123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon hyökkääjä Roope Riski nousee mukaan Suomen maajoukkueeseen. Suomi kohtaa sunnuntaina 9.10. MM-karsinnoissa Kroatian Tampereen Ratinalla.

25-vuotias Roope Riski on urallaan edustanut Suomen maajoukkuetta neljässä ottelussa ja tehnyt niissä yhden maalin. Riski ei ole kuitenkaan pelannut Suomen paidassa EM- tai MM-karsintaotteluissa. Debyytti ja samalla debyyttimaali syntyi tammikuussa 2015, kun Riski teki Suomen ainoan maalin 1-0-voittoon päättyneessä harjoitusottelussa Ruotsia vastaan Abu Dhabissa.

Mahtava fiilis. Aamulla sain soiton ja kutsun mukaan. Olin vähän toki jo osannut odottaakin kutsua, kun joukkueessa on ollut nyt pari loukkaantumista ja poissaoloa. Kauteni on mennyt hyvin, joten siinä mielessä mielestäni ihan ansaittu kutsu. Nyt pääsen ensimmäistä kertaa mukaan kunnon maajoukkuetapahtumaan, joten on kyllä todella hyvä fiilis, kommentoi Roope Riski kutsun jälkeisiä tunnelmiaan.

Koko SJK-väki onnittelee Riskiä maajoukkuevalinnasta ja toivottaa parasta mahdollista menestystä sunnuntain otteluun Kroatiaa vastaan. Roope Riskillä on sopimus SJK:n kanssa kaudesta 2017.

Suomen maajoukkueessa on mukana ennestään SJK:n puolustaja Juhani Ojala, jolla niin ikään on sopimus SJK:n kanssa kaudesta 2017.

Suomi – Kroatia MM-karsintaottelu Tampereen Ratinassa sunnuntaina 9.10. klo 19.00. Ottelu näkyy suorana YLE TV2:ssa.

Riski on maajoukkuetauon aikana jo kymmenes SJK-pelaaja, joka kutsuttiin maajoukkuetehtäviin. Lisäksi SJK:n maalivahtivalmentaja Jori Särkkä on Suomen U19-maajoukkueen mukana Belgiassa. MM-karsintoja pelaa Suomen maajoukkuekaksikon lisäksi Viron maajoukkueen Mihkel Aksalu ja Andorran maajoukkueen Marc Vales.

Veikkausliiga jatkuu SJK:n osalta perjantaina 14.10. klo 18.30, kun SJK isännöi OmaSp Stadionilla FC Lahtea. Ottelun liput myynnissä SJK Shopissa ja SJK:n verkkokaupassa.