123 456 7890

Brasilialaispuolustaja José Nadson jatkaa SJK:n paidassa ainakin kauden 2020 loppuun.

Viime keväänä SJK:n mukaan liittynyt Nadson on pelannut urallaan Mestareiden Liigaa ja Eurooppa-Liigaa lohkovaiheissa. Hän on edustanut Belgian suurseura Genkiä ja Moldovan Sheriff Tiraspolia sekä Venäjän pääsarjassa Samaraa. Veikkausliigassa hänet on valittu kaksi kertaa kuukauden joukkueeseen kuluvalla kaudella ja hän on myös osa SJK:n kapteenistoa.

Olen todella iloinen tästä uudesta sopimuksesta ja mahdollisuudesta jatkaa tässä perheessä joka SJK on. Minulla on täällä todella hyvä olo ja tämä on hieno seura, sanoo SJK:ssa jatkava Nadson.

Haluankin heti ensimmäiseksi pyytää anteeksi kannattajilta tätä kautta. Sillä meillä on ollut tarpeeksi laatua joukkueessa taistella paljon paremmista asioista tällä kaudella. En tiedä mitä oikein tapahtui, mutta lupaan, että teen kaikkeni sen eteen, että ensi kaudesta tulee meille toisenlainen, pahoittelee Nadson.

Lupaan harjoitella niin kovaa kuin pystyn, tehdä kaikkeni kentällä ja autan myös muuta joukkuetta tekemään niin, Nadson jatkaa.

Meidän kannattajat ovat olleet aina tukenamme. Niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, vaikka emme ole sitä aina ansainneet. Se saa minut tuntemaan, että me todella olemme yhtä. Me olemme aidosti perhettä. Ensi kaudella haluan antaa heille jotain takaisin, Nadson korostaa vielä lopuksi.

34-vuotias Nadson on nyt toinen kokenut SJK-pelaaja, joka jatkaa uraansa SJK:ssa. Aiemmin SJK ilmoitti kapteeni Mehmet Hetemaj’n jatkosopimuksesta.

Hetemaj’n kiinnityksen lisäksi, tämä on mielestäni aivan loistava jatkosopimus. Mielestäni tämä osoittaa, että haluamme rakentaa hyvän joukkueen ensi kaudelle, sanoo SJK:n päävalmentaja Brian Page.

Nadson on ehdottomasti laatupelaaja, rauhallinen johtaja, joka saa omalla tekemisellään muut pelaajat paremmiksi hänen rinnallaan. Mielestäni hän ja Hetemaj yhdessä, ovat vahva ydin ensi kaudelle, päättää Page.

Tällä kaudella Nadson on pelannut Veikkausliigassa 16 ottelua ja toistaiseksi ainoa maali syntyi vierasottelussa FC Interiä vastaan huhtikuussa. Lisäksi hän pelasi yhdessä Suomen cupin ottelussa.

Seuraava ottelu on ensi sunnuntaina 6.10. klo 16:00 pelattava RoPS – SJK. Ottelu näkyy Ruutu-palvelusta sekä ilmaiseksi OmaSp Stadionin Vierasmatsi Live tapahtumassa. Sen jälkeen Veikkausliiga jää maajoukkuetauolle ja päätöskierros pelataan lauantaina 19.10. klo 15:00. SJK isännöi silloin OmaSp Stadionilla FC Lahtea. Ottelun liput myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja SJK Shopissa arkisin klo 9-16.

José Nadson

Brasilian Ubaitabassa, Bahian osavaltiossa, 18. lokakuuta 1984 syntynyt José Nadson Ferreira, on 190-senttinen keskuspuolustaja. Hän käyttää brasilialaiseen tapaan pelkästään nimeä Nadson. Hän on kokenut keskuspuolustaja, jolla on pelejä Euroopan pääsarjoissa ja Euroopan huippuseurajoukkuekilpailuissa.

Brasilialaisittain varsin pienestä kaupungissa, vain noin 13 000 asukkaan Ubaitabassa, Länsi-Brasilian Bahiassa syntynyt Nadson, aloitti jalkapallon huomattavasti syntymäkuntaansa etelämpänä, lähellä Etelä-Brasilian suurkaupunki Coritibaa. Hän pelasi juniorina useassa seurassa ja näistä viimeisimmät on Londrina ja Aquayo de Vendoa.

Uran ensimmäinen ammattilaisopimus syntyi Sao Paulon Portugueasan kanssa vuonna 2004, kun joukkue pelasi Brasilian pääsarjan B-tasolla. Seuraavalla kaudella hän jatkoi Sao Paulon Nacional SP:n riveissä.

Eurooppaan hän saapui vuonna 2005 Moldovan suurseura Sheriff Tiraspolin riveihin. Tiraspolissa pelejä tuli neljän ja puolen vuoden aikana yhteensä kasaan 144 ja niissä syntyi 14 maalia. Hän voitti Moldovan mestaruuden peräti viisi kertaa ja neljä Moldovan cup-mestaruutta. Moldovalaisseuran kanssa hän pelasi myös 13 Mestareiden Liigan karsintaottelua ja Eurooppa-Liigan lohkovaiheessa kahdeksan ottelua.

Tammikuun siirtoikkunassa vuonna 2011, hän siirtyi ensin lainasopimuksella Belgian pääsarjaan RKC Genkin riveihin. Lainasta tuli pysyvä siirto seuraavana kesänä.

Heti ensimmäisenä vuotenaan hän juhli Genkin kanssa Belgian mestaruutta. Kaudella 2012-2013 hän kamppaili pelipaikasta Genkissä tuolloin pelanneen ja nykyään Euroopan puolustajaeliittiin Italian Napolin riveissä kuuluvan Kalidou Koulibalyn kanssa. Nadson ottikin joksikin aikaa avauspaikan, mutta menetti sen lopulta Koulibalylle kauden loppua kohti tultaessa. Genk myös teki isoja hankintoja seuraavana kesänä ja Nadsonin tilanne seurassa näytti peliajan suhteen tukalalta. Syksyllä 2013 hän lähtikin näytille Venäjän pääsarjan Krylja Sovetov Samaraan ja sai sopimuksen sinne.

Genkin kanssa hän voitti yhden mestaruuden, cupin ja supercupin. Lisäksi hän sai Belgian cupin hopeamitalit. Nadson pelasi Genkissä kaikkiaan 88 ottelua, mukaan lukien viisi Mestareiden Liigan lohkovaiheen ottelua ja seitsemän Eurooppa-liigan ottelua. Genkissä hän pelasi myös yhteensä kuusi Mestareiden- ja Eurooppa-liigan karsintaottelua.

Venäjän pääsarjassa Nadson pelasi FC Krylja Sovetov Samaran kanssa ensin jälkimmäisen puolikkaan ja pelejä tuli kasaan kaksitoista. Joukkue tippui kuitenkin kauden päätteeksi Venäjän toiselle sarjatasolle. Nadson jatkoi putoamisesta huolimatta joukkueessa seuraavat neljä kautta ja FC Krylja Sovetov nousi takaisin pääsarjaan heti kaudeksi 2015-2016. Joukkue oli nousun jälkeen seuraavalla kaudella yhdeksäs, mutta tippui jälleen kauden 2016-2017 päätteeksi pykälää alemmas. Nadsonin joukkuekaverina pelasi tuolloin molempina kausina suomalaishyökkääjä Berat Sadik. Myös tälläkin kertaa vierailu alempaan sarjaan oli vain kauden mittainen ja FC Krylja Sovetov nousi taas takaisin pääsarjaan jossa se pelaa tälläkin hetkellä. Kaikkiaan pelejä FC Krylja Sovetovin kanssa on kasassa 127 ja saavutuksina kaksi sarjanousua pääsarjaan. Venäjän cupissa hän pääsi kahdesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Nadson pelasi Venäjän pääsarjassa vielä viime kaudella seitsemän ottelua, mutta sopimus venäläisseuran kanssa päättyi sovitusti tammikuussa 2019 ja hän siirtyi Seinäjoelle vapaalla siirrolla maaliskuussa 2019. Veikkausliigassa pelejä on kertynyt 16 ja niissä on syntynyt yksi maali. Nyt solmittu jatkosopimus SJK:n kanssa, kattaa kauden 2020 loppuun.