123 456 7890

Ressuille täysi tusina
ABC – SJK Reservit 0-2 (0-2)
11 min 0-1 Johannes Saranpää
27 min 0-2 Olli Rintamäki

SJK Reservit otti kauden 12. voittonsa Vaasan Piirin Nelosessa kaatamalla sarjajumbo ABC:n Vaskiluodossa.

– Peli pyöri ensimmäisellä puoliajalla ihan hyvin, mutta isäntien maalilla Mikael Hakala otti 3-4 aivan huikeaa torjuntaa ekalla jaksolla pitäen numerot pieninä, kertoi joukkueen vastuuvalmentaja, Jari Kujala.

Vieraiden ensimmäisen maalin viimeisteli tiistaina Sisu-Pallon verkkoa heiluttanut keskikentän valtias, Johannes Saranpää. “Jossu” laukoi pallon paristakympistä verkkoon maalivahdin haroessa ilkeän pompun myötä tyhjää.

Toisen maalin viimeisteli Olli Rintamäki jo ennen kuin puoli tuntia oli ehditty tahkota täyteen. “Rintsille” osuma oli kauden viides.

– Toisella puoliajalla peli hieman lopahti. Voi olla, että osalla painoi tiistai jaloissa, vaikka koitettiinkin piristää peliä vaihdoilla. Pitää kuitenkin olla ihan tyytyväinen vierasvoittoon ja nollapeliin, jatkoi Kujala.

Vieraiden maalilla Tomi Peltokangas nappasi alussa pari ilkeää vetoa ja teki toisellakin puoliajalla isäntien lähentelyt tyhjiksi.

– Huonompi uutinen oli se, että Henri Saranpään käsi murtui tiistain ottelussa ja hänellä on nyt sitten kipsi kädessä kolmisen viikkoa, harmitteli Kujala pelipäivänä saamaansa tietoa.

Kujalan onni on se, että joukkueella on käytössään todella laaja ja laadukas materiaali.

SJK Reserveillä on nyt 15 pisteen johto sarjan kärjessä ennen perjantain otteluita.

SJK Reservit: Tomi Peltokangas, Juho Pajula, Samuli Mäenpää (72. Herman Mäenalanen), Vesa Kivimäki, Petri Niemi, Jesse Hautala (63. Juuso Koskela), Joonas Kuivalainen (70. Matias Lampinen), Petri Huttu, Johannes Saranpää, Ville Pakkala, Olli Rintamäki (54. Jussi Kankaanpää)