123 456 7890

04.12. 2016

SJK:n kapteenistoon kuuluva keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj
on tehnyt SJK:n kanssa uuden kolmivuotisen pelaajasopimuksen.
Hetemaj’lla oli ennestään sopimus alkavasta kaudesta, mutta nyt solmittu
uusi sopimus korvaa edellisen. Uusi sopimus kestää kauteen 2019.

On
ollut kaksi aika lentävää vuotta nyt Seinäjoella ja olen tuntenut
itseni täällä tärkeäksi. Samoin saimme perheenlisäystä täällä, joten
Seinäjoki alkaa olemaan itselleni aika merkittävä kaupunki ja lähellä
sydäntäni. Perheeni on viihtynyt täällä ja SJK:sta on tullut iso seura
meille, sekä minun perheeni, että vaimoni Wilman puolella. Se auttoi
päätöksen kanssa, kun sekä minä itse että kaikki läheiseni ovat ottaneet
niin läheiseksi itselleen tämän seuran,
sanoo Mehmet Hetemaj.

Koen,
että täällä on hyvä olla pidempäänkin ja miksei vaikka koko
loppujalkapallouranikin ajan. Eihän sitä tietenkään koskaan
jalkapallomaailmassa tiedä, mitä tapahtuu, mutta ainakin tämän seuraavan
kolmen vuoden ajan ajatukseni ovat täysin SJK:ssa
, jatkaa Hetemaj.

28-vuotias
Hetemaj siirtyi SJK-paitaan kaudelle 2015 ja hän on noussut joukkueen
johtavaksi pelaajaksi, ollen mukana voittamassa Suomen mestaruutta ja
Suomen cupia. Veikkausliigaotteluita SJK:ssa on kertynyt 48 ja näissä on
syntynyt 3 maalia. Hän on edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa ja
A-maajoukkueessa. Lisäksi hän on pelannut yhden ottelun Kosovon
maajoukkueessa. Urallaan hän on pelannut ammattilaisena myös Italiassa
ja Kreikassa, yhteensä 158:n ottelun verran. Suomessa hän on edustanut
ennen SJK:ta FC Honkaa, HJK:ta ja FC Viikinkejä.

Tämän
ajan, mitä olen ollut seurassa, olemme kehittyneet kaikin tavoin ja
toivon, että kehitymme edelleen joka vuosi. Saan olla täällä osa sitä
kehitystä, sillä minulla on täällä hyvä rooli pelaajana ja minusta
tuntuu, että minua myös kuunnellaan tässä seurassa. Koen, että minulla
on myös lisäarvoa seuralle kentän ulkopuolella. Mielipiteilläni ja
näkemyksilläni jalkapalloiluun, mitä olen urallani kokenut ja oppinut
ulkomailla, on täällä todellista arvoa,
Hetemaj arvioi.

Meillä
on täällä kunnianhimoisia pelaajia, kunnianhimoisia omistajia, staffi
ja kannattajat, jotka kaikki haluavat joka päivä antaa pikkaisen enemmän
itsestään ja ei koskaan olla tyytyväisiä siihen mitä ollaan saavutettu,
vaan haluamme kehittyä.

Nyt meillä on täällä myös
hieno stadion, jolla pääsemme aloittamaan kautemme ja toivon, että
saamme sinne aina vain enemmän ja enemmän katsojia. Itselleni on ollut
todella tärkeää se, että siellä on hieno tunnelma ja meteliä. Kun saamme
tilanteen, on se meteli siellä jo aivan kansainvälistä luokkaa,
tunnelma on mennyt aivan silminnähdenkin eteenpäin. Tietenkin toivon
että se vielä vain kasvaa entisestään, mutta olen sen suhteen täysin
luottavainen. Arvostamme muutenkin paljon koko joukkueena kannattajia
sekä fanejamme ja haluamme olla entistä enemmän yhteistyössä heidän
kanssaan.

Tällä sopimuksella SJK:sta tulee nyt seura
jossa olen ollut ammattilaisurallani pisimpään ja kyllä minä koen, että
SJK on se seura joka on kaikkein lähimpänä sydäntänikin. Ja haluaisin
olla vielä tulevaisuudessakin auttamassa SJK:ta eteenpäin ja mukana
tässä kaikessa
, sanoo Hetemaj lopuksi.

SJK:n harjoitukset
alkoivat joulukuun alussa ja ensimmäinen harjoitusottelu pelataan
keskiviikkona 21.12. klo 13.00, kun Veikkausliigaan noussut JJK tulee
vieraaksi Seinäjoen Wallsport Areenalle. Pelaajasopimuksia SJK:lla on
tällä hetkellä koossa 21. Lisäksi ringissä on mukana omia nuoria, sekä
muutama sopimukseton pelaaja.

Viime kauden pelaajista Henri Aallon ja Jere Koposen sopimukset päättyivät ja urat jatkuvat tulevaisuudessa muualla. SJK
kiittää kaksikkoa mahtavista saavutuksista SJK-paidassa viime vuosina ja
toivottaa samalla molemmille lämpimästi onnea tuleviin haasteisiin.

Mehmet Hetemaj

Suomen sekä Kosovon maajoukkuetta edustanut Mehmet Hetemaj
on syntynyt 8. joulukuuta 1987 Kosovossa, silloisessa Jugoslaviassa,
mutta muuttanut jo vuonna 1992 Suomeen, ollen tuolloin vasta
viisivuotias.

Mehu-lempinimellä tunnettu keskikentän keskustan
mies aloitti jalkapallon HJK Malmin juniorijoukkueessa vuonna 1996,
yhdessä isoveljensä, nykyään Italian pääsarjassa Chievossa pelaavan Perparim Hetemaj’n

kanssa. Ura jatkui HJK:ssa ensin reservijoukkue Klubi 04:n riveihin ja
lopulta kaudella 2006 HJK:n edustusjoukkueeseen, jossa hän teki ensi
esiintymisensä Veikkausliigassa.

Tammikuussa 2008 hän siirtyi
Kreikan pääsarjaan ja siellä Panioniosin riveihin 3,5 vuoden
sopimuksella. Kaudeksi 2009-2010 hänet lainattiin Italian toisen
sarjatason, Serie B:n, U.C. AlbinoLeffeen. AlbinoLeffe tarjosi lopulta
Hetemaj’lle neljän vuoden sopimuksen ja vuosina 2010-2013 hän pelasi
lähes 100 ottelua joukkueen riveissä.

Hetemaj nousi tuolloin Suomen U21-maajoukkueen avainpelaajaksi ja
teki ensiesiintymisensä Suomen maajoukkueessa helmikuussa 2009 Japania
vastaan. Kaikkiaan maajoukkuepelejä on kertynyt tilille kolme ja
U21-maajoukkueessa pelejä on parisenkymmentä.

AlbinoLeffe putosi
Italian kolmannelle sarjatasolle Serie C:hen ja Hetemaj vuokrattiin
kaudelle 2012-2013 Serie B:ssä pelaavaan Regginan riveihin. Regginassa
hän pelasi koko kauden, lähes kolmekymmentä ottelua, kunnes lainasopimus
päättyi ja AlbinoLeffe vuokrasi hänet jälleen eteenpäin. Tällä kertaa
edessä oli paluu Suomeen, Veikkausliigan FC Honkaan tammikuussa 2014.
Hongassa hän ehti pelata viime kaudella 16 ottelua ja tehdä niissä yhden
maalin. Hän oli Veikkausliigan parhaita keskikenttäpelaajia ja Shefki
Kuqin valmentaman FC Hongan avainpelaajia. Sopimus kuitenkin päättyi
heinäkuussa ja Hetemaj palasi Italiaan, Serie C:ssä pelaavan AC Monzan
riveihin.

Monzassa pelit sujuivat loistavasti ja Mehmet esiintyi
yhtä pelikiellon johdosta missattua peliä lukuunottamatta jokaisessa
ottelussa. Joukkue oli jo sijalla kolme, nousemassa sarjapykälää
ylemmäs, kun seuran omistaja etsintäkuulutettiin talousrikoksista
epäiltynä ja kaikki seuran rahavirrat katkaistiin. Seuran kannattajat
kustansivat pelaajien vierasmatkoja kolehdeilla, jotta joukkueen
toiminta jatkuisi. Seuran tie nousi kuitenkin pystyyn ja Hetemaj purki
sopimuksen seuran kanssa vuoden 2014 lopulla.

Hetemaj siirtyi
Seinäjoelle tammikuussa 2015. Hän oli mukana voittamassa SJK:n kanssa
Suomen mestaruutta heti ensimmäisellä kaudellaan ja hän iski Suomen
mestaruuden varmistaneen voittomaalin kauden viimeisessä ottelussa FF
Jaron verkkoon. Kaudella 2016 Hetemaj nousi SJK:n kapteenistoon ja oli
mukana voittamassa Suomen cupin finaalia. Jälleen Hetemaj oli
ratkaisijana, sillä hänen osumansa jäi rangaistuspotkukilpailun
viimeiseksi ja siten voiton sinetöineeksi osumaksi HJK:ta vastaan.
Kauden päätteeksi SJK sai vielä pronssimitalit kaulaan.

Kaikkiaan
SJK:ssa Hetemaj on pelannut 56 ottelua, tehnyt niissä 3 maalia. Hän on
pelannut myös SJK:n kaikissa Euro-otteluissa kausilla 2015 ja 2016.
Hetemaj’n poika Luan syntyi Seinäjoella ja perhe on asunut yhdessä Seinäjoelle jo vuodesta 2015.

Nyt tehty sopimus SJK:n kanssa kattaa kaudet, 2017, 2018 ja 2019.