Kotiottelutapahtumiin uudistuksia

3.4.2018

 

Veikkausliigakausi alkaa ensi lauantaina 7.4. klo 17:00, kun SJK kohtaa avausottelussa PS Kemin. Ottelun ennakkoliput ovat jo myynnissä SJK Shopissa ja SJK:n verkkokaupassa. Ottelu pelataan Seinäjoen OmaSp Stadonilla, missä ottelutapahtumaa kehitetään entistä paremmaksi tällä kaudella. Palvelut paranevat entisestään kun, lapsiperheet, omat- ja koko maakunnan junioriurheilijat otetaan paremmin huomioon ja itse stadionillekin tehtiin lisää parannuksia. SJK haluaa olla koko maakunnan yhteinen juttu ja tehdä ottelutapahtuman, jossa ihmiset viihtyvät ja haluavat tulla mukaan kaikkialta Etelä-Pohjanmaalta.

Uutena asiana on myös SJK:n yhteiskuntavastuuohjelma sekä seuran näkyminen entistä laajemmin koko Etelä-Pohjanmaalla ja Seinäjoen kaupunkikuvassa. Myös uusi alkoholilaki tuo muutoksia vapaampana anniskelualuepolitiikkana.

Uudistuksista kertoo SJK:n toimitusjohtaja Teemu Virtanen ja myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen SJK TV:n videosarjassa

Seinäjoen ja maakunnan juniorit

Ensimmäisessa videossa Joni Vesalainen kertoo junioripelaajien ja koko maakunnan urheilevien nuorten huomioon ottamisesta. Uudessa Seurakortti-yhteistyössä on Kotijoukkue, SJK sekä Seinäjoen pesäpalloseurat SMJ ja Jymyjussit. Kaikkien näiden joukkueiden juniorit pääsevät yhteisellä Seurakortilla ilmaiseksi kaikkien seurojen otteluihin sekä keräävät samalla rahaa omien juniorijoukkueidensa toimintaan. PEAB:n kanssa SJK esittelee kaikki omat SJK:n juniorijoukkueensa ottelutapahtumissa ja kutsuu mukaan myös heidän vanhempansa sekä isovanhempansa. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupparyhmä, eli Eepee, puolestaan kutsuu yhdessä SJK:n kanssa kaikkien eri lajien juniorijoukkueet, koko maakunnan alueelta vieraaksi SJK:n ottelutapahtumiin. Luvassa on junioreiden esittelyjä, haastatteluja ja rangaistuspotkukilpailuja.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan ensimmäinen osa tästä:

SJK ja yhteiskuntavastuu

SJK on yleisömäärillä mitattuna koko Pohjanmaan alueen suurin seura. Se näkyy Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan ihmisille lähes päivittäin ja vaikuttaa yhdessä SJK-junioreiden ja Akatemian kanssa yli 500 pohjalaisperheen elämään. SJK on siten vahva osa pohjalaista yhteisöä ja seuratoiminnan tukena pitää olla myös vastuu ympäröivästä yhteiskunnasta. SJK haluaa jatkossa olla entistä vahvemmin mukana, nostaen esiin tärkeitä yhteiskunnallisia kohteita, esittelemällä muun muassa jokaisessa ottelutapahtumassa alueen järjestöjä, yhdistyksiä ja toimijoita. SJK tarjoaa foorumin sekä näkyvyyden ja muun muassa näin auttaa alueen järjestöjen toimintaa.

Lisäksi SJK:n pelaajia ja toimijoita tullaan näkemään useissa hyväntekeväisyystapahtumissa, vanhainkodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Ensimmäisenä näkyvänä tempauksena, SJK ja yhteistyökumppani Lähitapiola, jakavat alueen lapsille kouluihin ja päiväkoteihin turvaliivejä, joilla turvataan lasten näkyvyys liikenteessä.
SJK muokkaa myös seuran sisällä yhteistä yhteiskuntavastuumallia, jossa yhteiskuntavastuu on osa koko seuran toimintastrategiaa.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan toinen osa tästä:

Anniskelualueita katsomoon ja lisää valikoimaa ruokatarjontaan

Uuden alkoholilain myötä, SJK tulee avaamaan OmaSp Stadionin katsomoihin anniskelualueita, Pääkatsomoon, Kannattajapäätyyn ja vieraskannattajien alueelle. Tämä parantaa entisestään viihtyvyyttä ja tunnelmaa OmaSp Stadionin katsomoissa sekä vähentää merkittävästi ruuhkautumista myyntipisteillä. Myyntipisteitä on lisätty ja muutoksia on tehty jo olemassa oleviin ravintolatiloihin. Ruokatarjontaa myös laajennetaan. OmaSp Stadionin sisäpuolelle tulee 200 neliötä lisää led-mainospintaa, joka mahdollistaa entistä paremmin viestintää stadionin sisällä.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan kolmas osa tästä:


Lisää uudistuksia lapsille ja nuorille

Jatkossa SJK:n kotiottelutapahtumissa on valvottu lapsiparkki, joka toteutetaan yhdessä yhteistyökumppani Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressin kanssa. Haluamme että koko perhe voi viihtyä ottelutapahtumissa ja perheen pienimmillekin riittää tekemistä. Jo viime kaudelle lanseerattu perhelippupaketti on saatavilla alkavallakin kaudella ja perhelippupaketilla saavat lapset ja vanhemmat etua Pääkatsomon lipuista. Myöhemmin tänä keväänä julkistetaan myös oma maskotti, joka tuo seuran lähemmäksi lapsikannattajia. Haluamme että lapset oppivat nauttimaan ottelutapahtumista sekä kenties innostuvat lajista myös tulevaisuudessa.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan neljäs osa tästä:

Lipunmyynti, Stadionbussit ja Porttien aukeaminen

Kausikorttimyynti kaudelle 2018 päättyy jo ennen kauden alkua, torstaina 5.4. Samalla aloitetaan tulevien Veikkausliigaotteluiden ennakkolipunmyynti. Lauantaina 7.4. OmaSp Stadionilla pelattavan Veikkausliigan avausottelun SJK - PS Kemi, ennakkolipunmyynti on jo käynnissä SJK:n verkkokaupassa ja SJK Shopissa.
Tällä kaudella portilta ostettavissa lipuissa ei ole varattua istumapaikkaa. Porttillippu oikeuttaa haluamaasi katsomoon ja voit istua paikkaan joka on tyhjä. Ennakkolipun ostamalla varaat samalla itsellesi myös paikat katsomosta. Ennakkolippu on aina myös merkittävästi edullisempi, joten jollei sinulla ole kausikorttia, suosittelemme käyttämään ennakolippuja, jotka saat kätevästi SJK:n verkkokaupasta tai arkisin klo 9-16 SJK Shopista.

Peliin pääsee näppärästi Komia-liikenteen Stadionbusseilla, jotka kulkevat keskustasta ja Seinäjoen asuntoalueilta paikanpäälle otteluun sekä pois otteluiden jälkeen. Löydät lisäinfoa reiteistä ja aikatauluista Komia-liikenteen sivuilta, tästä linkistä. Alueella on parkkipaikat henkilöautoilla kulkeville ja lisää tilaa löytyy muun muassa Seinäjoki Areenan parkkilalueilta sekä Framin parkkihallista, vain muutaman sadan metrin päässä OmaSp Stadionista. OmaSp Stadionilla on myös oma taksitolppa ottelupäivinä.
SJK:n ottelutapahtuma alkaa aina jo kaksi tuntia ennen jokaisen ottelun avauspotkua ja tunnelmaa nostetaan OmaSp Stadionin ravintolatiloissa sekä katsomoissa hyvissä ajoin. Carlsberg Sports Bar palvelee myös myöhään yöhön asti jokaisen ottelun jälkeen. Siellä on pelaaja- ja valmentajahaastatteluita sekä muita esiintyjiä, kuten DJ- tai trubaduurikeikkoja. Tällä kaudella voit varata Carlsberg Sports Barista itsellesi ja seurueellesi oman pöydän, omien tarjoilujen ja halutessasi oman hostin kera.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan viides osa tästä:

SJK näkyy ja kuuluu Seinäjoella sekä maakunnassa

Äänentoistolla ja mainoksilla varustettu SJK auto tulee kiertelemään maakunnassa ja lähialueilla aina otteluviikkojen alla. Sieltä voi ostaa ottelulippuja ja pelipäivinä auto kiertelee Seinäjoen alueella. SJK:n joukkue ja toimisto jalkautuu ennen kauden alkua ja sen aikana Seinäjoen ostoskeskuksiin. Näissä tapahtumissa pelaajia voi tavata ja SJK näkyy entistä paremmin kaupungissa. Ensimmäinen jalkautuminen tapahtuu jo tällä viikolla 5.4. ja tuosta tiedotetaan lisää myöhemmin.
Kotijoukkue-päivänä 26.5. SJK:n, Jymyjussien ja Seinäjoen Mailajussien juniorit valtaavat torit ja lisäksi on tulossa monia muita taatusti näkyviä tapahtumia, joista SJK tiedottaa myöhemmin lisää. SJK näkyy tuttuun tapaan myös ympäri kaupungin olevilla isoilla skriiineillä ja muissa tiedotusvälineissä.

Katso SJK TV:n ottelutapahtumavideosarjan kuudes osa tästä:

SJK:n ottelutapahtumissa noudatetaan Palloliiton ohjeistuksia ja määräyksiä jalkapallo-ottelulle sekä otteluihin tulevalle yleisölle. Voit tutustua näihin yleisöohjeisiin tästä linkistä.

Tervetuloa SJK:n ottelutapahtumiin OmaSp Stadionille kaudella 2018!

Alkuun