123 456 7890

SJK Akatemian kausi huipentuu perjantaina 21.10., kun joukkue taistelee Respect Suomen Cupin lohkovaihepaikasta FC Legirus Interiä vastaan. Ottelu alkaa OmaSp Stadionilla klo 18.30. Pääsylippu otteluun maksaa viisi euroa, SJK:n kausikortilla pääsee ilmaiseksi sisään.

Suomen cup uudistui ja ensi vuodesta lähtien siinä pelataan lohkovaihe. Lohkovaiheeseen selviävät automaattisesti kauden 2016 Veikkausliigan, Ykkösen ja Ykkösen nousukarsintojen joukkueet. Kakkosessa ja sitä alemmalla sarjatasolla pelaavat joukkueet aloittivat cup-taipaleensa jo heinä-elokuussa. Nämä joukkueet pelaavat neljästä lohkovaihepaikasta, eli yhteensä lohkoissa pelaa 30 joukkuetta. Otteluparit, joiden voittajat selviytyvät lohkoihin:

SJK Akatemia – FC Legirus Inter
HauPa – NJS
Kings SC – MP
Pallo-Iirot – Klubi 04

SJK Akatemia on pudottanut cupissa kolme ensi kauden Kakkosen joukkuetta. Ensin kaatui Närpes Kraft 1-0, sen jälkeen Kajaanin Haka 3-1, ja viime viikonloppuna TP-47 2-1. SJK Akatemian pelaajatilanne on hyvä ja avauskokoonpanon paikoista on kova taistelu. Kilpailua vauhdittavat entisestään SJK:n B-juniori-ikäiset pelaajat, joista Onni Valakari teki rangaistuspotkumaalin viime ottelussa TP-47:ää vastaan. Myös A-juniori-ikäisen Emil Lidmanin paluu kentille loukkaantumisten runteleman kauden päätteeksi, vahvistaa joukkuetta huimasti.

SJK Akatemia sijoittui Vaasan piirin Kolmosessa toiseksi JBK:n jälkeen. Akatemia pelasi tuloksellisesti sekä erinomaisia että heikompia jaksoja. Alkukausi oli vaikea, sillä ensimmäisen neljän ottelun jälkeen joukkueella oli vain neljä pistettä. Tämän jälkeen joukkue yltyi huimaan vireeseen ja voitti peräti 10 ottelua putkeen. JBK:ta vastaan voittoputki kuitenkin katkesi. Tätä seurasi jälleen kaksi voittoa, mutta elo-syyskuun vaihteessa joukkue kärsi neljä tappiota. SJK Akatemia päätti Kolmosen kuitenkin neljään perättäiseen voittoon ja viides tuli viime ottelussa TP-47:n kustannuksella.

Olemme nyt yhden voiton päässä suuresta unelmasta, lohkovaihepaikasta. Edustusjoukkue ei pelannut cupissa kotipelejä, mutta meillä on ollut pelkkiä kotipelejä. On hienoa olla tällä hienolla stadionilla. Kentän alusta auttaa meitä ja pystymme pelaamaan haluamallamme tavalla. Valmentaja Oriol Mohedano on ollut FC Legirus Interissä ja hän tuntee heitä hieman. Vastustajan valmentajat olivat paikalla meidän viime ottelussamme, eli he todella ottavat tämän tosissaan. Tiedämme, että he ovat kova joukkue, he olivat lähellä voittaa IFK Mariehamnin. Molemmat joukkueet haluavat päästä lohkovaiheeseen haastamaan isompia joukkueita. Teemme kovasti töitä ja valmistaudumme otteluun hyvin, jotta voimme olla yhtä hyviä kuin TP-47:ää vastaan, sanoi SJK Akatemian päävalmentaja Brian Page.

FC Legirus Interin kausi on ollut täydellinen. Joukkue voitti Kolmosen lohkonsa ylivoimaisesti. 22 ottelusta Legirus Inter voitti 21 ja pelasi yhden tasapelin, maaliero oli huima 105-13. Lisäksi joukkue voitti Regions› Cupin päästämättä maaliakaan. Kauden 2016 Suomen Cupissa joukkue oli lähellä jättiyllätystä. FC Legirus Inter johti IFK Mariehamnia viidennelle lisäaikaminuutille asti, mutta lopulta Robin Sid onnistui tasoittamaan. Jatko-ottelun IFK voitti ja eteni jatkoon. FC Legirus Inter on pelannut kauden aikana 36 kilpailullista ottelua. Niistä se on voittanut 34, pelannut yhden tasapelin ja hävinnyt yhden.

Legirus perustettiin Pietariin vuonna 2012. Kun seuran pelaajat alkoivat leireillä Suomessa, syntyi idea suomalaisesta sisarseurasta. FC Legirus Inter perustettiin vuonna 2015 Vantaan Korsoon. Seuran tavoitteena on tulevaisuudessa nousu Veikkausliigaan.

OmaSp Stadionin toisessa kerroksessa on Sibyllan linjasto auki koko ottelun ajan. Hodareita, kahvia ja virvokkeita on siis tarjolla sisätiloissakin. Myös Carlsberg Sports Bar on avoinna. Tervetuloa viihtymään!