123 456 7890

SJK U23 kohtaa perjantaina 25.1. vierasottelussa VPS J Akatemian Kakkosen Cupin avausottelussaan. Ottelu pelataan Vaasan Fennia Areenalla ja se alkaa klo 19:30.

Suomen Cup uudistui kokonaisuudessaan tälle kaudelle ja kaikkien sarjatasojen joukkueet pelaavat ennen varsinaista Suomen Cupia oman karsintaturnauksensa. Kakkosta alemmille joukkueille sellainen oli viime kauden Regions’ Cup, jonka finalistit selvisivät mukaan tämän vuoden Suomen Cupiin. Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueet pelaavat alkutalven aikana omat karsintalohkonsa ja Kakkosen joukkueet pelaavat uudessa Kakkosen Cupissa. Lopulta Kakkosen Cupin finaaliin selviävät joukkueet tulevat pääsemään varsinaisen Suomen Cupin 16 parhaan joukkoon.

Kakkosen Cup pelataan kahdeksassa lohkossa, joista vain voittajat etenevät jatkoon. SJK Akatemian edustusjoukkue, SJK U23, pelaa samassa lohkossa perjantaina kohdattavan VPS J Akatemian sekä FC Jazzin kanssa. VPS J Akatemia ja FC Jazz kohtasivat jo toisensa viime viikonloppuna ja FC Jazz oli siinä vahvempi maalein 3-1.

Näillä näkymin saadaan joukkue hyvin kasaan perjantaiksi ja saadaan SJK U23:n kausi käyntiin myös pelien osalta, sanoo SJK U23-joukkueen vastuuvalmentaja ja SJK Akatemian johtaja Jani Uotinen.

Uotinen on itse ollut valmentajana ja valmennuspäällikkönä molemmissa SJK U23-joukkueen vastustajaseuroista, VPS-junioreissa ja FC Jazzissa.

Olikin aika hauska katsoa heidän aiemman pelinsä kokoonpanoja, kun molempien joukkueiden pelaajat olivat minulle oikeastaan ennestään tuttuja. Osaa olen valmentanutkin. Molemmilla heillä oli aika lailla seurojen juniorit matkassa ja niin se tulee olemaan pääosin meilläkin. Nuorella ryhmällä mekin lähdemme otteluun, kertoo Uotinen.

Suomen Cupissa saa edustaa vain yhtä seuraa kauden aikana, joten pelaajat, jotka pelasivat jo Kakkosen Cupissa, eivät saa enää pelata Suomen Cupissa edustusjoukkueessa tai toisin päin. Sama koskee myös SJK Akatemian pelaajia.

Saamme mukaan aikuispelaajista varmuudella ainakin Joonas Lepistön ja Ville Pajulan perjantaina ja vähän sen mukaan katsotaan lisää, että ketkä menee mukaan SJK:n edustuksen Suomen Cupin peliin. Osa meidän pelaajista menee sinne mukaan. Se tässä viikonlopussa ainakin on hyvää, että kaikki saavat varmasti nyt peliaikaa. Tai sille on ainakin suuri todennäköisyys, Uotinen arvelee.

Uotinen vastaa myös SJK U20-joukkueen valmennuksesta yhdessä SJK-junioreiden talenttivalmentaja Brian Pagen kanssa. SJK U20 kohtaa sunnuntaina klo 13:00 KaaPon Wallsport Areenalla A-nuorten SM-karsinnoissa. Toni Lehtisen valmentama SJK U17 puolestaan pelaa omat harjoitusottelunsa lauantaina klo 13:45 ja 15:45.

Kyllä nämä pitää ottaa huomioon, ja teemme alustavasti kaksi joukkuetta, joista toinen pelaa SJK U23:n mukana cupissa ja toinen valmistautuu sunnuntain SM-karsintaan. Tarpeen vaatiessa myös edustuksen mukana olevat pelaajat, jotka ovat vielä A-ikäisiä, voivat pelata mukana sunnuntaina, jos eivät pelaa sitten siellä. Näin olemme alustavasti vähän sopineetkin, Uotinen kertoo.

Ensimmäinen joukkue kootaan perjantaiksi ja sitten katsotaan sen jälkeen, mikä on terveystilanne ja kuinka paljon kukakin on pelannut, ettei tule kenellekään ainakaan kahta täyttä peliä viikonlopun aikana. Cupissa on onneksi se, että siinä saa viisi pelaajaa vaihtaa, niin pystymme näiden kahden pelin välillä kierrättää pelaajia, jatkaa Uotinen.

Vastaan tuleva VPS J Akatemia on VPS-junioreiden edustusjoukkue. Joukkue tekee yhteistyötä VPS:n edustuksen kanssa ja osa pelaajista kuuluu myös VPS:n edustusjoukkueen pelaajarinkiin. Joukkuetta valmentaa portugalilainen, vasta 24-vuotias Andre Lourenço, joka liittyi tälle kaudelle VPS:n valmennusryhmään. VPS J Akatemia nousi viime kauden päätteeksi Kolmosesta Kakkoseen ja tuolloin joukkuetta valmensi vielä Christian Sund. Sund nousi kuitenkin VPS:n kakkosvalmentajaksi ja Lourenço otti hänen paikkansa akatemiassa.

VPS J Akatemian pelaajat ovat varsin nuoria ja joukkue koostuu 16–18-vuotiaista pelaajista. Vain muutama vanhempi pelaaja on mukana. VPS:n edustus pelaa SJK:n tavoin samana päivänä Suomen Cupin avausottelun, joten vanhimmat akatemian pelaajat lienevät mukana edustuksen riveissä.