123 456 7890

Monikansallinen RoPS Kerhon vieraaksi
Seinäjoen Jalkapallokerho saa sunnuntaina vastaansa viime kaudellakin Wallsport Areenassa vierailleen Rovaniemen Palloseuran varsin monikansallisen joukkueen, jota valmentaa pitkään suomalaisfutiksessa toiminut John Allen.

RoPS tekee Pohjanmaalle kahden ottelun mittaisen pelireissun kohdaten tänään samassa sarjassa pelaavan Ykkösen Kokkolan Pallo-Veikot. Aloite treenipelistä tuli Rovaniemen suunnasta ja Kerhon leirissä oltiin toki heti valmiita ottamaan mittaa sarjaporrasta ylempänä pelaavasta miltei täysiverisestä hyvin hoidetusta ammattilaisjoukkueesta.

RoPS on toki käynyt kerran aikaisemminkin Seinäjoella Kerhon vieraana. Kauden 2008 Suomen Cupin ottelussa vieraat olivat varsin tylyjä entisen maajoukkuepelaaja Mika Nurmelan johdolla ottaen Keskuskentällä jatkopaikan selkein 5-0 (3-0) -numeroin.

Viime kaudella RoPS puolestaan pelasi Seinäjoella FC Lahtea vastaan liigacupin ottelun, eli Wallsport Areena on monille rovaniemeläispelureille jo tuttu paikka.

Tällä talvikaudella RoPS on ehtinyt pelata seitsemän ottelua aloitettuaan harjoituspelit helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna turnauksella, jossa se ensin pelasi sarjanousija OPS-jp:n kanssa tasan 1-1 Jarno Tenkulan tehtyä RoPS:n maalin. Toisessa pelissä kaatui Kakkoseen pudonnut TP-47 4-0 Jerry Bkörkbergin ja Samuel Chidin osuttua kummankin kahdesti. Turnauksen kolmannessa ottelussa RoPS kaatoi ruotsalaisen Bodens SK:n 2-1 Samuel Chidin maalattua jälleen ja Chileshe Chibwen tehtyä toisen maaleista.

Paikallinen Kakkosen seura ja Kerhon kiistakumppani, FC Santa Claus, puolestaan pakotti sarjaa ylempänä pelaavan joukkueen Ounashallissa 2-2 -tasapeliin Samuel Chidin iskettyä taas kahdesti RoPS:lle. PS Kemi oli 20. helmikuuta liian kova Junkohallissa RoPS:n pelaajan katseltua punaista. Toisen puoliajan rynnistys vei Kingsin 5-1 voittoon Chidin oltua jälleen RoPS:n maalitykki. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna OPS-jp kaatoi RoPS:n 3-1 Mika-Matti Maisonvaaran maalattua vieraille. Viime viikonloppuna Rovaniemen A-junnut sparrasivat RoPS:aa kärsien 4-1 -tappion edustukselle.

Samaan aikaan Kerho on pelannut kuusi ottelua, joista kaksi Veikkausliigassa pelaavia joukkueita vastaan. VPS:lle kärsittiin kauden ensimmäisessä ottelussa 5-0 -tappio ja HJK:lle Komia -turnauksen yhteydessä 5-2 -tappio Ville Ylisen tehtyä Kerhon molemmat maalit.

Oman sarjan joukkueista kohdattiin ensimmäisenä JBK Pietarsaaren Tellushallissa. Tuon matsin Kerho voitti 2-0 Tiitus Lehtisen maalattua pilkulta ja isäntien oman pelaajan pistettyä kaaripallon omiin. FC Kiisto kaatui Wallsport Areenassa 1-0 Mikko Ylihärsilän osumalla, mutta toinen vaasalaisyhdistelmä, VIFK, oli saman verran etevämpi onnistuttuaan kertaalleen maalinteossa. Viikko sitten vieraaksi saapui pelottavilla tehoilla alkutalven rymistellyt Ilves, joka kuitenkin sai melkoista kyytiä ensimmäisen 45 minuuttisen aikana kotijoukkueen karattua neljän maalin johtoon. Loppunumerot 4-1 imartelivat enemmän vieraita kuin kotijoukkuetta, vaikka toki ottelun lopulla Petri Tuomela joutuikin torjumaan kolme kertaa todella näyttävästi. Kotijoukkueen maalit ottelussa kirjattiin kahdesti osuneen Mikael Muurimäen lisäksi Mikko Ylihärsilälle ja omiin pallon ohjanneelle Ilveksen puolustajalle.

Sunnuntain otteluun Kerho lähtee varsin vajavaisella miehityksellä, sillä paikallisen futsaljoukkueen kauden päätösmatka osui tälle viikonlopulle ja oli sovittu jo ennen kuin ottelu Rovaniemen Palloseuraa vastaan varmistui. Näin kokoonpanosta ovat takuuvarmasti sivussa Toni Kujala, Ville Pajula, Timo Rauhala, Anssi Syrjämäki ja Jussi Kankaanpää. Myös loukkaantuneet Petri Huttu ja Mikko Väänänen ovat ottelusta sivussa.

Käytännössä poissaolijoiden listalta löytyvät siis kaikki pakin paikalla pelaavat pelimiehet Jaakko Lampea lukuun ottamatta.

– Tallinnassa on neljä kaveria, joita olisi voitu peluuttaa pakkina. Nyt sinne on laitettava joku muu, naurahtaa joukkueen valmentaja Tomi Kärkkäinen.

– Tässä saa nyt moni muu peliaikaa ja otetaan muutama A-juniorikin mukaan, vaikka he pelaavatkin tänään, lisää Kärkkäinen.

A-junnuista mukaan ovat tulossa näillä näppäimillä ainakin Niko Nauholz, Saku Koskinen, Teemu Penninkangas, sekä uutena kasvona farmisopimuksen Kerhon kanssa torstaina tehneestä Kauhajoen Karhusta tälle kaudelle Seinäjoelle siirtynyt Ville Luomapuro.

Maalinsuulla ottelussa nähdään Petri Välimäki, sillä Ilvestä vastaan loistanut Petri Tuomela on harrastamassa alamäkilaskettulua ja muita nuorten miesten vapaa-aikaan kuuluvia aktiviteettejä Levillä.

Ottelu Rovaniemen Palloseuraa vastaan alkaa Wallsport Areenassa klo 12.00 sunnuntaina.