123 456 7890

Pistejahtiin pohjoiseen
Seinäjoen Jalkapallokerhon A-junnut matkustavat sunnuntaina pistejahtiin pohjoiseen kohdatakseen jo keväällä SM-karsinnassa pelanneen Haukiputaan Pallon, jota kai voidaan pitää hieman pienimutoisena yllättäjänä.

Suurin osa itseään asiantuntijoina pitävistä jalkapallofriikeistä tuomitsi HauPan varmaksi putoajaksi keväällä, mutta toisinpa kävi ja sarjan väriläiskä säilytti paikkansa myös syyskierroksen SM-sarjassa nipistämällä pisteen HJK:lta kevään viimeisessä ottelussa.

Tuon 2-2 päättyneen ottelun viime hetkillä HJK:lla taisi olla pilkkukin, mutta siitäkin HauPa selvisi.

Syyskierros ei kuitenkaan ole Oulun kupeesta kotoisin olevalla joukkueella alkanut yhtä ammoisasti. Ensin tuli kuokkaan 5-0 PK-35:ltä vieraissa ja heti perään samoin numeroin kotona VJS:lta. Kolmannenkin ottelunsa HauPa hävisi kärsittyään 1-0 tappion vieraissa Lahden Reippaalle.

Samaan aikaan Kerho on napsinut kolmesta ensimmäisestä pelistään viisi pistettä. Ensin kaatui kotona TPS 4-1 ja sen jälkeen samoin kotikentällä VJS 3-0. Syyskierroksen kolmannessa ottelussa PK-35 osoittautui vahvemmaksi lukemin 3-1 vieraskentällä.

Sarjataulukossa Kerho on tällä hetkellä neljäntenä ja HauPa viimeisenä sijalla 12. Sarjapaikkaan vaaditaan edelleen n. 12-14 pistettä, joten Kerholle peli on todella tärkeä, kun pisteitä on nyt kasassa kuusi.

Kerhon maalinteosta ovat syyskierroksella vastanneet kolme kertaa osunut Teemu Penninkangas, kahdesti maalannut Tommi Kukila, sekä kertaalleen osuneet Miika Korpela ja Jesse Jääskeläinen. TPS:n alakerta sohi pallon kertaalleen omiin.

Esa Haanpää saa otteluun suhteellisen hyvän nipun. FC Kiistosta mainiosti alkukauden lainalla pelannut Aleksi Rouhiainen on valitettavasti sivussa reisivamman takia ja voi olla, että koko kausi on paketissa. Sen sijaan Nicolas Tuiskun tai Mikko Inkin pitäisi olla matkassa. Myös edustuksessa pelanneet Teemu Penninkangas ja Saku Koskinen lienevät matkassa.

Ottelu alkaa Haukiputaan Keskuskentällä klo 15.00.