RoPS kotona perjantaina

30.5.2008

RoPS kotona perjantaina
Seinäjoen Jalkapallokerho sai Suomen Cupin viidennen kierroksen arvonnassa kotiottelun Veikkausliigassa pelaavaa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Julkisuudessa liikkuneista huhuista ja RoPS:n nettisivuilla ilmoitetusta virheellisestä ajankohdasta huolimatta ottelu tullaan pelaamaan Seinäjoen Keskuskentällä kesäkuun 6. päivänä, eli ensi viikon perjantaina. Ottelu alkaa klo 19.00.

Sopivan ottelupäivän löytäminen osoittautui yllättävänkin hankalaksi, vaikka RoPS:lla ei ole edes liigaotteluita tällä hetkellä koko Veikkausliigan ollessa tauolla EM-kisojen takia.

Viime tiistaina, jolloin Kerho haki jatkopaikan Kauhajoelta nylkemällä melko hampaattoman Karhun numeroin 4-1, oltiin heti yhteydessä samaan aikaan Alavetelissä IK Myranin 6-1 pudottaneeseen Rovaniemen Palloseuraan ja kaavailtiin alustavasti ottelupäiväksi tiistaita 10. kesäkuuta. Joukkueenjohtaja Arto Havuselalla ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut lopullista varmuutta sen enempää Keskuskentän varaustilanteesta kuin muistakaan mahdollisista esteistä. Niinpä Havusela lupasi olla uudelleen yhteyksissä ja olikin heti keskiviikkoaamuna. RoPS:n joukkueenjohtajan Jorma Turpeenniemen tavoittaminen ei kuitenkaan onnistunut, joten Havusela jätti Turpeenniemen vastaajaan viestin. Myös RoPS:n toimitusjohtajan, Jouko Kiistalan tavoittaminen osoittautui vaikeaksi tehtäväksi, sillä hän on parhaillaan lomamatkalla.

Keskiviikkona kävi ilmi, että naapurikentällä pelataan Superpesistä Seinäjoen Maila-Jussien toimesta. Myös Keskuskenttä todettiin varatuksi Seinäjoen Urheilijoiden käyttöön. Pelkästään näiden yksityiskohtien vuoksi tiistai osoittautui mahdottomaksi päiväksi hoitaa ottelutapahtuma kunnialla läpi.

Listalle voidaan vielä lisätä se, että tiistaisin pelataan Prunttimäessä Seinäjoen Energialiigaa, joka puolestaan sitoo melkoisen määrän kaupungin junioreista niin Sepsi-78:sta, Sisusta, kuin TP-Seinäjoestakin sinne. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että siellä ovat nuorten pelimiesten vanhemmat, eli toimitsijoiden saamien kyseiseen cupin kamppailuun olisi ollut hankalaa. Myös TP-Seinäjoen Nelosessa pelaava edustusjoukkue pelaa tiistaina vierasottelun Kauhajoen Karhun kakkosta vastaan, eli näin nuorten pelaajien käyttäminen cupin ottelussa olisi ollut mahdotonta.

Tiistaina nuorista debytoi Kerhon väreissä Juho Pajula ja Esa Haanpään valmentamasta ryhmästä on ainakin Ville Pakkalalla, Timo Rauhalalla, Anssi Syrjämäellä ja varmasti muutamalla muullakin mahdollisuus päästä kokeilemaan siipiään Kerhon väreissä jossakin vaiheessa, mahdollisesti jopa liigajoukkuetta vastaan.

Kerhon puolelta oltiin yhteydessä siis Palloliittoon, esitettiin faktat ja pyydettiin siltä taholta ratkaisua tilanteeseen. Suomen Palloliiton kilpailupäällikkö, Petteri Lindblom, on näin ollen määrännyt ottelun pelattavaksi perjantaina 6. kesäkuuta. Myös Lindblom yritti olla yhteydessä Rovaniemelle siinä onnistumatta.

On selvää, että koko seinäjokelainen palloiluväki toivoo RoPS:n pääsevän otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä Veikkausliigajoukkueiden vierailut Seinäjoelle ovat sen verran harvinaista herkkua, ettei niitä ihan joka kaudella nähdä.
Alkuun