SJK haastaa Ilveksen lauantaina

20.2.2020

 

Suomen Cupin karsinta päättyy lauantaina ja SJK matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Ilves on hallitseva Suomen Cupin mestari ja se on nytkin varmistanut paikkansa Suomen Cupin puolivälieriin jo ennen päätöskierrosta. SJK:n osalta lauantain karsintalohkon päätösottelu päättää myös cup-ottelut tältä kaudelta. Ilves - SJK pelataan Pirkkahallissa ja se alkaa klo 14:30. Peli näkyy Suorana Seinäjoella Keskustorin laidalla olevassa Vekseli-baarissa sekä kotikoneilta maksullisesta Ruutu-palvelusta. Mahdollisesti paikalle omin kyydein lähtevät SJK-kannattajat ja muu SJK-väki, voi sijoittua Pirkkahallin pääkatsomossa kentältä katsoen sen oikeassa laidassa olevaan vieraskatsomoon.

Lauantain ottelussa ei siis enää pelattavaa ole sijoituksien kannalta ja kaikki lohkosta Suomen Cupin puolivälieriin selvinneet joukkueet ovat jo tiedossa. Molemmat joukkueet pääsevät ottamaan siten ottelun rehellisesti Veikkausliigakauteen valmistavana harjoitusotteluna. Isoja pelaajakokeiluja ei SJK pääse kuitenkaan tekemään, kun nuoret pelaajat pelaavat viikonloppuna Ykkösen Cupia SJK Akatemian kanssa ja SM-karsintoja A- ja B-nuorten kesän SM-sarjoihin.

- Cup oli tulokseltaan pettymys, mutta tulos ei koskaan valehtele. Emme ansainneet enempää. Meille jäi siis rutkasti parannettavaa, ja nimenomaan joukkuepelaamisessa meidän on petrattava eniten. Ilves-peli ei ole meille kuitenkaan mikään välipeli, vaan mahdollisuus parantaa tekemistämme joukkueena. Ilves on joukkueena erittäin vahva, joten mittari on paras mahdollinen. Positiivisin mielin mennään siis pelaamaan, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

Cupin päättymisen jälkeen, SJK pitää muutaman päivän harjoitustauon ja heti maaliskuun alussa sekä koko maaliskuun loppuun, pelataan kauteen valmistavia harjoitusotteluita. SJK:lla on vielä lähes puolitoista kuukautta aikaa hioa kuvioita kuntoon Veikkausliigaa varten.

- Harjoituspelejä on etsitty ja niitä on myös saatu. Nyt kun kaikki pelaajat ovat vihdoin saapuneet, tarvitsemme heille pelejä. Saamme myös tauon aikana joitakin pelaajia sairastuvalta takaisin, joten senkin puolesta alkaa näyttää paremmalta. Parempaa on siis tulossa, kertoo Honkavaara.

Viime viikolla SJK:n harjoituksiin liittyi alkutalven missannut Ariel Tuco Ngueukam, joka joutui SJK-väen ja hänen itsensä harmiksi, odottelemaan maahantulolupaa Suomeen yllättävän pitkään. Viivytys johtui siitä, että jo vuonna 2011 Suomeen tullut Tuco haki nyt ensimmäistä kerran pysyvää maassaololupaa. Lupa tuli hyväksyttynä viime viikolla. Hän ei kuitenkaan vielä ehtinyt harjoittelemaan joukkueen kanssa, joten Kuopioon hän matkusti mukana lähinnä tutustuakseen muihin pelaajiin.

- Täytyy sanoa, että meillä on kasassa hyvä pelaajaryhmä. Joukkue on hyvä ja ensivaikutelman mukaan nuorissa pelaajissamme on erittäin paljon potentiaalia On myös ollut mukava päästä mukaan harjoituksiin. Nyt pääsen pikkuhiljaa paremmin pelikuntoon ja tutustun paremmin pelikavereihin, kertoo Tuco.

Tuco on pelannut SJK:ssa jo aiemmin kausilla 2015 ja 2016 sekä sen jälkeen edusti lauantaina vastassa olevaa Ilvestä kaudella 2017. Mies on harjoitellut alkutalven omatoimisesti SJK:n harjoitusohjelman mukaan, mutta nyt hän on viimein päässyt tutustumaan myös muihin pelaajiin ja mukaan joukkueharjoituksiin. Todennäköisesti Tuco myös pelaa talven ensimmäiset minuutit lauantaina.

- Lauantaina mennään tavallaan toiseen kotiini. Mutta tätä on jalkapallo ja sen kauneus, nauraa Tuco mahdollisuudelle pelata ensimmäiset minuutit SJK:ssa Ilvestä vastaan.

- Uskon, että me pystymme Tampereella parempaan mitä peli Kuopiossa näytti. Itse olen mieleltäni voittaja ja odotan joukkueelta voittoa, vaikka pelaamme kovaa vastustajaa vastaan. He ovat pelanneet hyvin jo pitkään ja hyvin nimenomaan samalla ryhmällä. Se on meille siten myös kova mentaalinen testi. Itse olen valmis pelaamaan, vaikka alla onkin fyysisesti kova viikko. Se on loppupelissä kiinni valmentajasta, mutta uskoisin, että saan ainakin muutaman minuutin alle ottelussa, jatkaa Tuco lopuksi.

Viime viikonlopun jälkeen SJK sai myös maalivahtiosastoon uutta verta, kun Walter Viitala siirtyi Norjan pääsarjajoukkue Sandefjordista takaisin Suomeen. Jos rekisteröintipaperit ehtii tulla ennen lauantaita, on Viitala on tarvittaessa pelikelpoinen. Viitala oli myös Veikkausliiga-podcastissa vieraana ja tuo haastattelu on kuunneltavissa Suplasta, tästä linkistä.

Suomen Cupin karsintalohkon päätösottelu Ilves - SJK lauantaina 22.3. klo 14:30 Pirkkahallissa. Peli suorana Ruutu-palvelusta.



Ilvekselle viikon toinen peli

Lauantaina vastaan tuleva Ilves kohtasi tiistaina harjoitusottelussa Viron pääsarjassa pelaavan Tallinnan JK Kalevin. Ottelu pelattiin Tampereen Pirkkahallissa ja Ilves voitti sen tylyin 5-1 luvuin. Maalintekijöinä oli tälle kaudelle mukaan liittynyt Joona Veteli, Tatu Miettunen, Lauri Ala-Myllymäki ja Santeri Kallio kahteen kertaan. Ottelussa Ilves pääsi kokeilemaan omia nuoria pelaajiaan sekä Ilveksen kakkosjoukkueessa pelaavia pelaajia. Silti joukkueen runko oli edustusjoukkueen pelaajissa. Joukkueen päävalmentaja Jarkko Wiss oli esitykseen tyytyväinen ja kertoi pelin jälkeen, että joukkue pitää lauantain SJK-ottelun jälkeen harjoittelusta vapaata viikon verran.

Ilves on pysynyt erittäin hyvin kasassa viime kaudesta ja valmennus on niin ikään samassa muodossa. Mukaan on liittynyt uutena ainoastaan yllä mainittu Joona Veteli, joka palasi Suomeen Norjan Fredrikstadista. Merkittäviä lähtijöitä ei ole myöskään. Matias Ojalan siirtyminen FC Interin riveihin on ainoa isompi pelaajamenetys.

Ilves on ollut jo pitkään varsin stabiilissa tilanteessa ja Jarkko Wiss on saanut hioa taktiikkaa tuttujen pelaajien varaan. Se on näkynyt myös tuloksessa ja viime vuoden cup-mestari on pelannut nyt 13 virallista ottelua ilman tappioita. Ilves on myös onnistunut pitämään joukkueessa tähtipelaajansa, joita on kosiskeltu useaan otteeseen myös muualle. Lauri Ala-Myllymäki on ollut lähes jokaisessa siirtoikkunassa seuraavana maailmalle lähtijänä, mutta niin vain mies edelleen tekee peliä Ilves-paidassa. Maalissa kokenut Mika Hilander herättää tunteita ja laitapakkina Felipe Aspegren pelasi unelmakauden viime kaudella.



Tuco, Rashkaj ja Viitala mukana kokoonpanossa

Ironisesti SJK:n pelaajarinki alkaa tervehtyä ja olla valmis juuri kun Suomen Cupin karsintalohkot päättyvät. Viime viikolla mukaan liittynyt keskikenttäpelaaja Anel Rashkaj on ehtinyt nyt harjoitella joukkueen mukana jo toisen viikon ja maahantulolupansa viimein kuntoon saanut Ariel Tuco Ngueukam on ollut mukana viikon. Tuco saapui mukaan juuri ennen lähtöä Kuopioon viime viikolla ja vaikka hän olikin mukana kokoonpanossa, ei hän ollut ehtinyt vielä harjoitella joukkueen kanssa. Nyt takana on täysi harjoitusviikko ja Tuco on myös selvästi pitänyt itsensä kunnossa kotimaassaan.

Mukaan saadaan todennäköisesti myös uusi maalivahti Walter Viitala, joka hänkin on jo ehtinyt harjoitella tällä viikolla. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, aloittaako Viitala heti maalilla, vai jatkaako siellä erinomaisia otteita Kuopiossa näyttänyt Jesse Öst. Viitalan rekisteröintipapereita odotellaan kuitenkin vielä loppuviikosta kuntoon. 

Varmuudella sivussa on ainoastaan Billy Ions, Dárvin Chávez ja Robin Sid. Kaksi viimeksi mainittuakin pääsee mukaan jossain vaiheessa maaliskuuta. Ions kuntouttaa itseään vielä rauhassa fysioiden kanssa pidemmälle kevääseen. Vielä ei ole täysin varmaa, onko mukana lauantaina myös kaksikko Joonas Sundman ja Ville Tikkanen. Myös Daniel Håkans saattaa olla sivussa.

SJK jää lauantain pelin jälkeen muutaman päivän tauolle ja palaa heti maaliskuun alusta harjoituksiin. Ensimmäinen harjoituspeli pelataan lauantaina 7.3. mutta tarkempi aika, paikka ja vastustaja varmistuu vasta ensi viikolla. Myös muut maaliskuun harjoitusottelut pyritään lyömään lukkoon ensi viikon alusta  ja niistä tiedotetaan sen jälkeen.

Alkuun