123 456 7890

SJK Reservien vauhti ei hyytynyt vieläkään Kolmosessa vaan GBK/2 kaatui vahvan toisen puoliajan ansiosta. Ressut johtaa sarjaa 10 peräkkäisellä voitolla, mutta JBK vaanii silti ainoastaan kolmen pisteen päässä.

GBK/2 – SJK 0-3 (0-0)
55 min 0-1 Jesse Hautala
70 min 0-2 Kalle Taimi
90 min 0-3 Petri Huttu rp.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä kotijoukkueen liikkuessa kentällä hyvin. Pisteitä on jaettava nuorelle kokkolalaisryhmälle myös yrityksestä pelata pelkän sumputtamisen sijaan. Kerholla oli avausjakson aikana kolme neljä puolittaista paikkaa, joista hyvänä päivänä olisi maalitili saattanut avautua, mutta tällä kertaa tauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.

Kuparinen rikkoontui, kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia. Mikko Väänänen tarjoili Jesse Hautalalle, joka jatkoi maalitehtailuaan siirtämällä Reservit johtoon. Avausosuman jälkeen Kerholla oli pari loistavaa paikkaa jo mennä menojaan, mutta Mikael Muurimäki epäonnistui läpiajosta sekä yksin että Joonas Kuivalaisen kanssa.

70. minuutilla SJK kuitenkin onnistui karistamaan kotijoukkueen kannoiltaan, kun Petri Hutun antamasta kulmasta Kalle Taimi osui tolppien väliin. Loppulukemat viimeisteli pilkulta Huttu itse GBK:n puolustajan kaadettua Muurimäen rangaistusalueen sisällä ottelun viimeisessä tilanteessa.

Kerhon maalilla nähtiin tänään vielä A-juniori-ikäinen Tuomas Karjanlahti, joka tuli paikkaamaan pikakomennuksella Närpiön Kraftiin lainalle lähtenyttä Tomas Kariketta.

Seuraavaksi Kerho kohtaa sarjan ensimmäisen kierroksen päättävässä matsissa FC Kiisto A-Teamin kotonaan. Ottelu pelataan Nurmon Pallonurmella maanantaina 2.7. ja se alkaa klo 19.00. Tervetuloa seuraamaan viihdyttävää Kolmosen futista paikan päälle!

SJK Reservit: Tuomas Karjanlahti, Petri Huttu, Petri Niemi, Kalle Taimi, Mikko Väänänen, Janne Hosio, Toni Kujala (20. Jesse Hautala), Saku Koskinen (75. Jukka Yli-Renko), Lasse Männikkö (57. Joonas Kuivalainen), Mikael Muurimäki, Samir Bouroussi