Sarjakakkonen kaatui OmaSp Stadionilla

9.7.2018

 

SJK on kolmen ottelun tappiottomassa putkessa, kun se kaatoi Veikkausliigassa toisena olevan RoPS:n 2-1 luvuin. Samalla voitto oli kauden ensimmäinen kerta, kun SJK voittaa toisen ottelun putkeen. Esitys oli mainio ja SJK pelasi taktisesti RoPS:n pois omista vahvuuksistaan. RoPS-leirissä odotettiin varmasti kovaa prässiä, mutta SJK iskikin vasta keskikentän tietämillä ja antoi RoPS:n pallotella palloa omassa päässään. Kun pallo saatiin, liikutteli SJK syötellen sen omalle hyökkäysalueelle. Maalipaikat olivat kuitenkin molemmilla harvassa ja kuparinen rikkoontui vasta toisella puoliskolla. RoPS pääsi vielä lopussa kaunistelemaan lukuja, mutta SJK oli jo mennyt menojaan. Seuraavana SJK saa vastaansa vierasottelussa Turun Interin. Ottelu pelataan jo ensi lauantaina klo 19:00.

SJK - RoPS 2-1 (0-0)
1-0 63 min Anders Bååth
2-0 72 min Johannes Laaksonen
2-1 90+4 min Lucas Lingman

SJK antoi pallonhallinnan suosiolla RoPS:lle ottelun alussa. SJK asettui tiiviiseen puolustukseen, eikä antanut oikeastaan minkäänlaista prässiä RoPS:n puolustajille pelin avaamisvaiheessa. Mutta jos RoPS tiputti maalivahti Antonio Reguerolle asti, SJK prässäsi. Pallonriiston jälkeen SJK yritti päästä nopeaan vastahyökkäykseen, mutta jos siihen ei ollut tilaisuutta, eteni SJK pallonhallinnan kautta. Billy Ions nousi kahdeksannella minuutilla komeasti vasemmalta laidalta, ja ohitti RoPS:n puolustajan heittämällä. Ionsin laukaus suuntautui kohti etukulmaa, mutta Reguero pystyi torjumaan.

Parinkymmenen minuutin kohdalla Johannes Laaksonen pääsi laukomaan boksin rajalta, mutta veto jäi vähän heppoiseksi, eikä Reguerolla ollut vaikeuksia.

Molemmilla joukkueilla oli ensimmäisellä puoliajalla vapaapotku varsin hyvästä paikasta. RoPS:n vaparin laukoi Taye Taiwo, mutta hänen laukauksensa viuhui yli maalin. SJK sai oman vapaapotkusta aivan boksin kulman rajalta, kun Joona Lautamaja kaadettiin. Johannes Laaksosen antama vapaapotku ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

SJK joutui suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihtonsa ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Jesse Sarajärvi jätti kentän loukkaantumisen takia. Hänen tilalleen tuli Emile Paul Tendeng.

Toisella puoliajalla peli muuttui hieman avonaisemmaksi. RoPS vaihtoi kentälle Aleksandr Kokon Aapo Heikkilän tilalle, ja Kokko toikin heti vaaraa RoPS:n hyökkäyspeliin. Vierasjoukkue sai palloa boksiin ja hallitsi toisen puoliajan alkua. SJK kuitenkin pääsi paremmin ja paremmin peliin mukaan, ja siirtyi kuskin paikalle vajaan tunnin kohdalla. SJK pelasi pari varsin mukavaa syöttökombinaatiota, ja pääsi keskittämään hyvistä asemista, mutta RoPS:n puolustus pystyi blokkaamaan ne kulmapotkuiksi. Johannes Laaksonen pääsi puolittaiseen läpiajoon, ja laukaus meni vain hieman ohi takakulmasta.

Anders Bååth teki talvella kaksi komeaa kaukolaukausmaalia, mutta liigassa ei ole paikkoja kovin paljoa ollut, etenkin, kun ruotsalainen on pelannut viime peleissä topparina. Tänään ruotsalaisella oli yksi paikka, ja sen hän käytti upeasti hyväkseen. Joonas Sundanille pelattiin pallo vasempaan laitaan. Hänen keskityksensä meni pelaajaryppään yli Emile Paul Tendengille, joka sai pidettyä pallon pelissä. Tendeng antoi taakse Anders Bååthille, jonka tykki osui kohdilleen.

Lisää tuli kymmenisen minuuttia myöhemmin. Mihkel Aksalu antoi pitkän vapaapotkun vasempaan laitaan Joonas Sundmanille, joka jatkoi pallon päällään kohti Aristote Mbomaa. Juuso Hämäläinen pääsi väliin, mutta hänen puskunsa tuli suoraan Johannes Laaksoselle, joka laukoi vielä Bååthiakin komeamman maalin. Maali oli Laaksoselle jo kauden neljäs. Kaikki maalit ovat syntyneet Alexei Eremenkon alaisuudessa, eli 10 ottelun aikana.

RoPS koki erittäin ikävän takaiskun 77. minuutilla, kun Aleksandr Kokko joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia. ”Boris” ehti olla kentällä vain puoli tuntia.

RoPS prässäsi kahden maalin tappiollakin ajoittain yllättävän vähän, ja SJK pystyi puolustamaan pitämällä palloa ja syöttelemällä. RoPS:n Lucas Lingman pystyi vielä kaventamaan 94. minuutilla, mutta se oli vierasjoukkueen kannalta liian vähän ja liian myöhään. Lingmaninkin maali oli illan teeman mukaisesti varsin komea.

- Kuten viime ottelun jälkeen sanoin, voittaminen tuo aina lisää itseluottamusta. Ja voittaminen kovaa joukkuetta vastaan, kuten edellinen pelimme Lahtea vastaan, tuo entistä enemmän itseluottamusta. Se taas antoi meille mahdollisuuden myös kehittää peliämme parempaan suuntaan. Mielestäni tänään oli vielä tasapainoisempi esitys kuin edellinen ottelu. Emme antaneet heille mahdollisuuksia päästä pelissä kontrolliin, vaan mielestäni meillä oli peli hyvin hallussa. Olen hyvin tyytyväinen kolmeen pisteeseen tänään, sanoi SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko lehdistötilaisuudessa.

- Seinäjoki antoi meidän vapaasti avata peliä ja kun se meidän avauspeli oli suoraan sanottuna luokatonta, pääsi SJK prässäämään. Mutta suhteellisen passiivinen Seinäjoki oli siinä. Meidän peliesitys oli, mitään pois ottamatta Seinäjoelta ja kotijoukkueelle onnittelut ansaitusta voitosta, mutta meidän pallollinen peli oli tänään erittäin vaatimatonta, ruoski RoPS päävalmentaja Toni Koskela omiensa esitystä.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Joel Mero, Anders Bååth, Jarkko Hurme, Joona Lautamaja, Joonas Sundman, Mehmet Hetemaj, Johannes Laaksonen, Jesse Sarajärvi (44’ Emile Paul Tendeng), Aristote Mboma (87’ Matti Klinga) ja Billy Ions (82’ Vahid Hambo)

Kuvia ottelusta SJK:n Facebookissa

Seuraava ottelu on ensi lauantaina 14.7. klo 19:00 pelattava FC Inter - SJK. Seuraava kotiottelu on vasta elokuun alussa, kun SJK isännöi perjantaina 3.8. klo 20:00 pelattavassa Pohjanmaan derbyssä Vaasan Palloseuraa. Tässä välissä SJK pelaa vierasotteluita, kun OmaSp Stadionilla pelataan U19 EM-lopputurnausta.


Alkuun