää SJK:n

2.12.2019

Keskikenttäpelaaja Maximo Tolonen jättää SJK:n kahden vuoden jakson jälkeen. Tolonen pelasi SJK:sa kahdessa kaudessa 30 Veikkausliigan ottelua ja teki niissä yhden maalin. Tämän lisäksi hän pelasi SJK Akatemiassa 14 ottelua ja teki niissä 8 maalia. Sopimus päättyi kauteen 2019.

SJK kiittää Tolosta lämpimästi näistä kuluneista kahdesta vuodesta sekä hänen panostaan siinä. Tolonen itse halusi lähettää myös SJK:n yhteisölle kiitoskirjeen:

Hei Seinäjoki,

On tullut aika sanoa näkemiin. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet minulle erittäin opettavaisia. Saavuin 16-vuotiaana poikana ja olen saanut täällä itsenäistyä ja aikuistua. Kun siirryin tänne, minut otettiin upeasti vastaan. Fanit, organisaatio ja kaupunki olivat kaikki tässä mukana, joten sopeutuminen ei kauaa vienyt. Vaikka nämä kaudet mitkä täällä olin eivät menneet tavoitteiden mukaan, olivat ne kuitenkin myös tärkeitä oppitunteja. Itsestä ainakin tuntuu, että jokainen pelaaja ja taustahenkilö kasvoivat myös näiden hankaluuksien aikana.

Ison erityiskiitoksen haluisin antaa faneille: kaiken läpi jaksoitte meitä tukea. On helppo hurrata, kun menestystä tulee, mutta tukea tarvitaan erityisesti silloin kun on vaikeaa. Se tulee aina jäämään erityisesti mieleen. Ettekä te olleet pelkästään joukkueen tukena, vaan myös yksilöiden. Se on tärkeää. Joten Klopit; kiitos.

Seinäjoella sain myös ystäviä, josta tulen aina olemaan kiitollinen. Tästä huolimatta minusta tuntuu, että nyt on oikea hetki siirtyä eteenpäin rakentamaan uraa. Tämä oli askel oikeaan suuntaan kohti läpimurtoa pääsarjatasolla, ja nyt on aika jatkaa muualla.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta pelata tässä huikeassa organisaatiossa, ja odotan innolla kaikkea sitä hyvää mitä Seinäjoelle on lähiaikoina tulossa.

Kiitos ja kumarrus
, Maximo Tolonen.


Tolosen lisäksi myöskään puolustaja Boris Kadio ei jatka SJK:ssa. Kadio saapui SJK:hon elokuussa 2018 ja pelasi puolentoista kauden aikana yhteensä 25 Veikkausliigan ottelua ilman maaleja. SJK kiittää myös Kadiota panoksestaan ja toivottaa lämpimästi onnea tuleviin haasteisiin.

SJK on tarjonnut englantilaishyökkääjä Billy Ionsille mahdollisuuden kuntouttaa itsensä Seinäjoella kuntoon viime talven alaraajaoperaation jälkeen. Hänen mahdollinen jatkonsa SJK:ssa selviää vasta käynnissä olevan kuntoutusjakson jälkeen.

Laitapelaajien Denys Oliinykin ja Jesse Sarajärven jatko SJK:ssa selviää myöhemmin talven aikana. Lisätietoa myös SJK:n ja SJK Akatemian muusta pelaajatilanteesta sekä valmennusryhmistä, tulossa lähiviikkoina.

SJK pelaa joulukuun 20. päivä klo 18:30 harjoitusottelun Wallsport Areenalla. Vastaan saapuu silloin Ykkösessä pelaava FF Jaro. Kauden 2020 kausikortit ovat myynnissä Lippu.fi -kanavissa sekä SJK Shopissa arkisin klo 9-17.

Alkuun