PS Kemi - SJK lauantaina klo 17:00

23.8.2018

 

SJK matkustaa Kemiin lauantaiksi ja kohtaa siellä isäntäjoukkue PS Kemin klo 17:00. Ottelu näkyy suorana ja ilmaiseksi Seinäjoella OmaSp Stadionin Kisakatsomossa, Carlsberg Sports Barissa. Ottelu näkyy lisäksi kotikoneilta maksullisten ISTV:n ja Ruutu+:n palveluiden kautta.

SJK koki maanantaina pettymyksen, kun Ilves onnistui jälleen kaatamaan SJK:n 2-3-luvuin. Siksi lauantain Kemi-ottelussa pelataan nyt kovin panoksin, kun tappio vetäisi SJK:n mukaan putoamiskamppailuun. Sarjan viimeisenä olevalle PS Kemille tappio taas tietäisi säilymismahdollisuuksien vaikeutumista. Heidän edellään olevilla IFK Mariehamnilla ja TPS:llä on ennestään kolme pistettä enemmän ja IFK:lla peli vähemmän pelattuna.

PS Kemi on ollut tällä kaudella SJK:lle kuitenkin piinaava vastustaja, sillä se on voittanut molemmat aiemmat kohtaamiset 1-0-luvuin. Tämän lisäksi Kemi onnistui kiusaamaan viime ottelussaan myös HJK:ta, pakottamalla tiukalla puolustuksella HJK:n nöyryyttävään 0-0-tasapeliin. SJK saa varautua vaikeaan vierasotteluun Sauvosaaren luonnonnurmella, sillä kotijoukkue puolustaa tiukasti tyylipisteistä välittämättä.

- Parissa edellisessä pelissään Kemi on saanut hyviä tuloksia. Tietenkin tasapeli HJK:n vieraana oli heille arvokas saavutus, varsinkin kun HJK hallitsi ottelua lähes täysin. 0-0 on siten kova tulos Kemille. Joskus näin voi kuitenkin otteluissa käydä, muistuttaa SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

- Meille tämä ottelu on tärkeä, varsinkin viime ottelun huonon tuloksen vuoksi. Kaikki Ilveksen kolme maalia tulivat meidän omista virheistä, joita ei olisi saanut tulla. Mielestäni Ilves ei pakottanut meitä niihin virheisiin, vaan me itse aiheutimme ne. Meidän täytyy käydä ne läpi tarkkaan tulevia kotiotteluita ja tulevia otteluita varten, Eremenko kertoo.

- Tämä tuleva ottelu on kuitenkin hyvin erilainen kuin kotikentällämme. Vastustaja ja kenttä ovat niin paljon erilaiset lauantaina. Meidän täytyy valmistaa itsemme mentaalisesti siihen, että peli ei varmaankaan tule olemaan niin kaunista jalkapalloa. Kenttä on siellä semmoinen, että siellä ei pelata kaunista syöttökombinaatio-jalkapalloa. Vastustaja pelaa paljon suoraviivaisemmin ja aggressiivisemmin. Siitä tulee siten kovaa taistelua jokaisesta pallosta, arvioi Eremenko.

- Me olemme siksi valmistautuneet ja valmistaneet itseämme kovaan taistelupeliin. Myös kenttä voi olla liukas tai pallo käyttäytyä vähän erilailla, joten tiedämme että pelissä voi tulla puolin ja toisin yllättäviäkin virheitä. Ne meidän pitää olla valmiita korjaamaan tai käyttämään hyväksi. Meidän pitää olla myös itse ottelussa aggressiivisia ja valmiita kamppailemaan, päättää Eremenko.

SJK:n pelaajista monella on kokemusta Kemistä aiemmin ja osalle on muutenkin tuttu se tyyli millä vastustaja todennäköisesti otteluun lähtee. Yksi semmoinen on viime ottelussa kentälle puoliajalla tullut Joonas Sundman. SJK:n oma kasvatti kävi muutaman vuoden pelaamassa Englannin Aston Villan akatemiassa ja perusbrittiläinen pelityyli on tullut tutuksi. Sundmanin esitys Ilvestä vastaan oli hyvä ja 20-vuotias puolustaja onkin pelannut tällä kaudella yhteensä 15 ottelua Veikkausliigassa. Viime kaudella Sundman pelasi 10 liigaottelua.

- Olen omaan esitykseen ihan tyytyväinen Ilves-pelissä, vaikka päästimme hieman helposti heti puoliajan alkuun sen 0-2-maalin. 0-3-maalissa oli huonoja päätöksiä monella meistä ja kaveri pääsi aivan liian vapaasti vetämään. Mutta mielestäni vastasimme siihen kuitenkin hyvin ja taistelimme aivan loppuun asti. Yritimme kovasti tulla vielä tasoihin, mutta ei ihan riittänyt. Jäi harmittamaan, sillä paremmalla syöttötyöskentelyllä olisimme mielestäni voittaneet sen pelin. Nyt teimme liian paljon helppoja virheitä, arvioi Joonas Sundman edellistä ottelua.

- PS Kemi on aina ollut vaikea joukkue pelata vastaan. He puolustavat tiiviisti, varsinkin Kemissä, jossa on vähän erilainen, pienempi kenttä. Heitä vastaan on aina ollut siis vaikeaa, mutta totta kai me lähdemme sinne voittamaan. Vastustaja on sarjan viimeisenä ja vaikka tässä jokainen peli onkin täysin oma kamppailunsa, niin kyllä se sarjatilannekin siellä vähän aina kolkuttaa takaraivossa. Siksi nämä ovat tärkeät pisteet tuoda kotiin ja uskon, että me hoidamme siellä homman, Sundman kommentoi tulevaa ottelua.

- Heidän tapansa pelata on kuitenkin tuttua minulle. Sieltä tulee varmasti aika paljon pitkää palloa ja laiturit pyrkivät laittamaan palloa koko ajan boksiin. Pitää olla niissä hereillä, ettei tule takaiskumaalia. Kärjessä Juho Mäkelän kanssa saa olla tarkkana, jos palloja hänelle tulee, muistuttaa Sundman vielä lopuksi.

PS Kemi - SJK lauantaina 25.8. klo 17:00 Kemin Sauvosaaressa.



David Hannahin PS Kemi vastassa

PS Kemissä on tapahtunut paljon tällä kaudella, kun seuraa pitkään luotsannut Jari Åhman sai potkut kesäkuun lopussa. Åhman oli ollut kemiläisten valmennuksessa kuuden vuoden ajan, joista neljä viimeisintä päävalmentajana. Hänen tilalleen nousi seurassa jo ennestään palkkalistoilla ollut urheilutoimenjohtaja David Hannah.

Skotlantilaisen Hannahin pesti oli kaikille yllätys, sillä kommenttien mukaan edes seuran työntekijät eivät tienneet seuralla olevan urheilutoimenjohtajaa. Lisää ihmettelyä on tuonut Hannahin valmentajakelpoisuus, sillä hän ei omaa Veikkkausliiga-valmentamiseen vaadittavaa lisenssiä. Hän saa valmentaa joukkuetta vain tämän elokuun loppuun ja sen jälkeen seuralla on oltava UEFA Pro -lisenssillä varustettu päävalmentaja. PS Kemi koittikin houkutella Åhmanin kakkosvalmentajana ollutta Jari Pyykölää jatkamaan seurassa vaadittavan lisenssin vuoksi, mutta tämä ei ollut siihen valmis. Muutenkin Åhmanin aikainen taustaryhmä jätti tehtävänsä PS Kemin peräsimessä.

Lisensseillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti mitään tekemistä käytännön jalkapallo-osaamisen kanssa. Ja vaikka hänen valmentajakokemuksensa onkin vaatimaton, niin entisenä Celticin, Dundee Unitedin ja monen muun seuran ammattilaispelaajana, Hannah tuntee lajin varmasti hyvin. Hän on tehnyt joukkueeseen paljon muutoksia pelaajista lähtien ja useat Åhmanin luottopelaajat ovat vaihtaneet maisemaa, samalla kun Hannah on tuonut useita uusia pelaajia tilalle. Edustusjoukkueeseen on tullut Åhmanin lähdön jälkeen kymmenkunta uutta pelaajaa. Näistä kaikkia ei ole vielä edes nähty kentällä.

Hannahin jalkapallossa asenne on kaikki kaikessa ja nykyinen PS Kemi onkin taistellut viimeiseen asti jokaisesta pisteestä, pätkääkään välittämättä hienouksista tai tyylipisteistä. Hannah johtaa joukkuetta intohimoisesti ja äänekkäästi kentän laidalla. Tärkeintä on puolustaa tiukasti, taklata kovaa ja pistää palloa koko ajan nopeasti eteenpäin vastustajan boksiin.

Uusi pelisysteemi toimiikin erityisesti joukkueen hyökkääjänä pelaavalle Juho Mäkelälle, joka on aina nauttinut kun palloja sataa paljon hänen ulottuvilleen. 35-vuotias Mäkelä osaa muuntaa keskitykset maaleiksi. Aikonaan SJK:ssakin piipahtanut, kaksinkertainen Veikkausliigan entinen maalikuningas, on saanut Hannahin aikakaudella myös kapteeninnauhan hihaansa. Mäkelä on PS Kemin paras maalintekijä kuudella maalillaan.

Toinen kokenut asennepelaaja löytyy maalitolppien välistä, kun 38-vuotias Mikko Vilmunen nousi ykkösmaalivahdiksi, Oskari Forsmanin siirryttyä elokuussa FC Lahteen. Vilmunen oli joukkueen sankari edellisessä HJK-vierasottelussa, kun hän pysäytti kaikki HJK:n yritykset ja hänet valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi.

Hannahin aikakaudella PS Kemi on pelannut kahdeksan ottelua, voittanut niistä yhden ja saalistanut kolme tasapeliä. Näistä kotona PS Kemi on pelannut vain kaksi ottelua, eikä se ole hävinnyt kumpaakaan. Ensimmäisessä se tasasi pisteet FC Hongan kanssa ja toisessa KuPS kaatui 3-2-luvuin. Siten Kemin Sauvosaari näyttää sopivan erinomaisesti Hannahin jalkapallofilosofiaan.



Hatakka ja Sarajärvi taas mukana

Entinen PS Kemin hyökkääjä, jo kolmatta kautta SJK:ssa pelaava 24-vuotias Billy Ions, on kärsinyt loukkaantumisista tällä kaudella. Ensin talvella laitettiin kuntoon miehen vanhaa vammaa pienellä operaatiolla, jonka jälkeen hänen olisi pitänyt olla kunnossa tämän kauden alussa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kuntoutuminen venähti odotettua pidemmäksi. Kentälle paluun jälkeen tuli uutta alaraajavammaa, joka on pitänyt miestä jälleen sivussa. Pelikunto on siten jäänyt heikoksi ja vaikka Ions onkin nähty mukana kentällä tällä kaudella kahdeksassa pelissä, ei samanlaisia otteita ole nähty kuin aiemmilla kausilla ja minuutit ovat jääneet vähäisiksi.

SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko myönsikin jo aiemmin, että Ionsin kohdalla kenties hätiköitiin aiemmin paluun kanssa, kun pelaajista oli pulaa. Tällä hetkellä hyökkäykseen on kuitenkin vaihtoehtoja, kun mukaan liittyivät Denys Oliinyk ja Shahdon Winchester. Tuo kaksikko onkin ollut tehokas. Oliinyk on pelannut neljä ottelua ja tehnyt kaksi maalia ja syöttänyt yhden. Winchester puolestaan on tehnyt yhden ja ollut järkkäilemässä peräti kolmea maalia, pelaamissaan kahdessa ottelussa. Siten Ions saa parannella toistaiseksi itseään rauhassa kuntoon, eikä hän ole mukana Kemin reissulla. Kunnossa oleva Ions, voisi tuoda rutkasti lisää tulivoimaa SJK:n maalinteko-ongelmista kärsivälle joukkueelle. Toistaiseksi SJK:n paras maalintekijä on keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen, joka teki kauden viidennen maalinsa Ilvestä vastaan viime ottelussa.

Toinen pitkään sivussa ollut pelaaja, puolustaja Dani Hatakka, on aloittanut jo harjoittelun joukkueen mukana viime viikolla ja on mukana kokoonpanoa valittaessa. Hatakka ehti pelata alkukaudesta seitsemän ottelua, kunnes alaraajavamma pakotti hänet kuntoutukseen. 24-vuotias Hatakka on kuulunut jo Suomen A-maajoukkueenkin rinkiin ja pelannut ammattilaisena Norjan pääsarjassa. SJK:n riveihin hän liittyi viime kaudella lainasopimuksella Norjan pääsarjasta ja lainasta tehtiin pysyvä siirto tälle kaudelle. Samoin laitapelaaja ja oma kasvatti Jesse Sarajärvi, on palannut mukaan harjoituksiin ja on taas Eremenkon käytettävissä kokoonpanoa Kemiin valittaessa.

Edellisistä otteluista on SJK:lta puuttunut keskikentän johtaja Mehmet Hetemaj, joka kuuluu myös joukkueen kapteenistoon. Hetemaj missaa myös tämän lauantain ottelun alarajaavamman vuoksi. Hetemaj on kuitenkin jo kuntoutumassa pelikuntoon.

Koko kauden operaation vaatineen vamman vuoksi missannut Obed Malolo, on jo aloittanut omatoimisen kevyen lajiharjoittelun, mutta häntä voidaan odottaa aikaisintaan vasta noin kuukauden päästä mukaan kontaktia vaativaan harjoitteluun. 21-vuotias helsinkiläissyntyinen Malolo, on edustanut SJK:ta kahden kauden ajan. Hänen pikkuveljensä Robbie Malolo edustaa SJK:n akatemiaa ja isoveli Jeremie kävi aikoinaan SJK:n mukana testissä jo talvella 2015.

Pelikieltoja ei ole ja loukkaantumisista palaavien pelaajien lisäksi harjoituksissa on nähty noin 20 pelaajaa, joten laajalla ringillä päästään matkaan kohti Kemiä ja Eremenkolla on jopa useita vaihtoehtoja kokoonpanoa miettiessä. Voitto kuitenkin tarvitaan, jotta Eremenko voi keskittyä pelin parantamiseen loppukauden aikana, tippumiskamppailun sijasta.

Alkuun