SJK Akatemia kohtaa KajHa:n OmaSp Stadionilla

30.7.2019

 

Brian Pagen valmentama SJK Akatemia kohtaa Kajaanin Hakan torstaina 1.8. klo 18:30 OmaSp Stadionilla. Ottelu on Kakkosen C-lohkoa ja liput voi ostaa ovelta hintaan 5€. Sisään myös SJK Kausikorteilla, joihin on otettu lisähinnalla myös Akatemian ottelut. Carlsberg Sports Bar palvelee koko ottelun ajan.

SJK Akatemia johtaa lohkoa peräti seitsemällä pisteellä, kun kautta yhdeksän ottelua jäljellä. Vastaan tuleva KajHa puolestaan on toiseksi viimeisenä, kolme pistettä viimeisenä olevaa VPS J Akatemiaa edellä ja kolme pistettä edellä olevaa PK-37:aa takana. Kaksi viimeistä putoaa kauden päätteeksi Kolmoseen, joten KajHa taatusti tulee kamppailemaan kynsin ja hampain kaikista mahdollisista pisteistä. Siitä osoituksena, KajHa voitti juuri edellisessä ottelussaan kärkikamppailusssa mukana ja taulukossa tällä hetkellä neljäntenä olevan JBK:n Pietarsaaressa 1-2 tuloksella.

Viime viikonloppuna SJK Akatemia pelasi kärkikamppailun Kuopiossa, KuPS:n reservijoukkue KuFu98:a vastaan. Ottelu päättyi tasapeliin, molempien joukkueiden saatua rangaistuspotkut ottelun lisäajallla. Peli oli Kakkosen tasolle erittäin laadukas ja samalla Brian Pagen debyytti SJK Akatemian valmentajana.

- Torstain pelistä tulee varmasti erilainen. Odotan sitä myös innolla, sillä se on ensimmäinen kotipeli itselleni joukkueen valmentajana. Uskon, että pääsemme hyvin valmistautuneena sekä hyvällä itseluottamuksella tähän peliin. Ja lähdemme positiivisin mielin hakemaan taas voittoa sarjassa, sanoo SJK Akatemian johtaja ja vastuuvalmentaja Brian Page.

Viime ottelusta SJK Akatemialla oli sivussa kokenut kapteeni Ville Pajula, ja hänen oltua sivussa, kapteenin nauhaa kantoi joukkueen toiseksi vanhin pelaaja, 24 vuotta tammikuussa täyttänyt Arttu Aromaa. Aromaa teki paluun pienen loukkaantumisen jälkeen juuri tuohon otteluun.

Tällä viikolla SJK:n edustusjoukkueella ei ole myöskään otteluita, joten mukana saatetaan nähdä pelaajia, jotka ovat jääneet vähemmälle peliajalle Veikkausliigassa tai ovat kuntoutumassa vammoista pelikuntoon. SJK Akatemian A-nuorten, eli SJK U20-joukkueen, kausi SM-sarjassa jatkuu kesätauon jälkeen taas viikonloppuna ja samoin jatkuu myös B-nuorten Ykkönen, johon SJK osallistuu syksyllä kahdella joukkueella.

- Pajula on sivussa vielä tästä torstain ottelusta, mutta kaikki muut ovat pelikunnossa ja valmiita mukaan. Varmasti joillekin nuoremmille edustusjoukkueen pelaajille annetaan tarvittavia minuutteja tässä ottelussa, sillä heillä ei ole omaa peliä. Odottelemme vahvistusta tähän vielä edustusjoukkueen valmennnusryhmältä, keitä heillä on peliajan tarpeessa ja sen jälkeen valitsemme lopullisen ryhmän tähän otteluun, kertoo Page.

SJK Akatemia ja KajHa kohtasivat toisensa jo keväällä Kajaanissa ja silloin ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Toisella jaksolla, noin tunnin pelin jälkeen, SJK Akatemia sai avausosuman ja peli vapautui. Lopulta SJK Akatemia iski tylyt 0-5 luvut taululle. KajHa on voittanut tällä kaudella vain yhden ottelun ja se tapahtui juuri heidän edellisessä ottelussaan JBK:n vieraana, kun KajHa haki yllätyspisteet 1-2 tuloksella. Kolmesti on peli päättynyt tasan ja tappioon yhdeksän kertaa. Se on tehnyt tällä kaudella 12 maalia ja niistä neljä pn tehnyt Phlip Aremu ja kolme Lassi Toppinen. Aremu teki voittomaalin JBK:n vieraana. SJK Akatemian pelaajat, Nuutti Salo ja Aapo Kuivila edustavat loppukauden joukkuetta lainapapereilla, koska kaksikko on suorittamassa Kajaanissa armeijapalvelusta. Molemmat pelasivat koko ottelun JBK:ta vastaan.

Kakkosen C-lohkoa OmaSp Stadionilla torstaina 1.8. klo 18:30, SJK Akatemia vs. Kajaanin Haka. Tervetuloa. 

Alkuun