123 456 7890

Pennille kolmen vuoden paperi
Seinäjoen Jalkapallokerho on tehnyt kolmevuotisen pelaajasopimuksen viime kaudella huikean loppukauden TP-Seinäjoen SM-pronssia napanneessa joukkueessa pelanneen Teemu Penninkankaan kanssa.

“Penni” lukeutui joukkueen johtohahmoihin nuoren pruukilaisnipun taisteltua itsensä mitalikantaan.

Yksi parhaista esityksistä nuoren miehen kohdalla nähtiin Espoossa, missä hän kahdella maalillaan piti TP-Seinäjoen peräti kultataistelussa mukana.

Syyskierroksen saldo oli alavutelaislähtöiselle “Pennille” kuusi maalia.

Sopimuksen myötä seura haluaa antaa selkeän signaalin sen suhteen, että alueen nuorilla pelaajilla on oikeasti tulevaisuus Kerhossa.

APV:sta TP-Seinäjoen väreihin tullut “Penni” on kehittynyt parin viime kauden aikana merkittävästi ja valmentaja Tomi Kärkkäinen näkeekin pitkänhuiskeassa nuorukaisessa paljon loistavia elementtejä.

“Uskon, että jo ensi kaudella hän saa peliaikaa. Ei ehkä aivan hirveän paljon, mutta minuutteja kuitenkin. Seuraavalla kaudella haluan nähdä hänen lyövän itsensä lopullisesti läpi”, iloitsi Kärkkäinen nuorukaisen sopimuksesta.