SJK:n vieraspeliputki alkaa lauantaina Rovaniemellä

23.5.2019

 

SJK matkustaa lauantaiksi Rovaniemelle ja kohtaa siellä klo 17.00 alkavassa ottelussa RoPS:n. Ottelu näkyy suorana Ruutu-palvelusta. Poikkeuksellisesti pelistä ei järjestetä tällä kertaa Vierasmatsi Liveä, OmaSp Stadionilla olevan toisen tapahtuman vuoksi.
 
SJK:n keskikenttäpelaaja Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi ottaa pelireissulle haltuunsa SJK:n Instagram-tilin ja laittaa perjantai-iltapäivästä lähtien sinne kuvia ja videoita joukkueen reissusta Rovaniemelle. Näin myös kannattajat pääsevät joukkueen mukaan ja tunnelmaan. Lauantain ottelu aloittaa samalla SJK:n kolmen vieraspelin putken ja seuraava kotipeli pelataan vasta 1.7. Välissä ehditään viettää myös juhannus ja maajoukkuetauko.
 
SJK lähtee hakemaan pelistä paluuta voittojen tielle, sillä edellisistä kolmesta ottelusta on tilillä vain tasapelejä ja yksi kirvelevä tappio. Kaikkia kolmea ottelua yhdistää loppuhetkien maali omaan päätyyn. SJK ehti johtaa kaikkia kolmea ottelua. Ennen tätä SJK voitti 30.4. pelatussa kotiottelussa KPV:n. Lauantain vastustaja joutui yllättäen uuden valmentajan johtamaksi keskiviikkona, kun RoPS joutui osalliseksi HJK:n suuriin muutoksiin. HJK antoi potkut päävalmentaja Mika Lehkosuolle ja korvaajaksi tuli RoPS:n Toni Koskela. RoPS nosti päävalmentajakseen Pasi Tuutin, joka toimi aiemmin Toni Koskelan apuvalmentajana ja seuran valmennuspäällikkönä. RoPS pelasi vielä maanantaina Toni Koskelan alaisuudessa Vaasassa, kun se voitti VPS:n 0–1.

- Kaikki mitä Rovaniemellä on tapahtunut, on täysin heidän oma asiansa, eikä meidän tarvitse käyttää aikaa hetkeäkään niiden miettimiseen. Me keskitymme vain omaan juttuumme, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

- Minä keskityn tuttuun tapaan omaan joukkueeseen, analysoimme omat pelimme ja analysoimme vastustajaa normaalilla tavalla. Valmistan omaa joukkuetta otteluun. Olemme keskittyneet asioihin, joissa meidän pitää parantaa. Kolme pistettä on meidän tavoitteemme lauantaina, Eremenko jatkaa.

- Meillä on ollut hyvä harjoitusviikko. Muutaman pelaajan kohdalla on vielä kysymysmerkkejä, että ovatko aivan täydessä kunnossa lauantaina. Emme halua ottaa mitään riskejä. Siksi meillä on iso pelaajarinki ja se on käytettävissämme. Kaikki pelaajat ovat hyvässä fyysisessä ja mentaalisessa kunnossa juuri nyt. Kaikki ovat pelanneet, eikä meillä ole mitään huolta siinäkään tapauksessa, jos joku pelaaja ei pystyisi lauantaina pelaamaan. Meillä on hyviä pelaajia kaikille paikoille, vakuuttaa Eremenko lopuksi.

Kaudella 2017 SJK haki Rovaniemeltä  2-1 voiton. Silloin voittomaalista vastasi Obed Malolo hirmuisella vaparilla reilusta kahdestakymmenestä metristä. Malolon kova veto upposi maalin etualakulmaan ja se oli samalla nuoren miehen uran ensimmäinen Veikkausliigamaali. Muutenkin Malololla on vain hyviä muistoja Rovaniemen peleistä.

- En muista kyllä olenko hävinnyt siellä koskaan ja se maali siellä oli kyllä hieno, muistelee Obed Malolo.

- Siitä on nyt pari vuotta vierähtänyt. Viime vuosi minulla meni hukkaan, mutta nyt olen taas ehjänä ja on kiva olla mukana päivittäin treenaamassa ja pelaamassa. Nyt sain myös hyvät minuutit maanantaina SJK Akatemian mukana Kakkosessa, joten toivottavasti olen lauantaina joukkueen mukana ja Rovaniemelle lähdössä, Malolo kertoo.

- Hyvillä fiiliksillä sinne voisi mennä, sillä meillä on ollut taas tosi hyvä treeniviikko alla. Jos vain saamme kaikki taktiikkahommat toimimaan kuten koutsi haluaa, niin kyllä me klaarataan tää matsi. Näin uskon, sanoo Malolo varmana.

SJK oli tiistaina vierailemassa koko edustusjoukkueen voimin Seinäjoen alueen ala-asteilla ja ehti käydä 15:sta koululla sekä tavata lähes 2000 lasta. Kouluilla pelaajat vastailivat lasten kysymyksiin, pelasi heidän kanssa jalkapalloa ja jakoi nimikirjoituksia. Niin lapsilla kuin pelaajillakin, oli todella hauska yhteinen päivä.

- On tietenkin aina kiva saada hymyt nuorten lasten huulille. Olen itsekin nuori vielä, mutta kyllä lapsia on kiva nähdä. Oli todella kiva olla siellä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Sen näki että he olivat aivan innoissaan, kertoo Malolo.

- Olen itse ollut aina hyvä lasten kanssa ja koitin ottaa kaikki siellä mukaan ja kehua heitä. Oli kyllä todella nasta olla siellä. Saimme jakaa todella paljon nimikirjoituksia ja kaikki ollivat innoissaan. Kiva kokemus kyllä ja on kiva tehdä näitä vierailuja vähän futiksen ulkopuolella myös, päättää Malolo.

Lauantaina 25.5. klo 17.00 Veikkausliigaa, RoPS - SJK Rovaniemellä. Peli näkyy suorana Ruutu-palvelusta ja se on Veikkauksen vedonlyöntikohteena. Kaikien vetokohteiden kertoimet löydät tästä.
 

 
RoPS kovassa myllerryksessä
 
Kuten viikolla uutisoitiin, joutui RoPS osalliseksi HJK:n isoissa muutoksissa. HJK antoi valmentajalleen Mika Lehkosuolle potkut ja osti RoPS:n valmentaja Toni Koskelan sopimuksen irti, tehden hänestä uuden päävalmentajansa. RoPS-leirissä iloittiin vielä maanantaina kauden kolmatta voittoa Koskelan johdolla VPS-vieraspelistä. Rovaniemelle viime kaudella hopeaa tuoneen Koskelan lähtö tuli joukkueelle ja kannattajille täytenä yllätyksenä ja jättää joillekin kenties jopa ikävän maun lähdöstä. Moni pelaaja on tullut seuraan juuri Toni Koskelan vuoksi, eikä vähiten juuri Koskelan aiemman HJK-taustan johdosta. Koskela toi seuraan entisiä valmennettaviaan HJK:n reservijoukkue Klubi04:sta ja ilkeimmät puhuivatkin RoPS:sta HJK:n farmijoukkueena. Nyt Koskelan ”nosto” HJK:n päävalmentajaksi vain innostaa näitä ilkeilijöitä. Seuran puheenjohtaja Risto Nivalle siirto ei sen sijaan tullut yllätyksenä, sillä hän kertoi medialle neuvotelleensa asiasta taustalla jo kolmisen viikkoa.
 
Samalla kun Koskelan lähdöstä uutisoitiin, kertoi puheenjohtaja Niva myös toisesta muutoksesta, kun seuran toiminnanjohtaja Hannu Korhonen sai lähteä ja Niva otti itse hänen tehtävänsä hoitaakseen. RoPS on viime vuosina paininut talousongelmien kanssa ja kenties kahden isopalkkaisen tekijän lähteminen, sekä HJK:n Koskelasta maksama korvaus, tulevat seuralle isoon tarpeeseen.
 
Uuden päävalmentajan palkkaamiseen RoPS ei suuria rekrytointeja tarvinnut, sillä päävalmentajaksi nostettiin seuran valmennuspäällikkönä ja Koskelan kakkosena toiminut Pasi Tuutti. Hänen apurikseen tulee vasta muutama viikko sitten seuran B-nuorten valmentajaksi palkattu Mikko Lignell. Myös Lignell oli mukana Koskelan valmennusryhmässä.
 
Pasi Tuutti jakaa Koskelan ajatukset jalkapallosta ja sen taktisesta puolesta, joten sillä puolen tuskin tulee suuria muutoksia. Ihmisenä Tuutti on kuitenkin erilainen ja hän onkin jo luvannut joitain muutoksia seuran toimintatapoihin. Hänellä ei ole aiempaa kokemusta miesten joukkueen päävalmentajana toimimisesta, mutta hän on toiminut juniorien valmennuspäällikkönä RoPS:ssa edellisestä kaudesta lähtien sekä sitä ennen Tampereen Ilveksen junioreissa ja tyttöjen puolella Mikkelin Pallokissoissa. Pallokissoissa hän oli myös Naisten liigassa kaudella 2013 pelanneen joukkueen päävalmentaja. 40-vuotias Tuutti on entinen keskikenttäpelaaja, joka pelasi omalla pelirurallaan KuPS:n paidassa noin 70 ottelua sekä alemmilla sarjatasoilla Kuopion Kingsissä ja Warkaus JK:ssa. Pelaajauransa loppupuolella hän toimi pelaajana ja apuvalmentajana Kakkosessa kausilla 2007 ja 2008 pelanneessa Kingsissä. RoPS:n kanssa hän aloitti työt viime kaudella ja oli mukana Koskelan valmennustiimissä voittamassa viime kaudella hopeaa. Hänen apurikseen tullut Mikko Lignell oli aiemmin Koskelan ryhmässä vastustajien tarkkailijana ja videoanalyytikkona.
 
RoPS:n kausi ei ole pelillisesti sujunut hyvin ja viime kauden hopeajoukkue ja tällä kaudella europelejä pelaava RoPS löytyy sijalta 9. Viime maanantain voitto VPS:stä toi uskoa, mutta kuinka siihen vaikuttaa voiton tuoneen päävalmentajan lähtö, jää nähtäväksi. Talvella RoPS oli kuitenkin hyvässä vireessä ja Suomen cupin karsinnoissa se voitti muun muassa SJK:n 3-2 ja eteni lohkovaiheesta aina puolivälieriin asti. Veikkausliigassa ainoat voitot ovat tulleet sarjassa takana olevista KPV:sta ja HIFK:sta sekä nyt viime maanantaina VPS:sta. VPS-voitto oli todella tärkeä ja säilytti joukkueen iskusaumat kohti ylempää loppusarjaa. Piste-ero neljäntenä olevaan SJK:hon on vain kolme pistettä, vaikkakin maaliero on isosti pakkasen puolella.
 
Lauantain ottelusta RoPS:lta puuttuu varmuudella loukkaantuneet Aleksandr Kokko ja Timo Stavitski. VPS-ottelun ainokaisen teki Youness Rahimi, joka on entinen SJK-pelaaja kaudelta 2016 ja oli tuolla kaudella voittamassa SJK:n paidassa Suomen Cupia ja pronssimitaleja. SJK:n Moshtagh Yaghoubi edusti RoPS:aa kaudella 2015 ja oli mukana voittamassa seuralle hopeamitaleja. SJK:n Jarkko Hurme puolestaan edusti RoPS:aa kaudella 2005 ja siirtyi sen jälkeen Italian Udineseen.
 
Viime kaudella RoPS voitti SJK:n kertaalleen kolmessa liigakohtaamisessa ja SJK vei voiton kahdesti. Kauden ainoa voitto oli RoPS:lle harvinaista herkkua, sillä edellinen SJK-voitto oli kaudelta 2015.
 

 
Lapin matkailua Mosan kanssa
 
SJK matkustaa napapiirille jo perjantaina ja valmistautuu huolella tulevaan otteluun. Entinen RoPS-pelaaja, Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi, ottaa reissun ajaksi vastuulleen SJK:n virallisen Instagram-tilin ja Mosa päivittää tilille videoita ja kuvia matkan aikana sekä vielä pelin jälkeen. Tällä tavoin Seinäjoella omat kannattajat pääsevät ikään kuin mukaan SJK:n vierasreissulle ja joukkueen kulissien taakse.

- Perjantaina heti treenien jälkeen otetaan tili haltuun ja sinne tulee hyvää kamaa. Saa kysellä kysymyksiä kaikilta pelaajilta, pyrin hankkimaan vastaukset niihin kaikkiin. Jos ei tule vastausta, niin älkää suuttuko, pyritään vastaamaan kaikille, sanoo Mosa.
 
- Koitan näyttää ainakin mun lempipaikat Rovaniemeltä. Paikat, joissa tykkäsin käydä ja olla, kun asuin siellä. Katsotaan miten aika riittää. Joulupukkia ei varmaan kerkeä käydä moikkaamassa, kun se on vähän kaukana, mutta jos häneen törmäisi sitten siellä keskustassa, jatkaa Mosa vielä lopuksi.

Ota SJK:n Instagram seurantaan, niin pääset matkalle mukaan. Tili löytyy Instagramista nimellä sjk_seinajoki. Hashtagit #SJKfi #MeidänKerho ja #MosanMatkassa auttavat myös löytämään postauksia.

SJK pääsee reissuun hyvässä tilanteessa, sillä vain Jarkko Hurme on varmuudella sivussa. Hurme loukkasi itseään aiemmin HJK-vierasottelussa ja on sivussa pari viikkoa. Muutaman pelaajan kohdalla katsotaan vielä perjantaina pelikuntoa, mutta todennäköisesti hekin ovat tarvittaessa käytössä. Pelikieltoja ei SJK:lla ole.

Useampi SJK:n pelaaja haki maanantaina pelituntumaa Kakkosen kärkiottelussa KuPS:n reservijoukkue KuFu98:a vastaan. SJK Akatemia voitti ottelun 3–1-luvuin ja maalinteossa kunnostautuivat edustuksen nuoret sopimuspelaajat Maximo Tolonen ja Jeremiah Streng sekä seuran oma kasvatti Joonas Lepistö. Lepistö johtaa Kakkosen maalipörssiä kuudella maalillaan. Tolonen ja Streng puolestaan kutsuttiin kesäkuun alussa Virossa pelattavaan Baltic Cupiin Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. SJK:n edustuksen sopimuspelaajista maanantaina pelasivat myös puolustajat Joel Mero, Ville Tikkanen ja Joonas Sundman sekä keskikenttäpelaajat Obed Malolo ja Daniel Håkans. Siten SJK:n pelaajistosta kaikki ovat myös hyvässä pelituntumassa.
 
Hyökkääjä Billy Ions teki säväyttävän paluun kentille Honka-ottelussa viime viikonloppuna, vaikka maalit jäivät vielä puuttumaan. Lähellä oli kuitenkin, että Ions olisi päässyt puskemaan Serge Atakayin hyvästä keskityksestä pallon verkkoon. Kenties avausmaali tälle kaudelle nähdään jo lauantaina.
 
Serge Atakayi pelaa vielä tämän ottelun lisäksi seuraavan KuPS-ottelun SJK-paidassa. Suomen nuorten maajoukkueissa esiintynyt 20-vuotias Atakayi on Skotlannin suurseura Glasgow Rangersin sopimuspelaaja ja hän on lainasopimuksella SJK:ssa hakemassa pelituntumaa pitkän loukkaantumisensa jälkeen. Atakayi palaa kesäkuussa seuran edustusjoukkueen, ja Rangers-valmentajat päävalmentaja Steven Gerrardin johdolla, arvioivat Atakayin kehitystä ja katsovat jatkaako nuorukainen tulevaisuudessa Rangersin edustuksessa, seuran akatemiassa vai lainaako Rangers hänet mahdollisesti edelleen muualla Skotlantiin. Myös paluu Suomeen ja SJK:hon on mahdollista, mutta ei todennäköistä.
 
SJK pelaa seuraavan kotiottelunsa heinäkuussa, kun se kohtaa maanantaina 1.7. klo 18.30 FC Interin OmaSp Stadionilla. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa. SJK pelaa vielä ennen sitä ja RoPS-pelin jälkeen, vierasottelut KuPS:aa ja HIFK:ta vastaan. Välissä vietetään myös juhannus- ja maajoukkuetauko. Heinä-elokuussa ottelutahti on erinomainen, peli per viikko, ja elokuun jälkeen runkosarja on ohi ja joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjoihin. Otteluohjelma syyskuusta eteenpäin saadaan siten vasta elokuun jälkeen. Löydät kaikki SJK:n tiedossa olevat ottelut tästä linkistä.
 

Alkuun