Oululaiset kuviot sekoittavat

28.4.2008

Oululaiset kuviot sekoittavat
Kakkosen Lohko C:ssä pelaa kolme oululaista joukkuetta. Seurojen keskinäinen kilpavarustelu ja kinailu sotkee nyt jo muidenkin asioita ja saa lähes tragikoomisia piirteitä.

Kun Kakkosen otteluohjelmaa sovittiin Kokkolassa pidetyssä sarjapalaverissa tammikuun lopussa, merkittiin sarjanousija FC OPA:n ja Seinäjoen Jalkapallokerhon ottelu alkavaksi lauantaina 17. toukokuuta klo 13.00. Alkamisajankohta kuulosti aluksi hieman aikaiselta, mutta ainakin se olisi taannut sen, että reissusta olisi oltu ajoissa kotona.

Samalle päivälle oli nimittäin kirjattu pelattavaksi OPS:n ja FC Kiiston välinen ottelu. OPS:n managerinahan puuhastelee Miika Juntunen, jonka värikkäät kuviot ja virtuoosimaiset tempaukset ovat saaneet melko monet kihisemään kiukusta.

Kun asiaa ryhdyttiin tarkistamaan Palloliiton sivuilta, oli alkamisajankohdaksi merkitty klo 18.30. Asiaa ryhdyttiin selvittämään ja kuinka ollakaan, OPS:n peli oli merkitty alkavaksi klo 15.00, eli siinä ei juurikaan ehditä pyöräyttää ottelua pois jaloista, mikäli se alkaa samaisella Castrénin tekonurmella klo 13.00.

Ja kuinka ollakaan, olihan se tietenkin OPS ja Juntunen, jotka olivat pikkuisen poikenneet sovituista kuvioista, sillä alkuperäisen ohjelman mukaan OPS - FC Kiisto piti alkaa klo 17.00.

Käytännössähän tällä nyt ei sinällään ole mitään isompaa dramaattista merkitystä Kerhon kannalta kuin se, että Oulusta ollaan takaisin vasta sydänyön aikaan. Onneksi peli on kuitenkin lauantaina, joten harvalla on työpäivä edessään.

Ei tämä Kerholle mitään isompaa ongelmaa aiheuta, saapahan vain huvittuneita hymähdyksiä aikaan. Mitä kaikkea tässä saippuaoopperassa Oulun suunnalla vielä kauden mittaan tapahtuukaan, sitä voi vain arvailla.
Alkuun