123 456 7890

Silppuri siivitti voittoon

Vihtavuoren Pamaus – SJK 0-3 (0-2)
14 min 0-1 Aki Sipilä
30 min 0-2 Aki Sipilä
74 min 0-3 Patrik Lomski

Seinäjoen Jalkapallokerho kävi Laukaassa ottamassa täydet kolme pinnaa mukaansa ja kuittaamassa kesäkuun alussa kotikentällään tasapeliin päättyneen nöyryyttävän tasapelin. Tosin peli oli tällä erää vallan erimoinen kuin Keskuskentällä nähty.

Kesäkuussa ViPa tuli siilipuolustuksella hakemaan pinnaa ja myös sai sen. Nyt ei kotijoukkue pystynyt muutamasta loistavasta paikasta huolimatta toimittamaan palloa Luis Fernandon selän taakse. Paikkoja nimittäin oli ja mahdollisuudet tehdä ottelusta vieraille todella tuskallinen.

Isännillä oli maalittomassa tilanteessa jo yksi läpiajo, jonka Mikko Ylihärsilä siivosi maaliviivalta ja toinenkin paikka, jonka puolestaan Luis Fernando torjui.

Sen jälkeen iski Kerho. Aki Sipilä kurotti ulkosyrjällä pistopalloon ja chippasi pelivälineen aivan yläkulmaan puolustajan estely-yrityksistä huolimatta. Oivallisen pistopallon tarjosi keskialueelta Daniel Caumo, joka tarjoili passin myös seuraavaan maaliin, jossa Sipilä pääsi aivan rauhassa nokikkain hyvän ottelun pelanneen maalivahti Arttu Ojalan kanssa nostaen pallon hallitusti verkkoon. Kahden maalinsa myötä “Silppuri” nosti kauden saldonsa jo seitsemään maaliin.

ViPalla oli kuitenkin saumansa tasoittaa peli ennen Sipilän toista maalia, sillä Timo Rauhala joutui kaatamaan vihreänuttuisen hyökkääjän rangaistusalueella varoituksen arvoisesti. Pallon taakse asettui isäntien Juha Veijonen, joka kuitenkin tulitti pallon ylähirren kautta yli ja näin yksi ottelun kulminaatiopiste oli koettu.

Jo ensimmäisellä jaksolla oli nähtävissä selkeästi se, että kotijoukkue satsasi voimakkaasti fyysiseen taisteluun rajusti. Hyvin joukkue taistelikin siihen nähden, miten suuri ero joukkueiden välillä oli taidossa.

Peli oli erotuomarille todella haastava, eikä ihme, että käsi kävikin taskulla peräti yhdeksän kertaa. Näistä neljä korttia tuli Kerholle ja viisi isännille. Voisi luonnehtia, että kummankin joukkueen pelaajisto sai olla tyytyväinen, ettei kortin väri ollut kertaakaan punainen. Varsinkin Kerhon Timo Rauhala oli tässä mielessä kovinkin onnekas, mutta silti keltainenkin tietää Tinkelle huilia ensi viikonlopun huippumatsista GBK:ta vastaan.

Toisella puoliajalla isännät osuivat melko usein sukille ja Kerho saikin kolme mainiota tilannetta vapaapotkujen muodossa. Ensimmäisen niistä Daniel Caumo laukoi maalivahti Arttu Ojalan näppien kautta yläputkeen, seuraavan Christian Sund tulitti tolppaan ja kolmannen isäntien puolustus siivosi sivurajaksi.

Yksi vaparitilanteista syntyi kun kotijoukkueen Juha-Matti Häkkinen potki vaihdosta tulleen Patrik Lomskin siihen kuntoon, että edessä oli vaihto takaisin penkille miltei saman tien.

Juuri ennen vaihtoaan Lomski ehti kuitenkin sinetöidä vierasjoukkueen voiton laukomalla puujalallaan komean 3-0 –maalin Ville Ylisen nousun, keskityksen ja Aki Sipilän pudotuksen jälkeen. Lomskille maali oli kauden ensimmäinen Kerhon asussa.

Tuon maalin jälkeen tunteet rahtusen rauhoittuivat ja peli pelattiin siistimpänä loppuun. Molemmilla joukkueilla oli kuitenkin vielä saumansa ehostella ottelun päätösnumeroita siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kerhon johto Kakkosen Lohko C:n kärjessä on nyt 16 pistettä, mutta viikon kuluttua vieraaksi saapuvalla GBK:lla on oma ottelunsa FC Santa Clausta vastaan vasta huomenna sunnuntaina.

Vaikka Kerho olikin vahvempi ja ansaitsi selvän voittonsa, peli olisi pahimmassa tapauksessa päättyä yhtä hyvin 3-3 kuin 6-o Kerholle. Alakerran pelaaminen jätti kyllä toivomisen varaa siinä mielessä, että tasoonsa nähden ViPa sai aivan liikaa tekopaikkoja. Syynsä lukuisiin paikkoihin kummassakin päässä kenttää oli varmasti myös sillä, että ottelu pelattiin Laukaan varsin pienellä Keskuskentällä, missä yhdellä pitkällä avauksella oli helppoa luoda tekopaikka.

Isäntien vaarallisimmat pelaajat olivat ehkä juuri kookas Eero Markkanen ja maaliahne Tommi Temonen. Arvovaltainen palkintoraati jakoi tähdistä yhden kotijoukkueen maalivahdille, Arttu Ojalalle, kaksi vieraiden Christian Sundille ja kolme kaksi maalia tehneelle Aki Sipilälle.

Hyvää ottelusta löytyi kolmen tehdyn maalin ja kolmen pisteen lisäksi se, että Mikko Ylihärsilän polvi kesti mainiosti täydet 90 minuuttia ja kahdesti Myhi olikin siivoamassa palloa pois maaliviivalta.

Tietenkin hyvää oli myös se, että Kerho otti kahdeksannen peräkkäisen voittonsa, venytti tappiottomien otteluiden putkensa Kakkosessa jo 28 otteluun ja tämänkin kauden osalta 20 otteluun. Melkoisen mukava saldo siis.

SJK: Luis Fernando, Timo Rauhala, Mikko Ylihärsilä, Kalle Taimi, Ville Ylinen, Aki Sipilä, Christian Sund, Chris Cleaver, Arttu Seppälä (xx. Patrik Lomski (xx. Teemu Penninkangas)), Mikael Muurimäki (xx. Petter Meyer), Daniel Caumo