123 456 7890

Runomitalla vai pohjalaisella asenteella?
Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa sunnuntaina Iisalmeen, tuonne Vänrikki Stoolista tuttuun Koljonvirran maisemaan, kohdatakseen isäntäjoukkue Pallokerho 37:n Sankarniemen Stadionilla, missä mustapukuiset ottivat viime kaudella maukkaan 4-2 (1-1) -voiton.

Ylä-savolainen, Olvistakin tuttu, kaupunki vilisee legendoja Sven Tuuvasta nykyisin joukkuetta valmentavaan potentiaaliseen europarlamentaarikko Atik Ismailiin, joka viime kaudella johdatti heittopussiksi povatun ryhmän turvallisille vesille. Kerholle PK-37 oli kuitenkin mieluisa vastustaja, sillä kulttuuriharrastustaan vaalimassa olleen Ismailin jätettyä Seinäjoen keikan väliin, vei kotijoukkue tuossa ottelussa täysin jalkoihin jäänyttä Pallokerho 37:aa mielin määrin voittaen lopulta 3-0.

Kauden ensimmäisessä, Iisalmessa pelatussa, ottelussa maaleista vastasivat Kerhon puolesta kahdesti osunut nykyinen musta hurmuri, Jani Asuintupa, sekä Marko Huttu ja Tommi Haanpää. Kotijoukkueen maalit tuossa 4-2 -vierasvoitossa tekivät John Keister, sekä Juho Ruotsalainen. Seinäjoella kotijoukkueen maalit kirjattiin 3-0-voitossa Jussi Kankaanpäälle, Petri Niemelle ja Juha Etelä-Aholle.

Tällä kaudella PK-37 on aloittanut kauden varsin tahmeasti, eikä ihme, että riveihin värvättiin jälleen jo viime kaudella ryhmässä esiintyneet John Keister ja Andr. Luonnollisesti kaksikko sattuu debytoimaan juuri Kerhoa vastaan tällä kaudella sunnuntain koitoksessa.

Kuudesta pelaamastaan ottelusta sini-valkoisissa esiintyvä perinteikäs seura on onnistunut voittamaan vain yhden kaadettuaan pietarsaarelaisen JBK:n kauden avauksessa 2-1 (2-0) Petri Hätisen ja Anssi Lipposen osumilla. FCJ Blackbirdia vastaan iisalmelaiset hakivat vielä 1-1 (0-0) -tasapelin toisessa ottelussaan Samuli Pelttarin maalin turvin, mutta sen jälkeen tilille on kirjattu vain tappioita.

FC Santa Claus kaatoi vieraansa 2-1 ja FC OPA haki pinnat Iisalmesta samoin numeroin. Sen sijaan Seinäjoella Kerholle hävinnyt FC Vaajakoski nöyryytti isäntiä todella tylysti lukemin 5-0. Vaasassa PK-37 kärsi VIFK:lle kuitenkin vain 3-1 -tappion, eli ei tästä mikään läpihuutojuttu ole Kerholle tulossa.

Kerhon seitsemästä sarjapelistä viisi on päättynyt mustapukuisten voittoon. Viimeksi kaatui perjantai-illan huumassa Pietarsaaren JBK Prunttimäen viheriöllä 3-1 (1-1) Juha Etelä-Ahon, Tommi Haanpään ja Marko Hutun maaleilla. Sitä edelsi kirvelevä kotitappio VIFK:lle numeroin 2-1. Vieraskentillä Kerhon peli on tulosten valossa mennyt sujuvasti, sillä kaikki kolme vierasottelua on voitettu. Kauden avauksessa nöyrtyi GBK 4-1, sitten Norrvalla FF 2-1 ja päätteeksi FC Santa Claus 2-1.

Isäntäjoukkueen kuudesta maalista ovat tähän mennessä vastanneet edellä mainitun kolmikon lisäksi Tuomas Halonen, sekä Atikin poika, Ali Koljonen. Hätisellä maaleja on tilillään kaksi.

Veikkausraadit ovat puolestaan tähän mennessä mieltyneet PK-37:n pelaajista erityisesti kuusi sakaraista saalistaneeseen Tuomas Haloseen, sekä kahden tähden Lasse Vornaseen ja yhden tuikkivaisen tililleen saaneeseen maalivahti Jyri Junnilaiseen.

Viime kaudella maaleja miltei mielikuvituksellisella teholla paukuttaneen Kerhon tehokkaimmat viimeistelijät ovat tällä kaudella olleet kolme maalia mieheen tehneet Mikael Muurimäki ja Tommi Haanpää. Kahden osuman tykkejä ovat Juha Etelä-Aho, Marko Huttu ja Ville Pajula. Tiitus Lehtinen ja Petri Huttu ovat viimeistelleet kertaalleen.

Sakaraissaldo on Kerhon osalta seitsemän tähteä keränneen Ville Pajulan hallussa. Kakkosena listalla on viisi tähteä poiminut Mikael Muurimäki. Juha Etelä-Aho ja Petri Huttu ovat saaneet kolme tähteä mieheen, Tommi Haanpää ja Mikko Väänänen puolestaan ovat kahden tähden taistelijoita. Yksi tähti on annettu kummallekin maalivahdille, eli Aki Lyyskille ja Petri Välimäelle, sekä Tiitus Lehtiselle.

Kerhon väreistä ovat sunnuntain ottelusta varmuudella sivussa askeettisten spartalaisten oloihin tuntumaa hakeva Jukka-Pekka Salminen, sekä Saranpään veljekset, Johannes ja Henri. Miika Asunmaan on jo todistettavasti nähty kävelevän omin jaloin, mutta selkä kiusaa edelleen, eli “Millä” ei edelleenkään nähdä kokoonpanossa. Mikael Muurimäellä, Toni Kujalalla ja Aki Lyyskillä on ollut vaivoja viikolla, joten ei tässä vieläkään millään leveällä materiaalilla lähdetä sotia voittamaan. Jospa laatu kuitenkin korvaisi loppupeleissä määrän, sillä vain yksitoista taistelijaa mahtuu kerrallaan kentälle. Hyvä uutinen on tietenkin se, että Tiitus Lehtisen limppumainen nilkka on palautunut entiselleen ja nuorukainen palaa takalinjoille.

Näillä eväillä yritetään Iisalmessa selvitä pikkuisen paremmin kuin venäläisruhtinas, Mihail Petrovits Dolgoruki, jolta lähti henki Suomen Sodan taistelussa Koljonvirralla. Matsi alkaa Sankarniemellä klo 18.30.