OPS saapuu Akatemian vieraaksi lauantaina

10.7.2015

Kerho 07 Akatemian kausi jatkuu lauantaina Seinäjoen keskuskentällä Oulun Palloseuraa vastaan. Ottelu alkaa kello 16. Joukkueet ovat lohkossa perättäisillä sijoilla neljäntenä ja viidentenä. Kerho on edellä paremman maalieron turvin. OPS voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen Oulussa 1-0 Konstantin Belovin maalilla.

Kerhon Rasmus Karjalainen ja Emil Lidman ovat Kakkosen Pohjoislohkon maalipörssin kärkipaikalla yhdessä GBK:n Tom Melartin ja FC YPAn Miroslav Paunovicin kanssa. Heillä on koossa kahdeksan maalia. OPS:n paras maalintekijä on Zaki Godwin viidellä osumallaan.

OPS:n Joni Lämsä sekä Kerho 07:n Arttu Aromaa ja Sami Viljanen ovat pelikiellossa. OPS:n manageri Miika Juntunen on peli- ja toimitsijakiellossa käyttäydyttyään uhkaavasti erotuomaristoa kohtaan.

OPS kärsi viime ottelussaan 1-3-kotitappion AC Kajaania vastaan. Kotijoukkueen ainoan maalin teki Alfred Mapoka, mutta ottelun jälkeen Miika Juntunen ilmoitti, ettei keskikenttäpelaaja Mapoka enää jatka seurassa.

Kerho on lohkon paras kotijoukkue, sillä se on voittanut kauden kaikki kuusi kotiotteluaan. Mistään varsinaisesta taiasta ei kuitenkaan voida puhua.

- Ei se ole koskaan sattumasta kiinni. Kaikki on kiinni siitä, miten hyvin olemme harjoitelleet ja tehneet töitä yhdessä. Päivittäinen tekeminen heijastuu siihen, miten me pelaamme. Toki yksittäiset ottelut voivat päättyä miten vain. Mutta isossa kuvassa hyvä harjoittelu tuottaa myös hyvää tulosta. Uskon, että olemme hyvässä vireessä, olemme tehneet hyvin töitä ja harjoitelleet hyvin, sanoo Kerho 07 Akatemian päävalmentaja Ossi Virta.

OPS pelasi Ykkösessä kausina 2010-2013 ja sijoittui parhaimmillaan toiseksi kaudella 2011. Sinne joukkue myös pyrkii takaisin. Joukkueessa on muutama Veikkausliigakokemusta omaava pelaaja. Esimerkiksi Keithy Simpson edusti vielä viime kaudella Vaasan Palloseuraa. Vladimir Nikitovic sen sijaan pelasi vielä viime kaudella Serbian pääsarjassa. Lisäksi hän on voittanut Makedonian liigan mestaruuden kaudella 2011 ja pelannut myös Bosnia-Hertsegovinan ja Montenegron pääsarjoissa. Ivica Milutinovic on pelannut yli 200 ottelua Serbian pääsarjassa.

- Tiedämme, että OPS:lla on omat selkeät vahvuutensa ja hyvät yksilöt. Heiltäkin löytyy heikkouksia, joihin voimme iskeä. Kova joukkue tulee vastaan, kunnioitamme sitä, mutta emme pelkää. Tekemällä omat asiat hyvin ja löytämällä OPS:n heikkoudet ja eliminoimalla niiden vahvuudet, meillä on mahdollisuudet pelata hyvin ja voittaa. Ei ole helppo peli, rutinoituneita ja hyviä yksilöitä vastassa. He pelaavat myös hyvin joukkueena. Tämä on hyvä testi meidän nuorille pelaajille. Uskon, että pelaajat ovat valmiina siihen. Teemme kaikkemme, että pelaamme hyvin ja voitamme. Siitä me lähdemme ja siihen me uskomme, sanoo Virta.

Kakkosen Pohjoislohko on alkanut erittäin tasaisena ja piste-erot ovat erittäin pieniä.

-Tämä on kova ja tasainen sarja. Parilla voitolla on hätyyttelemässä kärkipäätä ja parin tappion jälkeen ollaan toisessa päässä. Olemme pelanneet suhteellisen hyvin ja kehittyneet omassa pelaamisessamme. Meillä on selkeä pelillinen identiteetti. Se on kehittynyt ja kehittyy edelleen. Kehittyminen ja voittaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Joka päivä halutaan voittaa ja joka päivä halutaan kehittyä yksilöllisesti ja kollektiivisesti, Virta korostaa.

Kerho 07 toimii myös ponnahduslautana edustusjoukkueen ryhmään. Emil Lidman debytoi Veikkausliigassa FC Lahtea vastaan ja pelasi myös Islannissa FH:ta vastaan muutaman minuutin.

- Hän pelasi erittäin hyvin. Hän on tehnyt jo monta vuotta hyvää työtä, mikä palkittiin. Se lämmittää mieltä, kun saa nuoria pelaajia eteenpäin. Toki he tekevät itse sen työn, mutta valmentajat auttavat kehitystyössä, sanoi Virta Lidmanin liigadebyytin jälkeen.

Kerho 07 Akatemia - OPS Seinäjoen Keskuskentällä lauantaina 11.7. klo 16.00.

Liput:

8 € (normaali)


5 € (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.



SJK kausikortit käyvät normaalisti myös kaikkiin Kerho 07 Akatemian kotiotteluihin.

Kilun kioski palvelee kahvin ja makkaran nälkäisiä.

Tervetuloa kannustamaan SJK:n nuoria Keskarille lauantaina. Kuva Pasi Palo

Alkuun