123 456 7890

Salli toppuuttelee innokkaimpia
Vaikka Tampereen Ilves vaikuttaa paperilla siltä, että joukkue pelaa ihan väärässä sarjassa tahkotessaan Kakkosta, toppuuttelee joukkueen toinen valmentaja, seinäjokelaiskasvatti Janne Salli, innokkaimpia.

– Vielä ei ole mitään kirkossa kuulutettu. Ei tämä mikään läpihuutojuttu ole meille. Olihan PoPallakin monen vuoden ajan hiukan samantyylinen joukkue Kakkosessa, eikä se niin vain sieltä noussut. Se, että meillä on joskus liigassa pelanneita pelaajia, ei tuo vielä yhtään sarjapistettä, painottaa Salli.

Lähtökohtaisesti tupsukorvien Allstars-jengi vaikuttaa kuitenkin sellaiselta, ettei sen pitäisi hukata kymmentäkään pistettä Kakkosessa, vaan oikeasti kävellä seuraavalle sarjaportaalle.

– Ei se niin kuitenkaan käytännössä ole. Siihen vaikuttaa paljon myös vastustajan tekeminen. Monikaan ei takuulla lähde pelaamaan ns. tavallista peliään meitä vastaan. Sen huomasi aikoinaan Hakassakin, että ei se niin helppoa ole pelata yhdeksän miehen puolustusta vastaan. Aika moni tulee varmaan kesällä Tammelaan pelaamaan siten, että “kun nyt jotain saisi mukaan” ja siinä on sitten meillä kyllä hommaa, jatkaa Salli.

Vaikka Barnsleyssäkin pelannut entinen A-maajoukkuemies ehkä osaakin pitää päänsä kylmänä, tulokset ja odotukset ovat oma juttunsa. Alkukauden viidessä ottelussa Ilves on takonut jo 20 maalia, vaikka “Tsaari”, Valeri Popovits, ei ole vielä pelannut minuuttiakaan. Eli sitä rataa.

– Ei tämä nyt niin vahvaa ole vielä ollut. Ensimmäiset puoliajat ovat olleet monissa peleissä aika hyviä, mutta tiistaina juuri kontattiin Valkeakoskella. Toki olosuhteet olivat ulkona pelatussa ottelussa kyllä aika lailla toisenlaiset kuin mihin olemme tottuneet, mutta se ei ole mikään selitys. Aika hidasta kävelyä oli tekeminen. Olen melko yllättynyt, jollei joukkue siitä ota opikseen ja herää, Salli kommentoi Ilveksen 2-1 -tappiota Valkeakosken Kosken-Pojille.

Vaikka Salli ansiokkaasti yrittääkin saada ennakkosuosikin viitan valumaan pois Ilveksen henkarilta, ei tuo oikein vakuuttavalta kuulosta. Ilves on Kakkosen Lohko B:n ylivoimainen suosikki. On erittäin mielenkiintoista nähdä entinen Sepsi-78:n junnu, joka debytoi TP-Seinäjoen asussa 15-vuotiaana Ipswich Townia vastaan miesten peleissä, entisessä kotikaupungissaan. Kokemusta ja pelisilmää löytyy takuuvarmasti. Kelpaisi kyllä Kerhollekin!

Lauantain ottelu SJK – Ilves pelataan Wallsport Areenassa klo 18.00 lauantaina.