123 456 7890

SJK on tehnyt pelaajasopimukset viime kaudella Ilvestä edustaneiden Reuben Ayarnan ja Emile Paul Tendengin kanssa. Molempien sopimukset kattaa kauden 2018 ja niissä on optio kaudesta 2019. Molemmat pelaajat olivat mukana voittamassa Veikkausliigan pronssimitaleita kauden päättyessä. Tendeng valittiin liigan parhaaksi pelaajaksi kaudella 2016 ja Ayarna on vahvasti ehdolla tuohon titteliin päättyneellä kaudella.

Molemmat pelaajat ovat osoittaneet kykynsä ja taitonsa parin viime kauden aikana Veikkausliigassa. Kaikki Veikkausliigaa seuraavat tietenkin tietää kuinka kovan tason pelaajista on kyse ja he tulevat omilla vahvuuksillaan vahvistamaan meidän joukkuettamme, kommentoi SJK:n päävalmentaja Tommi Kautonen kaksikkoa.

Keskikenttäpelaaja Reuben Ayarna oli päättyneen kauden paras Veikkausliigapelaaja, jos mittarina käytetään joka ottelusta jaettuja IS-tähtiä joita hän keräsi eniten. Ayarna kuului myös Ilveksen kapteenistoon ja on urallaan pelannut Veikkausliigan lisäksi Ruotsin Allsvenskanissa GAIS:n ja Häckenin paidassa.

– Olen itseasiassa hyvin innoissani liittyessäni SJK:hon. Kun olemme pelanneet siellä Ilveksen kanssa, olen ollut todella otettu seuran fasiliteeteistä ja siitä millainen seura SJK on. Juttelin myös entisten SJK-pelaajien kanssa ja he kaikki kertoivat pelkästään hyviä asioita seurasta ja seuran ilmapiiristä. Olen myös jutellut seuran jalkapallotoimenjohtajan ja uuden päävalmentajan kanssa ja se intohimo ja kunnianhimo mikä heillä on, oli ratkaiseva tekijä. Joten olen oikein tyytyväinen ottaessani tämän uuden askeleen urallani, sanoo Reuben Ayarna

Hyökkäävä keskikenttämies tai laitapelaaja Emile Paul Tendeg, valittiin kaudella 2016 Veikkausliigan parhaaksi pelaajaksi, parhaaksi keskikenttämieheksi ja hän antoi eniten maalisyöttöjä. Kaudella 2017 hän kärsi pienistä loukkaantumisista, mutta pelasi silti yli kaksikymmentä ottelua ja teki niissä yhden maalin sekä syötti kolme.

On minulle kunnia olla osa SJK:ta ja olen iloinen tästä siirrosta. SJK on yksi Suomen suurimpia seuroja, joka on voittanut pokaaleja ja tämä on minulle uusi haaste urallani. En malta odottaa että pääsen tapaamaan uudet joukkuekaverini ja kaikki seuran kannattajat. Toivon että saavutamme jotain mahtavaa yhdessä. Itse lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, sanoo Emile Paul Tendeng.

Molemmat pelaajat lähtevät viettämään ansaittua lomaa, mutta he palaavat Suomeen ja tulevat SJK:n harjoituksiin joulukuussa 2017, kun kauteen 2018 valmistautuminen alkaa.

SJK:n kausikorttimyynti alkaa maanantaina 6.11. vapaassa myynnissä. Sitä ennen vanhoilla kausikorttilaisilla on mahdollisuus uusia omat paikkansa.

Ayarna Ilves paidassa. Kuva Juha Tamminen, luvaton käyttö kielletty

Reuben Ayarna

Ghanan Accrassa 22. lokakuuta vuonna 1985 syntynyt, 178-senttinen Reuben Ayarna, omaa kotimaansa lisäksi Ruotsin kansalaisuuden. Hän aloitti jalkapallon juniorina Ghanassa, mutta päätyi nuorena opiskelujen myötä yhdysvaltoihin ja siellä lukiosarjoissa pelanneen Boston College Eaglesin riveihin. Pelipaikaltaan hän on puolustava keskikenttäpelaaja.

Ensimmäinen ammattilaisseura oli Ruotsin pääsarja Allsvenskanissa pelannut GAIS kaudella 2008. Ayarna edusti göteborgilaisseuraa neljä kautta putkeen, nousten joukkueen tähdeksi ja kannattajien suosikkipelaajaksi. GAIS kuitenkin putosi pääsarjasta kauden 2012 päätteeksi ja Ayarna teki sopimuksen kaudesta 2013 pääsarjan BK Häckenin kanssa.

Häckenissä peliaika jäi kuitenkin vähiin ja kulttipelaajaksi noussut Ayarna teki paluun GAIS:n riveihin seuraavalla kaudella. Hän pelasi GAIS:n paidassa Superettanissa, toisella sarjatasolla kaksi kautta, ennen siirtymistään Suomeen ja Ilveksen paitaan. Ruotsissa hän pelasi 98 ottelua Allsvenskanissa ja 38 ottelua Superettanissa.

Ilveksen kanssa hän teki 1+1-mallisen sopimuksen kaudelle 2016. Hän nousi nopeasti joukkueen luottomiehiin, pelaten lähes täydet minuutit 30:ssä ottelussa ja Ilves käytti hänen optionsa kaudelle 2017. Päättyneellä kaudella hän pelasi kahta ottelua vaille kaikki pelit. Hän nousi koko Veikkausliigan tähdeksi, keräten eniten IS-tähtiä ja hän on vahvasti ehdolla kauden parhaan pelaajan palkintoon. Veikkausliigassa pelejä on tullut kasaan 61.

Ayarna siirtyy SJK-paitaan vapaalla siirrolla. SJK teki hänen kanssaan vuoden mittaisen sopimuksen ja siinä on optio kaudesta 2019.

Tendeng Ilveksen paidassa. Kuva Juha Tamminen, luvaton käyttö kielletty

Emile Paul Tendeng

Senegalissa, Ziguinchorissa, 31. joulukuuta 1992 syntynyt Emile Paul Tendeng, on 172-senttinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Pelipaikka löytyy joko hyökkääjän alapuolelta pelintekijän paikalta tai molempijalkaisena jommalta kummalta laidalta.

Tendengin ensimmäinen ammattilaisseura oli Senegalin pääsarjassa pelaava Casa Sports, jota hän edusti kaudet 2009-2015. Casa Sportsin kanssa hän voitti liigmestaruuden sekä cupin mestaruuden kertaalleen. Tendeng voitti maalikuninkuuden kaudella 2009-2010. Hän kävi kaudella 2013 lainasopimuksella Romanian pääsarjassa FC Vasluin riveissä, jossa pelasi kuusi ottelua. Kauden 2015-2016 hän pelasi vielä kotimaansa pääsarjassa AS Douanesissa. Tendeng on pelannut myös Senegalin maajoukkueessa ystävyysottelussa Chileä vastaan vuonna 2013 sekä alle 23-vuotiaiden maajoukkkueessa kuusi ottelua.

Tampereen Ilves löysi Tendengin riveihinsä kaudeksi 2016 ja tuolloin 23-vuotias peluri nousi välittömästi tähdeksi Veikkausliigassa. Hän pelasi 28 ottelua, teki niissä 7 maalia ja antoi peräti 9 maaliin johtanutta syöttöä. Hänet valittiin kauden päätteeksi Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi, parhaaksi pelaajaksi ja hän keräsi eniten syöttöpisteitä. Monet seurat olivat hänen perässään ja HJK koitti ostaa Tendengiä Ilvekseltä. Sopimus Ilveksen kanssa kuitenkin jatkui kaudella 2017. Hän kärsi pikkuloukkaantumisista ja uudenlaisen pelitavan myötä pelipaikka vaihtui paikasta toiseen. Silti Tendeng pelasi 21:ssä ottelussa ja teki niissä yhden maalin sekä antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä.

Tendeng siirtyy SJK-paitaan vapaalla siirrolla. SJK teki hänen kanssaan vuoden mittaisen sopimuksen, jossa on optio kaudesta 2019.