123 456 7890

SJK:n hyökkääjä ja keskikenttäpelaaja Maximo Tolonen, on kutsuttu Suomen U19-maajoukkueeseen, joka kohtaa tuplamaaottelussa Kreikan. Suomi kohtaa Kreikan Hämeenlinnassa ja Eerikkilässä. Ensimmäinen ottelu pelataan torstaina 6.9. klo 18:00 Hämeenlinnassa ja toinen sunnuntaina 9.9. klo 11:00 Eerikkilässä.

U19-poikien maajoukkue viimeistelee Kreikka-otteluilla virettään kohti lokakuussa alkavia EM-karsintoja. Puhtaasta viimeistelystä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä päävalmentaja Kai Nyyssösen maaotteluleirille nimeämä ryhmä ei ole käytännössä tätä ennen juuri yhdessä ollut.

Aika paljon ryhmä on muuttunut kesäkuun lopun Baltic Cupista. Enoch Banza on nyt Suomen kansalaisuuden myötä uutena pelaajana mukana ja lisäksi on mielenkiintoista saada mukaan nyt myös vuotta vanhemman ikäluokan EM-lopputurnauksessa olleet pelaajat mukaan, Nyyssönen kertoo Suomen Palloliiton nettisivuilla.

Myös 01-ikäluokasta on viisi pelaajaa mukana, joten mielenkiintoinen tapahtuma kaikkiaan tulossa. Totta kai tämä on kuitenkin ennen kaikkea karsintaan valmistavaa ja kuukautta myöhemmin meidän pitää olla valmiina, jatkaa Nyyssönen Palloliiton sivuilla.

Maximo Tolonen on yksi 2001-syntyneistä ja siten vasta 17-vuotias. Hän on kuitenkin pelannut Suomen poikamaajoukkueissa jo 25 ottelua ja tehnyt niissä 11 maalia. SJK:n paidassa hän on tällä kaudella pelannut 12 ottelua Veikkausliigassa ja 5 Suomen Cupissa. Tolonen teki tällä kaudella myös debyyttinsä Suomen pääsarjassa. Veikkausliigan maalitili on vielä avaamatta, mutta Suomen Cupissa Tolonen teki SJK:lle kaksi maalia.

Koko SJK-väki toivottaa Toloselle onnea leirille ja onnittelee valinnasta.

Voit lukea lisää joukkueesta ja leiristä Palloliiton nettisivuilta.