123 456 7890

SJK matkustaa Ahvenanmaalle ja kohtaa maanantaina klo 19:00 alkavassa ottelussa IFK Mariehamnin. Ottelu on loppukauden osalta yhtä tärkeä kuin viime torstain TPS-kotiottelu ja voittamalla maanantaina, SJK pääsisi turvaan putoamiskamppailusta. Tappio pitäisi edelleen tilanteen jännittävänä. Ottelu näkyy suorana maksullisen Ruutu+:n palvelun kautta ja Seinäjoella sen näkee ilmaiseksi OmaSp Stadionin Kisakatsomossa, Carlsberg Sports Barissa. Ovet siellä aukeavat klo 18:00 ja kaikki ovat sinne tervetulleita.

SJK sai torstain TPS-voitosta valtavan buustin loppukauteen, mutta edelleen tarvitaan pisteitä. Pelejä on maanantain ottelu mukaan luettuna jäljellä kuusi ja SJK on yhdeksäntenä. PS Kemi pitää sarjan perää ja on jo jäänyt SJK:sta yhdeksän pistettä. Karsijan paikalla on TPS, johon SJK otti voitolla viiden pisteen kaulan. Maanantain vastustaja IFK Mariehamn on kymmenentenä, ensimmäisenä varmana säilyjänä ja piste-ero SJK:hon on neljä pistettä. Vaikka IFK voittaisikin SJK:n maanantaina, pysyisi se edelleen SJK:n takana. SJK:lle voitto taas tietäisi eron kasvattamista jo seitsemään pisteeseen.

Uskon että pelistä tulee semmoinen, että molemmat pelaavat tarkasti ja välttäen virheitä. Samalla siellä tulee paljon kaksinkamppailuja, kun kenttä on pieni. Niiden kautta tämä ottelu voitetaan, eli voittamalla kaksinkamppailut, saamme positiivisen tuloksen. Olemme viime otteluissa tottuneet tähän. Tiedän myös, että pelaajani ovat siihen valmiita. He tietävät mitä heitä odotetaan. IFK Mariehamn on aina kotona tälläinen. He ovat fyysinen ja vahva joukkue. Meidän täytyy puolustaa siten, että he tuntevat sen ja kun hyökkäämme, heidän pitää juosta meidän perässämme, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

Teemme joitain muutoksia viime pelistä, ottaen huomioon pelaajien rasituksen. Joillain pelaajilla on pieniä kolhuja ja samalla jotkut pelaajat eivät pelanneet täysiä minuuteja viime ottelussa. Osan kohdalla pidämme huolen, että he ovat käytettävissä seuraavassa ottelussa perjantaina. Tämä on ihan normaalia ja meillä on iso ryhmä käytettävissämme, kertoo Eremenko lopuksi.

Edellisellä kertaa Maariahaminassa SJK:n kapteenina toimi Richie Dorman. Hänellä ei ollut kapteeninnauha hihassaan ensimmäistä kertaa SJK-paidassa, mutta se oli ensimmäinen kerta kun nauha oli hänellä pelin alusta alkaen.

Olin todella otettu siitä kunniasta johtaa pelaajat kentälle siellä. Siitä kahdeksastatoista pelaajasta keitä meillä siellä oli, minä sain kantaa SJK:n kapteeninnauhaa. Se on minulle kunnia-asia. Mielestäni pelasimme silloin ihan hyvän ottelun, hallitsimme peliä, mutta he tekivät yhden maalin ja se oli sitten siinä, muistelee SJK:n pitkäaikainen laitapuolustaja Richie Dorman.

Maanantain peli on molemmille huipputärkeä ja molemmat tarvitsevat voiton. Siksi siitä tulee taistelupeli, paljon taklauksia ja paljon kaksinkamppailuja. Nurmi on kostea iltapelissä, eikä tempo varmaan ole kovin kova. Toivottavasti me otamme niistä kamppailuista voiton ja voiton pelistä sekä kolme pistettä, joilla aloitamme nousun pois sarjan häntäpäästä viimeisissä viidessä ottelussa, jatkaa Dorman.

Tiedän, että sinne on hankala matkustaa, varsinkin maanantai-otteluun, eikä siellä ole välttämättä paljoa meidän kannattajia Mutta me tiedämme, että kannattajat katsovat peliä Seinäjoella yhdessä ja haluamme tarjota heille mahdollisimman hyvän matsin. Me näemme kannattajamme jälleen ensi perjantaina ja tiedän, että he ovat silloin taas meidän takanamme. Tämän seuran kannattajatoiminta on mennyt koko ajan vain eteenpäin siitä kun minä liityin seuraan 2011. Kannattajaryhmä on vain koko ajan kasvanut. Eikä se ole ollut riippuvainen menestyksestä, vaan he ovat aina meidän takanamme, jopa nyt kun meillä on ollut pari hankalaa vuotta putkeen. Se ei pysäytä Kloppeja ja muita SJK:n kannattajia, sillä tämä seura on kuin perhe, sanoo Dorman vielä lopuksi.

Myös vastustajan leirissä tiedetään millainen ottelu on tulossa.

– Uskon että me hoidamme nämä kaksi tämän viikon matsiamme SJK:ta ja
TPS:aa vastaan. Me saamme yleisön tueksemme ja se antaa meille
energiaa. Mutta myös molemmat vastustajat ovat kovalla asenteella
matkassa ja näistä tulee täyttä sotaa. Me pidämme kuitenkin huolen että
olemme siihen valmiita
, sanoi puolestaan IFK Mariehamnin keskikenttäpelaaja Robin Sid YLE Urheilun haastattelussa viime viikolla.

Maanantain ottelun jälkeen pelit jatkuvat SJK:llakin kovalla tahdilla ja jo ensi perjantaina pelataan kotikentällä SJK – FC Lahti -ottelu. Siihen otteluun olisi todella mukava lähteä kahdella perättäisellä voitolla.

IFK Mariehamn – SJK maanantaina 17.9. klo 19:00.

IFK Mariehamn on SJK:lle vaikea voitettava

Ahvenanmaan ylpeys, IFK Mariehamn, on ollut SJK:lle viimeisen kahden kauden aikana vaikea vastustaja. Viidestä viime kohtaamisesta SJK ei ole voittanut yhtään ja edellinen voitto on kaudelta 2016. Silloinkin SJK voitti vain kerran, syksyn kotiottelussaan. IFK Mariehamn voitti sillä kaudella Suomen mestaruuden. SJK:n viimeisin voitto Maariahaminassa on taas SJK:n omalta mestaruuskaudelta 2015. Tällä kaudella IFK voitti kotonaan SJK:n 1-0 ja Seinäjoella pelattiin tasan 1-1-lukemin.

Päävalmentaja Peter Lundbergilla riittää pohdittavaa, sillä viidestä viime ottelusta se on voittanut vain yhden ja kaksi edellistä ottelua päättyi tappioon. Viime torstaina IFK kohtasi HJK:n vieraskentällä ja vajaallakin pelannut HJK voitti 2-0-luvuin. IFK:lta puuttui ottelusta loukkaantumisen vuoksi kapteeni Kristian Kojola ja ruotsalainen keskikenttäpelaaja Gabriel Petrovic. Kaksikko loukkaantui aiemmin Ilvestä vastaan pelatussa ottelussa ja Kojolaa odoteltiin jo takaisin HJK-otteluun. Kokenut keskuspuolustaja saattaa olla mukana maanantaina kotiottelussa. IFK myös lepuutti Hamed Coulibalya ja Keaton Isakssonia, jotka liittyivät joukkueeseen elokuun siirtoikkunassa. Vielä ei ole tiedossa johtuiko tämä vammoista vai oliko ajatus saada tuoreita jalkoja maanantain otteluun SJK:ta vastaan.

IFK Mariehamnin syömähammas on tälläkin kaudella ollut hyökkääjä Aleksei Kangaskolkka. Hän on tehnyt kahdeksan maalia ja on joukkueensa paras maalintekijä. Puolustus IFK:lla on kuitenkin vuotanut ja se on päästänyt ylivoimaisesti eniten maaleja koko kaudella. Jopa kaksikymmentä maalia enemmän kuin vaikkapa SJK.

Kotijoukkue saa maanantaina merkittävää etua kentästä, sillä peli pelataan luonnonnurmella ja SJK ei ole tällä kaudella vielä voittanut yhtään luonnonnurmella pelattua ottelua. Tosin SJK ei ole muutenkaan voittanut tällä kaudella kuin kaksi vierasottelua. Maariahaminassa kenttä on myös pieni ja IFK on tottunut pelaamaan siellä sen mukaisesti. Kenttä voi olla myös pehmeä aiempien sateiden jäljiltä, mutta ainakin tällä hetkellä maanantai-iltaan luvataan kaunista auringonpaistetta Ahvenanmaalle.

SJK kierrätti pelaajia

Viime torstaina SJK aloitti ottelun ilman Denys Oliinykia, joka on kuitenkin näyttänyt vaarallisuuttaan aiemmissa otteluissa. Samoin puolustaja Jarkko Hurme aloitti ottelun vaihdosta. Ottelun lehdistötilaisuudessa SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko kertoi kierrätyksen johtuvan maanantain ottelusta ja samalla hän kertoi, että muun muassa voittomaalin tehnyt Mehmet Hetemaj otettiin lepoon aikaisessa vaiheessa maanantaita ajatellen. SJK hakee siis tuoreita jalkoja mukaan.

Sivussa on varmuudella ainoastaan Obed Malolo ja Billy Ions, jotka ovat molemmat jo kuitenkin mukana harjoituksissa.

SJK saa siten valita kokoonpanoa kutakuinkin samasta miehistöstä, kuin edelliseen TPS-otteluun. Joukkue matkustaa Maarianhaminaan sunnuntaina ja paikanpäällä vedetään harjoitukset nurmikentällä.

Ensi perjantaina 21.9. SJK isännöi kotikentällä FC Lahtea klo 18:30 alkavassa ottelussa, joten kierrätys on varmasti tarpeen otteluruuhkassa.