123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho isännöi ensi perjantaina 8.3. klo 18.00 pelattavassa harjoitusottelussa Kokkolan ruotsinkielistä ylpeyttä, Gamlakarleby Bollklubbenia.

Mariannepaitainen GBK on kovassa nosteessa ja tavoitteet on siellä asetettu korkealle. Niin on tavoitteet korkealla myös Seinäjoella ja näiden kahden pohjalaisseuran kohtaaminen on yleensä ollut aina viihdyttävää seurattavaa.

Samalla SJK riveissä pääsee näkemään useammankin testimiehen sekä uunituoreet sopimuspelaajat, joten kannattaa suunnistaa perjantai-iltana Wallsportiin ja ottaa mukaan kaveritkin.

Naistenpäivän kunniaksi kaikki naiset ovat tervetulleita ilmaiseksi otteluun!

SJK:n Gert Kams valittiin jälleen Viron Maajoukkueeseen, joka kohtaa parin viikon päästä Hollannin Amsterdamissa

GBK tähtää Ykköseen

Kovilla, mutta realistisilla tavoitteilla ensi kauden Kakkosen Pohjoislohkoon lähtevä GBK, on jo tuttu joukkue Seinäjoella. Pelasivathan joukkueet kolme vuotta putkeen samassa sarjassa ja kohtasivat toisiaan useampaankin kertaan myös harjoitusotteluissa. Viimeksi kohdattiin noin vuosi sitten, kun GBK silloinkin vieraili kauden alla Seinäjoen Wallsport Areenassa harjoitusottelun merkeissä.

Tuolloin SJK voitti 5-0 luvuin ja Toni Lehtinen iski hattutempun, Patrik Lomskin ja Matti Lähitien säestäessä maaleillaan.

Viime kaudella GBK jäi Kakkosen nousukarsintapaikasta harmittavan lähelle, nousijajoukkue AC Kajaanin viedessä lohkon piikkipaikan vain viiden pisteen erolla. GBK kuitenkin osoitti olevansa kaudella huikeassa vireessä, siitä todisteena vähiten päästettyjä maaleja sekä eniten tehtyjä. Lisäksi GBK kärsi sarjassa vähiten tappioita. Nousija AC Kajaani kuitenkin käänsi useamman tasapelin voitoksi ja näin voittivat Pohjoislohkon.

Tulevalle kaudelle GBK on asettanut tavoitteekseen sarjanousun Ykköseen ja sitä silmällä pitäen ennestään laadukkaaseen joukkueeseen haetaan mukaan myös nimekkäitä vahvistuksia.

Kovimpana näistä kenties ruotsalainen 29 vuotias hyökkääjä, David Carlsson, joka pelasi 2000-luvun puolessa välissä n. 130 ottelua Veikkausliigaa Mariahamn IFK:ssa ja lainalla HJK:ssa. Carlsson tykitti niissä yhteensä 55 maalia ja oli tulokaskaudella 14 maalillaan sarjan parhaita maalintekijöitä.
Suomesta Carlsson palasi kasvattajaseuraansa Allsvenskanin IF Brommapojkarnaan ja tekee sieltä nyt siis paluun Suomen kentille GBK:n uutena sopimuspelaajana.

Kaudella 2010 GBK pelaaja yritti pysäyttää tuolloin vasta 17 vuotiasta Kalle Taimia Seinäjoen Keskuskentällä

SJK testaa useampaakin pelaajaa

Kerhon mukana on tällä viikolla ollut useampiakin testipelaajia ja näistä kenties kokeneimpana on keskiviikkona mukaan liittynyt Viron Maajoukkuemaalivahti Mihkel Aksalu. 28-vuotias Aksalu on urallaan edustanut mm. FC Floraa ja Englannin Sheffield Unitedia. SJK kaavailee miehestä ainakin alkukaudeksi korvaajaa KOMIA-turnauksessa pahasti loukkaantuneelle ykkösmaalivahti Luis Fernandolle, jonka tämä kausi saattaa pahimmassa tapauksessa olla kokonaan vaarassa.

Maanantaina SJK:n treenirinkiin liittyi myös Timo Tahvanainen, jonka kaksi edellistä kautta meni Pietarsaaren Jaron laitahyökkääjänä. Jarossa Tahvanainen pelasi kahtena kautena 45 ottelua ja iski näissä kolme maalia. Paremmin syöttelijänä tunnettu nopea Tahvanainen on voittanut nuorena myös Palloliiton taitokilpailuja.

Näiden kahden uuden testipelaajan lisäksi, mukana on edelleen toinen virolainen, vasta 19 vuotias hyökkääjä Marten Saarlas, sekä suomalaiset Juuso Simpanen, Mikael Lähde ja Juuso Aalto. FC Honkaa vielä viime kaudella edustanut Simpanen on ollut Kerhon mukana jo pidempään ja Kakkosen Pallo-Iiroissa viime kaudella keskikenttää dominoinut Juuso Aaltokin tuli mukaan jo kolmatta kertaa. Mikael Lähde on myös kutsuttu mukaan toistamiseen ja hänenkin viime kauden seura oli Veikkausliigan FC Honka.

SJK tarvitsee joka tapauksessa todella laajan ringin ensi kaudelle, sillä kaksi joukkuetta Palloliiton miestensarjoissa sekä nuorten U19 joukkue Palloliiton valtakunnallisessa sarjassa, vaatii paljon pelaajia.

Aiemmin tällä viikolla SJK myös solmi kaksi uutta pelaajasopimusta, kun ruotsalainen nuori maalivahti Joakim Jans ja serbialainen puolustaja Pavle Milosavljevic liittyivät seuraan.

SJK:n organisaation kaikilla joukkueilla on tänä viikonloppuna pelit, kun tämän perjantaina pelattavan SJK – GBK ottelun lisäksi Kerho 07 pelaa vieraskentällä Botniahallissa Vasa IFK:ta vastaan ja SJK U19 isännöi SM-Karsintalohkonsa kärkikamppailussa Oulun Luistinseuraa. Täten viikonloppuna kaikki pelaajat saavat varmasti myös peliaikaa.

SJK – GBK perjantaina 8.3. klo 18.00 Wallsport Areenalla. Liput 5 euroa, SJK Kausikortilla tai SJK Kannattajat kortilla sisään ilmaiseksi. Naistenpäivän kunniaksi kaikki naiset ovat tervetulleita ilmaiseksi otteluun! Myös lapset alle 12 vuotta sekä sotaveteraanit pääsevät ilmaiseksi.

Yläkerran pubi on taas auki ja palvelee ottelun aikana sekä ennen ja jälkeen.

Tervetuloa viihtymään Wallsportiin!