123 456 7890

SJK kohtaa lauantaina vierasottelussa Rovaniemen Palloseuran. Ottelu alkaa klo 17.00.

Edellinen Veikkausliiga-ottelu päättyi SJK:n voittoon Seinäjoella Pohjanmaan derbyssa ja se oli myös uuden vastuuvalmennuskaksikon Brian Page – Toni Lehtinen ensimmäinen ottelu. Ottelussa nähtiin kaksi komeaa maalia, joista varsinkin Billy Ionsin tekemä osuma sai melkoisen mediahuomion, sillä maali päätyi ihasteltavaksi jalkapallosivuistoille ympäri maailman. Jopa useat miljoonat ihmiset ovat jo nähneet tuon osuman.

RoPS:n ja SJK:n kohtaaminen on kauden kolmas ja SJK on voittanut kaksi aiempaa kohtaamista. Silti ottelut RoPS:aa vastaan ovat aina olleet kovaotteista vääntöä. SJK keskittyykin tulevaan tuttuun tapaan huolella ja joukkue on jo perjantaina napapiirillä.

Siitä tulee jälleen kova ottelu. RoPS on voimakas ja fyysinen joukkue. Täysin erilainen pelityyliltään kuin VPS, joten pelistäkin tulee täysin erilainen. Siksi meidän täytyy hieman sopeuttaa omaa peliämme sen mukaan, jotta onnistuisimme niissä asioissa, joita haluamme saavuttaa. Siten uskon, että se on kova ja vaikea ottelu, sanoo SJK:n vastuuvalmentajana toimiva Brian Page.

Saamme tähän peliin mukaan taas loukkaantuneena olleita pelaajia. Meillä on täällä erittäin hyvä pelaajaryhmä. Olen koko ajan ollut sitä mieltä. Emme ehkä ole jostain syystä saaneet tämän kauden aikana aina hyviä tuloksia, mutta siitä huolimatta tämä on mielestäni erittäin kova porukka, ja olen tyytyväinen ryhmään, josta saan pelaajat tähänkin otteluun valita. Mielestäni me voimme mennä Rovaniemelle luottaen itseemme ja vahvuuksiin, mitä meillä on, jatkaa Page lopuksi.

Jos oli komea maali Ionsilta edellisessä ottelussa, nähtiin SJK:n edellisellä Rovaniemen vierailullakin komea osuma. Nuori Obed Malolo tykitti vapaapotkun ja voittomaalin lähes 30 metrin päästä RoPS-maalin alakulmaan. Malolo oli myös pelipäällä viime maanantaina ja antoi erittäin komean syötön Aristote Mboman voittomaaliin.

Edellisen ottelun jälkeen on todella hyvät fiilikset lähteä taas uuteen peliin. Mutta se on taas uusi koitos, muistuttaa SJK.n keskikenttäpelaaja Obed Malolo.

Edellinen peli oli itseltänikin hyvä, mutta se ei vaikuta mitenkään tähän tulevaan peliin. Pitää taas pystyä osoittamaan, että pystyn pelamaan siinä roolissa missä edellisessäkin ottelussa pelasin. Ja koko joukkueena meidän pitää pystyä jatkamaan hyviä esityksiä. Edellisessä ottelussa Rovaniemellä onnistuin vaparissa, mutta siinä vähän muurikin auttoi. Silti minulla oli silloin semmoinen tunne jo ennen vetoa, että nyt menee sisään. VPS-pelissä antamani syöttö Tottille oli semmoinen, mitä olemme aika paljon käyneet treeneissä läpi. Nyt se osui aika hyvin, arvioi Malolo lopuksi omaa pelaamistaan.

Ottelu näkyy suorana ISTV:n ja Ruutu+:n palveluista. Tällä kertaa ei ikävä kyllä ole mahdollisuutta katsoa ottelua yhdessä OmaSp Stadionilla, siellä vietettävän toisen ison tapahtuman vuoksi.

Ärsyyntynyt RoPS vastassa lauantaina

Rovaniemellä kausi on ollut ailahteleva, sillä välillä RoPS on voinut kaataa kenet tahansa sarjassa, mutta samalla se voi myös hävitä yllättäen. Viime sunnuntaina RoPS oli kaataa Ilveksen vierasottelussa ja oli vielä seitsemän minuuttia ennen loppua johdossa 2-1-luvuin, kunnes Ilves pääsi iskemään kahdesti lappilaisten maaliin ja otti kaikki pisteet ottelusta. Luonnollisesti RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen ei tulokseen ollut tyytyväinen, eikä varsinkaan tapaan, jolla johto kääntyi lopulta tappioksi. Siten kokenut Malinen taatusti syöttää kaikki mahdolliset käärmesopat joukkueelleen ennen lauantain ottelua, ja SJK saa tehdä kovasti töitä, jotta pisteet matkaavat vierailijan mukaan. Tämä siitäkin huolimatta, että SJK on jo kahdesti tällä kaudella RoPS:n kaatanut.

Ensimmäinen kohtaaminen RoPS:n kanssa päättyi OmaSp Stadionilla 3-0 SJK:n hyväksi. Rovaniemellä RoPS tuli ensin 1-1-tasatilanteeseen, kunnes vähän ennen loppua Obed Malolo iski vapaapotkusta 2-1-voiton SJK:lle. Joukkueet kohtasivat myös talvella Suomen cupissa ja silloin ottelu pelattiin Rovaniemen sijasta Kemin Junkohallissa. SJK oli silloinkin parempi 0-2-tuloksella. SJK voitti myös viime kaudella RoPS:n kahdesti Veikkausliigassa ja kerran Ligacupissa. Kauden viimeinen kohtaaminen päättyi 1-1-tasapeliin. SJK on jäänyt ilman maalia RoPS:aa vastaan viimeksi mestaruuskaudella 2015, kun elokuussa pelattu RoPS – SJK päättyi kotijoukkueen 2-0-voittoon.

RoPS menetti siirtoikkunan aikana pari pelaajaa, kun Emeka Eze, David Addy ja Robert Taylor vaihtoivat maisemaa. Samoin viimeisimpänä lähtijänä oli keskikentällä hyvin esiintynyt Charlie Trafford, joka vaihtui hollantilaiseen Nathaniel Williin. Will on puolustava keskikenttäpelaaja, jolla on lähes sata Hollannin pääsarjaottelua takanaan NEC:n ja De Graafschapin riveissä. RoPS on miehen ensimmäinen seura Hollannin ulkopuolella.

Toppari Ivan Tatomirovic on tässä ottelussa pelikiellossa, mutta muuten RoPS pääsee melko ehjällä ryhmällä SJK:ta vastaan.

Pelaajia palaa sairastuvalta

SJK saa tähän otteluun takaisin Richie Dormanin, Chema Antónin sekä Sergi Arimanyn, jotka kaikki ovat olleet sivussa jonkin aikaa loukkaantumisten vuoksi. Samoin Marc Vales on taas täydessä pelikunnossa ja viime ottelussa lepuutettu Vahid Hambo nähtäneen jälleen tositoimissa Rovaniemellä.

Hambo pelasi Kuopiossa ensimmäisen 90-minuuttisensa yli 14 kuukauteen, kärsittyään vakavan alaraajavamman. Kuntoutuminen on kuitenkin saatu Seinäjoella hoidettua oikeaan mallliin ja mies voi taas nauttia pelaamisesta täysin rinnoin. Kuitenkin pitkästä tauosta johtuen ei ollut hyvä ottaa heti kahden päivän palautumisen jälkeen lisää minuutteja alle Pohjanmaan derbyssä.

Dani Hatakka on kärsinyt korttitilin täyttymisestä seuranneen yhden ottelun pelikiellon ja mies olisi sen suhteen taas pelikelpoinen. Kuitenkin aiemmin pelatussa KuPS vierasottelussa Hatakka sai vastapelaajan sormen silmäänsä sillä seurauksella, että pakkolepo kestää vielä ensi viikon alkuun. Edellisessä ottelussa loukkaantumisen vuoksi vaihtoon tulleet Matti Klinga ja Mehmet Hetemaj ovat niin ikään sivussa lauantain ottelusta, mutta todennäköisesti taas mukana Suomen Cupin finaalissa seuraavana viikonloppuna. Heidän lisäkseen SJK:lla ei ole pelikieltoja tai muita poissaoloja, paitsi Matej Hradecky, joka ollut sivussa koko kauden.

Lauantain RoPS – SJK ottelu näkyy suorana ISTV:n ja Ruutu+:n maksullisista palveluista ja ottelu alkaa klo 17:00. Tällä kertaa peli ei näy OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barissa, sillä siellä on samaan aikaan toinen tapahtuma.

Rovaniemeltä SJK palaa Seinäjoelle sunnuntaiksi ja aloittaa valmistautumisen Seinäjoen OmaSp Stadionilla pelattavaan Suomen Cupin finaaliin. Finaali pelataan lauantaina 23.9. ja SJK kohtaa siinä viimevuotiseen tapaan HJK:n. Ottelun järjestää Suomen Palloliitto, vaikka se pelataankin Seinäjoella. Siten ottelun lipunmyynnin hoitaa Ticketmaster, eikä SJK:n kausikortit käy siihen otteluun. Samana päivänä pelataan myös Regions’ Cupin finaali samassa paikassa ja se alkaa ennen varsinaista finaalia klo 12.00. Siinä kohtaa SJK Akatemia ja KaaPo. Tuohon otteluun on vapaa sisäänpääsy.