123 456 7890

Seppälä siirtyy Kerhoon
Seinäjoen Jalkapallokerhon edustusjoukkue alkaa olla aika tavalla valmis. Maanantai-iltana Kerho julkisti Lapuan Virkiän kasvati, Arttu Seppälän, 1+1 -mallisen sopimuksen.

Viime kaudella Seppälä pelasi Vaasan Palloseuran liigamiehistössä 17 ottelua viimeistellen yhden maalin. Aiemmin hän edusti Kokkolan Pallo-Veikkoja Ykkösessä kaudesta 2005 aina kauteen 2007 saakka.

Kokkolaan Seppälä siirtyi jo juniorina pelaten KPV:n asussa ASM- ja BSM-sarjoja. Näistä kausista saldoksi tuli B-junioreiden SM-pronssi.

Debyyttinsä KPV:n edustuksessa nuorukainen teki Kakkosessa kaudella 2004 FC YPA:aa vastaan.

Kokkolassa Seppälän tilille tuli Ykkösen pelejä 71 kappaletta, joissa maalinteko onnistui vii�desti.

Viime kaudella Kerho sai tuntea nahoissaan lapualaisen vikkelyyden harjoitusottelussa VPS:aa vastaan.

Kerhon väreissä Seppälä on pelannut nyt kahdesti, ViPaa ja Kraftia vastaan.

Jälkimmäisessä ottelussa tilille kirjattiin kaksi maalia ja maalisyöttö.

Kaikesta näkee, että loukkaantuminen on nyt jäänyt taakse ja sen nuorukainen myös vahvistaa.

– Taustalla on pitkä kuntoutus. Olen todella iloinen, että nyt näyttää siltä, että vamma on takana päin, sanoo Seppälä.

– Tämä on tosi mahtava projekti Seinäjoella. On erittäin hienoa olla mukana nostamassa etelä-pohjalaista jalkapalloa ylemmäs. Ei olisi koskaan uskonut, että täällä on näin vahva organisaatio ja asiat näin hyvällä mallilla.

– Juteltuani �Toffe� Kloon kanssa jo aiemmin minulla ei ollut mitään vaikeuksia päättää siirtymisestä Kakkoseen. Joukkueen pelifilosofia on juuri sellainen, josta itsekin pidän.

– Treenit eivät juurikaan kalpene liigajoukkueen harjoitusten rinnalla. Siellä on mukana sellaisia jätkiä, joiden kanssa jokainen kehittyy ihan taatusti. Mukana on todella rautaisia ammattilaisia, kuten Chris Cleaver, Matti Lähitie, Christian Sund ja muut. Mitään merkkejä siitä ei ole näkyvissä, etteikö jokainen olisi todellakin aivan tosissaan hommien kanssa, hehkuttaa Seppälä fiiliksiään.

Seppälän koti on toistaiseksi Vaasassa.

– Pikapuoliin muutan kuitenkin Seinäjoelle, kunhan asuntoasiat saadaan järjestymään.

Seppälä opiskelee ja auttelee avovaimoaan samalla taidealan yrityksessä.