Pajula palasi kotiin

1.8.2008

Pajula palasi kotiin
Seinäjoen Jalkapallokerho sai melkoisen vahvistuksen riveihinsä TP-Seinäjoen kasvatin, Ville Pajulan, palattua Valkeakoskelta kotiin.

Pajula siirtyi TP-Seinäjoesta FC Hakaan viime kaudeksi, mutta peliaikaa on tullut äärimmäisen niukasti puolentoista kauden aikana. Viime kaudella "Vipi" pääsi pelaamaan vain kolmessa liigaottelussa. Tällä kaudella hän pääsi kentälle vaihdosta myös kolme kertaa.

"Kissa nostettiin pöydälle oikeastaan FC KooTeePee -ottelun jälkeen. Siinä tuli mitta täyteen kun vasenta pakkia vaihdettiin kahdesti, enkä päässyt kehiin. Soitin Seppo Lahtiselle ja pyysin palaverin. Sopimus purettiin yhteisymmärryksessä minun pyynnöstäni. Kyllä se ymmärrettiin, ettei siellä ketään kannata väkisin pitää", kertoi Pajula.

Viime kaudella FC Haka ei katsonut hyväksi ajatukseksi päästää "Vipiä" lainalle loukkaantumisista kärsineen TP-Seinäjoen riveihin, vaan peluutti häntä seuran A-junioreissa. Tällä kaudella peliaikaa on tullut 5-6 ottelussa Salon Palloilijoiden Kakkosen joukkueessa.

"Se oli aika turhauttavaa reissata otteluihin pari tuntia ja vierasottelumatkat olivat vieläkin pidempiä. Tänne oli kuitenkin helppo tulla takaisin, koska kaikki pelaajat ovat tuttuja, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Valkeakoskella kyllä kaikki muu meni ihan mukavasti, paitsi pelaaminen. Varmasti se opetti paljon. Ammattimaisuutta tuli tietenkin siinä ympäristössä paljon lisää ja varmasti myös pelinopeutta. Vaatimustaso oli kova ja kun sai harjoitella kovatasoisten pelaajien kanssa, se on kyllä kehittänyt. sain hoidettua opiskelutkin päätökseen siellä ja kirjoitukset menivät varmasti paremmin kuin kotona olisivat menneet siellä kun meteliä piisaa", naurahti "Vipi".

Kerholle vasurin paluu kotikonnuille on iso juttu. Odotukset nuorukaisen suuntaan ovat luonnollisesti suuret, sillä ennen kauden alkua media povasi "Vipin" lyövän itsensä läpi Veikkausliigassa talvikauden harjoitus- ja liigacupotteluiden perusteella.

"Niin itsekin kyllä uskoin, että tämä olisi se kausi. Talvella pelasin kohtuullisen paljon ja mielestäni ihan hyvin. Sitten vain peliaika loppui. En oikein tiedä mikä siihen sitten tuli. Paljon olen sitä miettinyt. Sitäkin on tullut mietittyä, että lähtisinkö sinne uudelleen jos kelloa käännettäisiin takaisin. Paha sanoa, enkä kyllä osaa sillä tavalla vastata. Paljon sieltä kuitenkin tuli oppia monessa asiassa", pohtii "Vipi".

On tietenkin ikävää, ettei Valkeakoskella katsottu tarpeelliseksi tai mahdolliseksi peluuttaa "Vipiä" enempää, mutta toisaalta tämä on iso asia Kerholle ja seinäjokelaiselle jalkapallolle.

Vaikka "Vipin" sopimus kestääkin loppukauden, on selvää, että hänestä tulee jatkossa olemaan käyttöä ylempien sarjatasojen otteluissa. Kerhon leirissä ollaan joka tapauksessa erittäin tyytyväisiä siitä, että nuori mies nähdään jatkossa mustassa asussa.

"Ilman muuta haluan ponnahtaa takaisin ylös. Peliaikaa tulin hakemaan tänne. Nyt yritän auttaa Kerhoa parhaani mukaan ja katsellaan sitten mitä tapahtuu sen jälkeen", nuori mies selvitti.

Kujala tyytyväinen
Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentaja Jari Kujala otti ilomielin vastaan TP-Seinäjoen kasvatin. Kaikki tapahtui erittäin nopeassa tahdissa, mutta "Vipin" paluu kelpasi kovasti.

"Siitä on jokseenkin tarkkaan viikko kun juteltiin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen asiat ovat menneet nopeasti. Tavallaan tässä ympyrä sulkeutuu siinä mielessä, että olin silloin loppusyksyn päävalmentajana kun "Vipi" debytoi Kakkosessa. Olimme vierasottelussa Varkaudessa kaudella 2004 ja heitin "Vipin" vaihdosta kehiin. Nyt ollaan taas yhdessä", naurahti Kujala.

"Uskon "Vipin" tuovan meidän peliimme yhden lisäelementin ja varsinkin hyökkäyspäähän, vaikka se ei ole se suurin ongelma meille ollutkaan. Olemme kuitenkin tehneet sunnuntaina tänne tulevan Kiiston kanssa eniten maaleja tässä sarjassa. Silti uskon, että nyt saamme vielä lisää tehoa. Samalla uskon siihen, että "Vipi" tuo myös toiseen suuntaan apua. Tietenkin kynnys heittää nuori mies heti avaukseen on suuri sen vuoksi, että emme me ole ehtineet treenata kuin kerran ennen peliä yhdessä. Meillä on oikeasti hyvä kilpailutilanne joukkueessa tällä hetkellä ja tämä vain lisää sitä. Uskon, että saamme "Vipistä" myös johtajan kentälle. Kyllä puolessatoista vuodessa on varmasti tullut paljon lisää vaatimustason pitämiseen ja siihen, että uskaltaa vaatia muiltakin", analysoi tilannetta Kujala.

Kotiin palannut Ville Pajula debytoi Seinäjoen Jalkapallokerhon väreissä sunnuntaina kantaen selässään numeroa kuusi, joka jäi Portsmouthiin siirtyneeltä toiselta huippulupaukselta, Tero Mäntylältä, vapaaksi.
Alkuun