123 456 7890

SJK kohtaa Liigacupin alkulohkon viimeisessä ottelussa Rovaniemen Palloseuran. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Rovaniemen sijaan Oulussa, Arina Areenalla, missä RoPS on pelannut kaikki talven ottelunsa. Peli potkaistaan käyntiin klo 15.00.

Viime kaudella Veikkausliigassa SJK otti ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja RoPS puolestaan nappasi hopeaa. Jännittävä päätöskierros on varmasti kaikkien muistissa ja lauantaina pelattava ottelu on ensimmäinen kohtaaminen mitalistien kesken sitten viime syksyn. Liigacupin osalta pelissä ei ole enää pelattavaa, sillä SJK on jo voittanut alkulohkon ja varmistanut paikkansa finaalissa FC Lahtea vastaan.

Viimekauden hopeajoukkue vastassa ja kaikki edellisen kauden kolme kohtaamista oli todella tiukkoja. Varmasti tulee sellainen tälläkin kertaa, arvioi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

Pikkuhiljaa olemme myös pääsemässä flunssakierteestä eroon ja pelaajia alkaa tulemaan takaisin, Valakari toteaa.

SJK:n pelaajista Jarkko Hurmeelle lauantain ottelu on varmasti mielenkiintoinen, sillä hän on syntynyt Oulussa ja pelannut aikoinaan kaudella 2005 RoPS-paidassa, ennen lähtöään maailmalle.

Ihan hieno juttu että muutama sattuma menneisyydestäni kohtaa tässä pelissä. Entinen joukkueeni vastassa kotikaupungissani, missä olen varmaan pelannut viimeksi ainakin viisi tai kuusi vuotta sitten. Mukava että pääsee nimenomaan liigajalkapalloa pelamaan siellä, kommentoi puolustaja Jarkko Hurme.

Pelistä odotan tietenkin SJK:n täydellistä dominointia ja kolmea pistettä. Ei oikein muuta voi odottaa, Hurme jatkaa lopuksi.

RoPS – SJK Oulun Arina Areenalla lauantaina 27.2. klo 15.00.
Ottelu näkyy suorana Lapin Kansan lukijoille ja Seinäjoella ainoastaan Carlsbergs Sport Barissa.

SJK lähtee RoPS:n vieraaksi Ouluun.

RoPS tavoittelee menestystä ensi kaudellakin

Viime kausi oli RoPS:lle huikea menestys, eikä kaukana ollut, että se olisi napannut jopa sen kirkkaimman mitalin kauden päätteeksi. SJK oli kuitenkin parempi ja rovaniemeläisten oli tyytyminen hopeamitaliin.

Sijoitus kelpaa silti mainiosti RoPS:lle, sillä se tarkoittaa ensi kesäksi myös europelejä. Samalla joukkueen kiinnostus pelaajamarkkinoilla kasvaa ja todennäköisesti RoPS on mukana kärkikahinoissa myös alkavalla kaudella.

Haaste on ennen kaikkea siinä, että ryhmässä on todella paljon muutoksia viime kauteen nähden. 13 pelaajaa viime kauden joukkueesta on lähtenyt, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kommentoi seuran nettisivuilla.

Joukkue pysyi kuitenkin pääpiirteiltään hyvin kasassa ja joukkueessa jatkaa edelleen tähtipelaajat Aleksandr Kokko ja Janne Saksela, jotka molemmat kävivät talven aikana testileireillä ulkomailla. Lähtijöistä merkittävin on puolustaja Faith Friday Obilor, joka valittiin viime kauden parhaaksi puolustajaksi Veikkausliigassa. Myös maalivahti Tomer Chencinski ja keskikentällä loistanut Moshtagh Yaghoubi vaihtoivat maisemaa.

Gambialainen 22-vuotias keskikenttäpelaaja Mamut Saine on joukkueessa antamassa näyttöjä. Gambian maajoukkuerinkiin kuuluvaa pelaajaa sovitellaan keskikentälle Yaghoubin jättämää aukkoa paikkaamaan. Hyökkäykseen RoPS kiinnitti ghanalaisen Ransford Osein, joka tuli Rovaniemelle kazakstanilaisen pääsarjaseuran Shaktar Karagandyn testileiriltä. Maalivahtiosastoa vahvistettiin yhdysvaltalaisella Tyler Backilla ja puolustukseen liittyi Eetu Muinonen.

Jo aiemmin uusina pelaajina joukkueeseen on liittynyt Juuso Hämäläinen FC Interistä, Robert Taylor JJK:sta ja Aapo Heikkilä AC Oulusta.

Boris Kokko (vas.) jatkaa RoPS:n riveissä myös tällä kaudella.

Abdoulaye Meite SJK:n mukana

SJK:lla on lauantaina riveissään mielenkiintoinen testipelaaja, sillä aikoinaan MM-kisoissa, UEFA-cupin finaalissa ja Englannin Valioliigassa pelannut Abdoulaye Meite on mukana kokoonpanossa. Meite olisi SJK:lle kokenut ja kova vahvistus keskuspuolustukseen ja miehen jatkoa katsotaan ottelun jälkeen. Norsunluurannikkolaisella on kokemusta Suomesta ennestään, sillä Meite pelasi kaudella 2013 FC Hongassa.

Viime viikolla täysipainoisen joukkueharjoittelun aloitti Richie Dorman, joka lähtee myös mukaan Ouluun. Sivussa on edelleen nuoret Aleksis Lehtonen ja Emil Lidman, mutta Lehtonen on jo aloittanut harjoittelun loukkaantumisensa jälkeen. Muita poissaoloja ei todennäköisesti ole ja Simo Valakari pääsee valitsemaan otteluun kovan kokoonpanon.

Lauantain ottelu lähetetään suorana sanomalehti Lapin Kansan tilaajille. Seinäjoella pelin pääsee katsomaan suorana ainoastaan Carlsbergs Sports Barissa. Tilanneseuranta löytyy myös SJK:n Twitteristä.

SJK lähtee Ouluun kovalla kokoonpanolla.