123 456 7890

SJK:n molemmat joukkueet kohtaavat tulevana lauantaina virolaisen vastustajan. Edustus matkustaa jo perjantaina Talliinnaan ja kohtaa siellä Viron mestari FC Levadian lauantaina klo 13.30. Akatemia kohtaa Seinäjoella Viron kolmannen sarjatason SK Tääksin ja tuo ottelu potkaistaan käyntiin Wallsportilla klo 14.15.

Saadaan toinen kansainvälinen harjoitusottelu ja vieraskentällä. Samalla se on tietynlainen tasonmittari, kun on Viron mestari vastassa. Vahvan Liigacup-jakson jälkeen on kiva päästä pelaamaan vähän erilaista vastustajaa vastaan. FC Levadia on vahvistunut vielä viime kaudesta ja se tykkää pelata suoraviivaista jalkapalloa. Pääsemme siis harjoittelemaan omaa peliämme vähän erityylistä joukkuetta vastaan, arvioi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

SJK pääsee myös harjoittelemaan Tallinnassa ja joukkueellekin maisemanvaihdos tekee välillä hyvää, sillä SJK pelaajat lähes asuvat Wallsportilla talvikaudella.

On hyvä päästä koko joukkueella välillä pois Wallsportilta. Uskon myös että saamme FC Levadiasta kovan vastuksen, kuten näimme jo viime talvena KOMIA-turnauksessa. He odottavat tätä ottelua varmasti innolla ja haluavat maksaa kalavelat hävittyään täällä meille 1-0. Mutta toivottavasti saamme voiton sielläkin, sanoo SJK:n ja Viron maajoukkueen maalivahti Mihkel Aksalu.

Akatemia kohtaa oman virolaisvastustajansa Seinäjoella Wallsportilla ja lähes samaan aikaan.

Vastustaja ei ole kovin tuttu, mutta tiedän että pelaajia on kerätty mukaan kolmesta eri seurasta. Toivottavasti saadaan hyvä tapahtuma aikaiseksi. Oma pelaajatilanne on ok. Ei ole poissaoloja pahemmin, pientä flunssaa on kiertänyt, mutta sekin saattaa olla jo ohi. Meillä on myös pari testipelaajaa mukana, mutta katsotaan vielä lähempänä pelaavatko he lauantaina, kertoo Kerho 07 Akatemian vastuuvalmentaja Max Peltonen.

SJK mediatiimi hoitaa molemmista otteluista normaalin raportoinnin ja sen lisäksi edustusjoukkueen matkalta tulee lyhyitä videoraportteja ja juttuja SJK:n some-kanaviin. Jollet vielä seuraa SJK:ta Twitterissä, Facebookissa tai Instagramissa, ota nuo haltuun samantien. Myös SJK TV:n oma kanava löytyy YouTubesta.

FC Levadia – SJK, Tallinnassa Lilekulan uudessa jalkapallohallissa, lauantaina 21.2. klo 13.30.

Kerho 07 Akatemia – SK Tääksi, Wallsport Areenalla, lauantaina 21.2. klo 14.15. Otteluun on vapaa sisäänpääsy.

SJK:n kaikki sopimuspelaajat matkaan

SJK edustuksen kaikki sopimuspelaajat, lukuunottamatta Suomen U19-maajoukkueen mukana olevia pelaajia, matkustaa Viroon perjantaina. Kaikki pelaajat ovat myös Zeljko Savicia lukuunottamatta pelikunnossa ja hänkin pystyy jo harjoittelemaan joukkueen kanssa.

Lauantain vastustaja FC Levadia on suoraviivaiseen pelitapaan luottava joukkue. Se on voittanut Viron Mestaruuden nyt kahdesti peräkanaa ja samalla se on voittanut kahdesti putkeen myös Viron Cupin mestaruuden sekä viime kauden alussa pelatun Supercupin. Yhteensä joukkueella on yhdeksän mestaruutta ja se on esiintynyt säännöllisesti myös Eurokentillä. Joukkueessa pelaa suomalainen Juuso Laitinen ja mukana on myös SJK:ssakin tänä talvena näytillä käynyt Maksim Lipin.

SJK on Virossa kaksi yötä ja palaa kotiin jälleen sunnuntaina. SJK pääsee jo perjantaina harjoittelemaan Lilekulan halliin ja lauantaina on vuorossa peli. Lauantain pelistä ei tällä tietoa saada livestriimiä, mutta SJK:n Twitter seuraa aktiivisesti ottelun tapahtumia. Lisäksi SJK:n some-kanaviin tulee videohaastatteluja, kuvia ja juttuja SJK:n Viron reissulta ja ensi viikon alussa koostetaan harjoitusleiristä pieni minidokkari ottelukoosteineen.

Seuraava ottelu Suomessa on lauantaina 28.2. kun SJK matkustaa Liigacupin alkulohkon päätösotteluun Pietarsaareen. Tellushallissa klo 15.15 käyntiin potkaistavassa ottelussa vastaan tulee isäntäjoukkue FF Jaro. SJK on jo varmistanut lohkovoiton ja siten paikan Liigacupin puolivälieriin. Vastustaja siihen ei ole vielä selvillä, mtuta tuo ottelu pelataan joka tapauksessa Seinäjoella lauantaina 7.3. klo 14.15. Asiasta tiedotetaan lisää lähempänä, kun vastustaja on selvinnyt.

La 21.2. klo 13.30 FC Levadia – SJK, Tallinna, Viro.

Akatemialla mukana testimiehiä

Kerho 07 Akatemia kohtaa lauantaina virolaisen SK Tääksin Seinäjoella Wallsport Areenalla. Vastustaja pelaa Viron kolmannella sarjatasolla, mutta Seinäjoen reissulle joukkuetta on vahvistettu Suur-Jaanin alueen kolmen muun seuran pelaajilla. Joukkue pelaa kuitenkin SK Tääksin nimellä ja paidoissa.

Kerho 07:n pelaajia oli mukana SJK U19 joukkueen kanssa toissa talvena, kun SJK U19 kohtasi samaisen SK Tääksin. Tuolloin ottelu oli päättyi selvin 7- 0 luvuin SJK:lle Wallsport Areenalla. SJK U19 joukkuetta oli tuolloin vahvistettu SJK:n ja Kerho 07:n pelaajilla. Vastustajajoukkuekin on muuttunut paljon noista ajoista. Osa joukkueen pelaajista on myös muuttanut sittemmin Seinäjoelle ja liittynyt mukaan SJK-junioreiden joukkueisiin. SK Tääksi onkin eräänlainen akatemiajoukkue Viron Suur-Jaanin alueella ja pelaajat joukkueessa on pääasiassa vielä junioreita tai juniorijoukkueista yli-ikäiseksi kasvaneita.

Myös Kerho 07:n mukana nähdään uusia tuttavuuksia, kun OLS:n riveistä Seinäjoelle näytille tullut Rasmus Karjalainen on ollut Akatemian mukana tällä viikolla. Karjalainen on 19-vuotias hyökkääjä. Mukana saattaa olla myös pari norsunluurannikkolaista pelaajaa, mutta heidän pelaamisensa lauantaina on vielä epävarmaa, sillä pelaajat liittyivät Kerho 07:n harjoitusrinkiin vasta torstaina. Heidän on alustavasti tarkoitus antaa näyttöjä viikon ajan Akatemian mukana.
Akatemian armeijassa olevat pelaajat ovat kaikki mukana ja ainoastaan pitkäaikaisloukkaantuneet ovat sivussa.

La 21.2. klo 14.15 Kerho 07 Akatemia – SK Tääksi, Wallsport Areenalla.
Otteluun on vapaa sisäänpääsy.